#silmätristissä ja Sanallista 25.10.2017
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Hiljenny

#silmätristissä ja Sanallista 25.10.2017

25.10.2017

Teksti: Mikko Huhtala, Valtimon seurakunnan vs. kirkkoherra 1.11. alkaen

Kuva: Tiitus Lahti

 

Jeesuksen lähettiläät

Muistan pappisvihkimyksestäni piispan ohjeen: ”Papin pääpalkan tulisi olla ruokapalkka.” 

Monta kertaa olen sittemmin saanut olla evankeliumia saarnaamassa. Kodeissa olen saanut vierailla perhejuhlissa ja onnittelemassa. Koskaan ei ole käännytetty ovelta pois.

Savolainen vieraanvaraisuus on yleensä ylitsepursuavaa. Usein myös kuulee sanottavan: ”Työmies on palkkansa ansainnut.”

Jotkut myös sanovat: ”Rauha tälle kodille.” Myös omassa kodissani seuroihin tullessaan ovat näin toivottaneet. Saimmepa tupaantuliaisiksi vellikellon, johon oli valettu teksti: ”Jumalan rauhaa”.

Mikäpä on siis ollessa Jeesuksen lähettiläänä Savossa tänä aikana! Jeesuksen ja alkukirkon aikana oli toisin. Kristinusko oli tuntematonta. Lähettiläät saivat pelätä henkensä puolesta. Myös ruokailutottumukset olivat juutalaisten säännösten vastaisia. Siksi Jeesuksen kehotus ”syökää mitä teille tarjotaan”, oli paikallaan.

Syöminen voi tarkoittaa symbolisesti kaikkea sitä uutta, mitä on tarjolla uusissa tai myös vanhoissa tehtävissä. Kun marraskuussa siirryn työhön Savosta Ylä-Karjalaan, muistankin erityisesti tuon syömiseen liittyvän ohjeen.

Jeesuksen ohjetta kannatti opetuslasten noudattaa: ”Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina…”  Luuk. 10:17

21. sunnuntai helluntaista
Luuk. 10: 9-12 
Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut - pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’”