Naisen pitkä polku
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Naisen pitkä polku

25.10.2017

Teksti: Noora Vaarala ja Heli Haring

Kuvat: Anne-Mari Kilpijärvi ja Tuija Hyttinen

On olemassa porttiteoria, johon jotkut evankelilais-luterilaisen kirkon toimijat uskovat. Se kuuluu näin: kun naisista tuli pappeja, kaikki meni pilalle.

Teorialle on helppo löytää todisteita, jos kirkon kehityksen haluaa nähdä kielteisenä. Vuoden 1986 naispappeuspäätöksen jälkeen kirkossa on käyty läpi isoja muutoksia. Kirkko on uudistunut suomalaisen yhteiskunnan mukana ja joutunut käsittelemään lukuisia moraalis-eettisiä kysymyksiä, viimeisimpänä tasa-arvoista avioliittolakia.

Joidenkin mielestä kirkko on sateenkaarimessuineen ja tanssitapahtumineen nyt lähempänä tavallista ihmistä, toisten mukaan pyhästä on tullut liian arkista ja kirkon arvovalta on rapissut. Totta on sekin, että yhä pienempi osa suomalaisista kuuluu kirkkoon.
Oulun hiippakunnan tuomiorovastin Satu Saarisen mielestä kirkon muuttumisesta ja jäsenmäärän laskusta panikoiminen kannattaisi lopettaa.

“Maailma ja ihmiset ovat muuttuneet. Kirkon tai muidenkaan yhteisöjen jäsenyys ei ole enää yksilöille niin tärkeää. Hengellisyys kyllä on”, Saarinen sanoo.

Politiikan tutkija Saara Särmä nyökkää. 2010-luvulla muodostetaan ennemmin löyhiä ryhmiä jonkin yksittäisen asian ympärille kuin liitytään tietyn organisaation jäseneksi.

Naisen askelet johtajuuteen

Tässä jutussa he kohtaavat: Suomen ainoa naistuomiorovasti Saarinen ja Suomen näkyvin feministiaktivisti Särmä.
Puheenaihe on tasa-arvo kirkossa. Saarinen ja Särmä ovat samaa mieltä lähes kaikesta, tietysti. Keskustelu on kohteliasta ja ystävällistä – myös kirkkoa itseään kohtaan.

“Esimerkiksi Oulun hiippakunnassa on kuljettu pitkä matka. Tuntuu absurdilta ajatella, millaista naispappien ensimmäisellä sukupolvella ihan lähimenneisyydessä oli”, Saarinen sanoo. Hän on tutkinut naispappien kokemuksia hyvin konservatiivisena pidetyssä Oulun hiippakunnassa.

“Aiemmin naisille ei ollut minkäänlaista polkua johtajuuteen kirkossa. Ei yksinkertaisesti ollut malleja ja mahdollisuutta.”
Monelta osin kirkko on jo naisvaltainen. Saarinen ja Särmä listaavat: yli puolet papiksi kouluttautuvista on naisia, valtaosa kirkossa käyvistä on naisia, seurakuntien toimintaa ylläpitävät käytännössä naiset.

“Ne samat keski-ikäiset naiset, jotka käyvät teattereissa ja taidenäyttelyissä”, Särmä toteaa.

Mutta entäs vallan paikat? Naisia ei edelleenkään juuri istu kirkon tärkeimmillä tuoleilla. Helsingin Irja Askola on Suomen ensimmäinen naispuolinen piispa. Monta lasikattoa on vielä särkemättä.

Katot sirpaleiksi yhä uudelleen

Eikä yksi kerta riitä. Katot pitää pistää sirpaleiksi uudelleen ja uudelleen, jotta muutoksesta tulee pysyvä.

“Kirkkoa voisi verrata koulumaailmaan. Suurin osa opettajista on naisia, mutta rehtoreiksi hakeutuvat miehet”, Saarinen toteaa.

Särmä lisää, että oleellisempaa on, millaisia arvoja kirkko pitää esillä. On muitakin sukupuolia kuin mies ja nainen ja muitakin tasa-arvokysymyksiä kuin miesten ja naisten välinen jakauma päätöksenteossa.

“Esimerkiksi Irja Askolan ja Kari Mäkisen kannanotot maahanmuuttokysymyksissä ovat saaneet monia liittymään kirkkoon.”

Särmä itse ei ole jäsen. Hänet kastettiin rippikouluikäisenä, mutta isostoiminnan loppumisen ja opiskelujen aloittamisen jälkeen kirkko alkoi tuntua kaukaiselta. 11 vuoden jäsenyyden jälkeen Särmä erosi.

Hän on kyllä harkinnut liittymistä jälleen. Kirkkoon houkuttelevat juuri Askolan ja Mäkisen kaltaiset arvojohtajat, jotka uskaltavat kommentoida arkoja ja tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Konservatiivit vaaliuurnilla

Särmä ja Saarinen pohtivat, mikä kirkkoa oikeastaan jakaa. Linja on pikemminkin sukupolvien kuin sukupuolten välillä. Syvimmän juovan eri puolilla ovat liberaalit ja konservatiivit.

Vänkään vastaan: onhan niillä vallan paikoilla silti merkitystä. Jos naiset eivät pääse johtotehtäviin, kirkko ei voi olla tasa-arvoinen, eihän?
Saarinen myöntää. 

“Olen aika monessa kokouksessa ainoa nainen. Odotan mielenkiinnolla tuomiorovastien yhteisiä saunailtoja”, hän sanoo ja nauraa.
Saarinen on toiminut kirkossa pitkään eikä usko, että hänen naiseutensa enää herättää huomiota päättävissä elimissä. Häneen on totuttu.

Enemmän huomio kohdistuu näkemyksiin.

“Monesti tiedän ennalta, keiden kanssa olen eri mieltä ja keiden kanssa samaa mieltä jostakin käsiteltävästä asiasta.”
Konservatiivit ja liberaalit, siis. Saarinen kannatti avoimesti tasa-arvoista avioliittolakia ja haluaisi kirkon vihkivän myös samaa sukupuolta olevia pareja.

“Kirkon pitäisi rohkeasti ottaa tarvittavat askeleet. Tämä pelleily täytyy lopettaa. Se on hirveän noloa, jos tätä vatvotaan seuraavat 30 vuotta niin kuin naispappeutta aikoinaan.”

Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan kirkot ovat jo sallineet homoparien vihkimisen.

Yksi tasa-arvokehitystä hidastava tekijä on se, että harva nuori liberaali asettuu ehdolle seurakuntavaaleissa. Kirkon vaikuttajat ovat usein iäkkäitä ja konservatiivisia. Vaikka kirkon jäsenten enemmistö kannattaisi esimerkiksi vihkimisen laajentamista, vain pieni osa äänestää vaaleissa saati menee itse mukaan toimikuntiin.

Särmä muistuttaa, että tilanne on sama esimerkiksi yliopistoissa ja kunnallispolitiikassa. Naisille varattuja kiintiöpaikkoja voi olla vaikea täyttää.

“Se on kuormittavaa meille, jotka joudumme sitten edustamaan naisia kaikissa mahdollisissa tehtävissä.”

Hitain muutos on kulttuurinen

Käytännössä kirkko on jo moninainen, Satu Saarinen sanoo. Hänelle kirkko näyttäytyy avoimena, kotoisana ja eloisana. Hänen lähipiirinsä ja työtoverinsa ovat melko yksimielisiä siitä, millaista toimintaa kirkon pitäisi järjestää ja keitä vihkiä.

Saarisen mielestä on moninaisuuden kannalta hyvä, että erilaiset herätysliikkeet ovat mahtuneet kirkkoon. Naispappeuden ja homoparien vihkimisen tyyppiset arvokysymykset toki aiheuttavat erimielisyyksiä, ja 
osa liikkeistä voi erkaantua kirkosta.

Se on osa muutosta.

Särmän ja Saarisen mukaan seuraavaksi pitäisi muuttaa kulttuuria, joka näkee kirkossa toimivat naiset, ja naiset ylipäätään, tietynlaisina.

“Hempeinä, lempeinä, aina ymmärtäväisinä”, Saarinen kuvailee.

“Sama kahtiajako vallitsee koko yhteiskunnassa. Se on syvällä meissä ja kaikissa rakenteissa. Kulttuuriset muutokset ovat kaikkein hitaimpia”, Särmä sanoo.

“Paljon on jo tapahtunut, mutta meillä ei ole varaa pysähtyä”, Saarinen sanoo.

Jos naisen ei tarvitsisi ahtautua hoivaajan muottiin, johtajuudesta tulisi helpompaa. Ja jos sukupuoliroolit kirkossa väljenisivät, yhä useampi voisi löytää sieltä paikkansa.

Se on Saarisen mielestä kaikkein tärkeintä. Että kirkko olisi avoinna monenlaisille ihmisille.

“Pitää myös miettiä, millaista kieltä kirkko käyttää. Onko se kutsuvaa, ymmärtävää ja rakastavaa?”
 

Ei pelkkä sukupuolikysymys

Kuopion seurakuntayhtymässä on tällä hetkellä kaksi naispuolista kirkkoherraa: Aulikki Mäkinen Männistön ja lääninrovasti Jaana Marjanen Puijon seurakunnassa.

”Aloitin kuusi vuotta sitten kirkkoherrana ja vielä tuolloin oli aika harvinaista, että virkaan valitaan nainen”, Mäkinen muistelee.

”Tänä päivänä kuitenkin tilanne on jo melko lailla toinen. Lasikatto on murtunut mitä kirkkoherran virkoihin tulee.”

”Isoja askeleita on otettu, mutta vielä on pitkä matka todelliseen tasa-arvoon kirkossa.”
Mäkinen huomauttaa, että piispan virat ja kirkon muut johtopaikat ovat edelleen valtaosin miesten hyppysissä.

Kyse ihmisyydestä

Mäkinen kokee, että kirkon piirissä keskustelu tasa-arvosta on vaikeaa.

”Osa naisista ei näe tasa-arvon toteutumisessa mitään ongelmaa – ehkä siksi, että ovat itse saavuttaneet jotain. Osa miehistä puolestaan kokee, että asiasta keskusteleminen saa heidät hankalaan asemaan.”

”Tämä ei kuitenkaan ole pelkkä sukupuolikysymys vaan kirkon sisäisen elämän kannalta tärkeä kysymys. Johtaviin virkoihin tarvitaan erilaisia tapoja ajatella, ja se toteutuu vain jos eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia naisia ja miehiä saadaan mukaan päätöksentekoon.”

”Pohjimmiltaan tasa-arvossa on kyse ihmisyydestä. Sen pitäisi olla kirkolle hyvinkin tärkeä asia.”

Houkutteleeko piispan virka?

Mäkinen kertoo, ettei itse ole kohdannut kirkkoherrana vastustusta sukupuolensa takia.

”Siitä kuuluu iso kiitos Jaana Marjaselle, joka on monella tapaa aukaissut kirkon piirissä latuja naisille. Ennen minun valintaani Kuopiossa oli jo totuttu siihen, että kirkkoherrana voi olla myös nainen.”

”Sen sijaan olen kyllä kuullut joiltakin kollegoilta muualta Suomesta, ettei naispuolista kirkkoherraa ole ollut välttämättä helppoa hyväksyä.” 

Helsingin piispa Irja Askolaa lukuun ottamatta Suomessa ei ole ollut naispiispoja.

”Meillä tuntuu olevan jonkinlainen mielen lukko sen suhteen, että piispaksi etsitään ennemminkin miestä kuin naista.”

”Naisia on yleisesti ottaen melko huonosti edes 
ehdolla piispanvaaleissa. Syitä on varmasti useita, mutta sitäkin voisi miettiä, onko piispan virka oikeasti vetovoimainen. Kokevatko naiset sen  havittelemisen arvoiseksi?”, Mäkinen pohtii.

 


Satu Saarinen

  • Oululainen kirkkoherra ja tutkija
  • Valittiin Oulun hiippakunnan tuomiorovastiksi eli tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi viime marraskuussa. 
  • Tuomiorovasti toimii muun muassa piispan sijaisena
  • Tällä hetkellä Suomen ainoa naistuomiorovasti
  • Teologian maisteri ja filosofian tohtori
  • Työskenteli aiemmin Oulujoen seurakunnan kirkkoherrana. Oli aikanaan 
  • Oulun seurakuntien ensimmäinen naiskirkkoherra


Saara Särmä

  • Tamperelainen tutkija, taiteilija, feministi ja aktivisti
  • Yhteiskuntatieteiden tohtori
  • Muistetaan esimerkiksi “Congrats, you have an all male panel!” -blogistaan, jossa julkaistiin humoristisia kuvia paneeleista, joissa oli puhujina vain miehiä
  • Perustanut feministisen ajatushautomo Hatun yhdessä Rosa Meriläisen ja Johanna Vehkoon kanssa


Aulikki Mäkinen

  • Männistön seurakunnan kirkkoherra vuodesta 2011
  • Teologian tohtori
  • Toimi Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa hiippakuntasihteerinä ennen valintaansa kirkkoherraksi
  • Työskenteli pitkään Saksan Hannoverissa ulkosuomalaisten pappina
  • Kirkkohallituksen täysistunnon jäsen, kirkolliskokousedustaja ja kirkon tulevaisuuskomitean varapuheenjohtaja.