Puvustuksella tärkeä rooli tarinassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Puvustuksella tärkeä rooli tarinassa

27.9.2017

Teksti ja kuva: Ulla Remes

Savonia-ammattikorkeakoulusta löytyi projektille puvustaja, opiskelija Elli Valjas.

Elli Valjas sai katsoa esiintyjien pukuja oikein tarkkaan, jo ennen kuin niitä olikaan: hänen vastuullaan oli pukujen suunnittelu, valmistus ja hankinta.

”Opettajani Ulla Rytkönen vinkkasi minulle, että tässä voisi olla hyvä sauma suorittaa työharjoittelu. Projekti vaikutti mielenkiintoiselle, joten päätin tarttua tilaisuuteen”, Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelija Elli Valjas kertoo. Hän toimi John the Babtist -teoksessa puvustajana.

”Toimin tiiviisti yhteistyössä ohjaajan kanssa, jonka vision pohjalta lähestyin puvustusta. Minulla oli valmistuksessa apuna luokkatoverini Mari-Milla Jaakkonen, koska tehtävää oli paljon ja aikataulu oli tiukka.”

”En ole aikaisemmin ollut näin suuressa projektissa mukana enkä saanut näin paljoa vastuuta. Oli hienoa, miten joustavasti ja ymmärtävästi minuun suhtauduttiin. Koin oloni turvalliseksi projektin aikana ja sain tarvittavaa tukea ja apua muilta projektissa mukana olleilta. Oli myös mielenkiintoista olla tekemisissä eri alojen ihmisten kanssa.”

Puvustuksen rooli ja tärkeys tarinan kerronnan osana avautuivat opiskelijalle uudella tavalla.

”Opin valtavasti omasta työnkuvastani puvustajana sekä yleisesti projektissa työskentelemisestä. Sain paljon työvälineitä tulevaisuuden haasteisiin. Toivon pääseväni jatkossakin tekemään puvustajan töitä!”