Rakkauden monet kasvot
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Rakkauden monet kasvot

30.8.2017

Teksti: Kari Kuula

Piirros: Tuija Hyttinen

Rakkaus vetää sielua kohti hyvää, pyhää ja kaunista.

Lukiossa ollessani rakastuin. Tyttö oli suloinen ja kaunis. Hänen kanssaan oli ihmeen helppo jutella ja nauraa.

Tunnehuuma laittoi pään sekaisin. Saatoin tyttöä koulusta kotiin. Kirjoitin kortteja ja leivoin mustikkapiirakkaa. Soittelimme tuntikausien puheluita. Toivoin että saisin aina olla hänen kanssaan.

Järjen huumetta

Rakastumisen kokemusta on vaikea selittää. Toisesta pitää, tykkää, iloitsee. Jalat irtoavat maasta. Kaikki tuntuu toisenlaiselta, kuin harmaa maailma olisi saanut värit.

Tärkeysjärjestykset muuttuvat. Riittävästi rakastunut tekee vaikka miten hulluja valintoja mielitiettynsä takia. Mikään ei ole liian tyhmää tai kallista.

Arvostelukyky heikkenee, sanoo inhorealisti. Rakastunut näkee ihastuksensa epärealistisen kauniissa valossa. Toisen tuittupäisyys tuntuu ihanan persoonalliselta ja itsekyys jämäkkyydeltä.

Eikä rakastunut itsekään toimi normaalisti. Hänessä käynnistyy pyydystysmoodi. Toista yritetään miellyttää. Käyttäydytään kuten hän ja ollaan asioista samaa mieltä. Kun suhde on vakiintunut, omat piirteet palaavat vähitellen takaisin.

Perushiljaisesta miehestä tulee seurusteluvaiheen ajaksi puhelias. Yhteenmuuttamisen jälkeen tuppi palaa suuhun. Kettutyttö tekee kaupunkilaispojasta hetkeksi luonnonsuojelijan.

Rakkaus on sokea, mutta aika parantaa sen.

Itsekäs juntti paranee

Romantikko näkee toisin. Rakkauden parantava voima tekee itsekkäästä juntista lempeämmän ja tuittupäästä ystävällisemmän. Kun on saanut kokea hyvää, sitä tahtoo jakaa muille.

Eikä toisen matkiminen ole mitään teeskentelyä. Rakastunut vain löytää itsestään uusia piirteitä. Erään teorian mukaan rakastumisen kohde valitaan erittäin tarkasti. Ihastumme ihmiseen, joka nostaa meissä esiin juuri ne piirteet, joita kaipaamme, mutta joita emme yksin löydä itsestämme.

Tatäkin tarkoittaa Aadamin huudahdus Eevalle: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani”. Näen sinussa salattua itseäni. Kiitos kun teet sen näkyväksi.

Tuletko puolisokseni?

Oma rakastumiskokemukseni puhuu romantikon teorian puolesta. Nyt kun jälkeenpäin ajattelen, näin tuossa rinnakkaisluokan tytössä kätkettyä itseäni.

Siksi pyysin häntä vaimokseni. Tule kumppanikseni, haluan kasvaa kanssasi paremmaksi ihmiseksi.

Ja näin tapahtui. Olen oppinut häneltä valtavasti asioita. Esimerkiksi pehmeitä arvoja, kiinnostuksen ihmisen sisäisen kokemuksen analysoimiseen ja hyvän tavan lukea ahkerasti kristillistä kirjallisuutta.

Rakastun siis ihmiseen, joka täydentää minua. Tämä teoria lienee ikivanha. Jo filosofi Platon mainitsee sen Symposium -teoksessaan. Ihmiset luotiin alunperin kaksikasvoisiksi, nelikätisiksi ja nelijalkaisiksi. Heikentääkseen ihmisten voimaa Zeus halkaisi heidät kahtia. Siksi ihmisparat etsivät nyt koko elämänsa ajan puuttuvaa puoliskoaan.

Tämä näkyy kauniisti suomen kielessä. Puhumme aviopuolisosta.

Ilosta palveluun

Toiseen ihmiseen rakastuminen alkaa niin sanotulla nauttivan rakkauden lajilla. Nauttiva rakkaus on itsekäs. Se kiintyy kohteisiin, joista saadaan itselle jotakin tärkeää. Mitä enemmän saan, sitä enemmän rakastan.

Pian nauttivaa rakkautta seuraa antava rakkaus. Siina palvellaan toista ja tehdään hänelle hyvää. Ensin rakastun toiseen, koska hän on niin ihana. Sitten haluan tehdä hänelle hyvää, koska rakastan häntä.

Palveleva rakkaus on helpointa parisuhteen alkuvaiheessa. Kumppanin tähden tekee
mielellään myönnytyksiä ja joustaa omista
tarpeista.

Jonkin ajan kuluttua yhteiselämä alkaa vaatia vaivaa ja paneutumista. On erikseen havahduttava näkemään toinen. On erikseen kysyttävä, mitä sinulle kuuluu. Rakkauden tunne ei enää pidä herkkänä toisen toiveille.

Huomataan, että on eri asia rakastua ja rakastaa. Siksi vihkikysymys keskittyy tahtoon. Tahdotko osoittaa uskollisuutta ja rakkautta? Pelkkä tunne kun on liian hauras perusta parisuhteelle. Alkuajan ihastus jatkuu harvoin vuosikymmeniä. Toisesta tulee esiin myös ärsyttäviä piirteitä.

Suhde ehkä alkaa tunteesta, mutta tahto pitää sen yllä.

Arkirakkaus kunniaan

Pitkällä yhteisellä elämällä on tapana arkistua. Tavat vakiintuvat. Toisen oppii tuntemaan aika hyvin. Puhuminen vähenee ja joskus yhteinen tekeminenkin.

Myös rakkauden sanat hiipuvat. Tuntuu vaikealta sanoa ”minä rakastan sinua.”

Ehkä tämä johtuu siitä, että pitkään suhteeseen mahtuu myös kipeitä asioita. Puoliso tietää myös huonot puoleni. Olen välillä sanonut hänelle tylysti. Kotona olen itsekkäämpi kuin muualla.

Lisäksi tunteet laantuvat luonnostaan. Toisen läsnäolo ei sytytä samalla tavalla kuin ennen. Poppilaulujen siirappirakkaus alkaa kuulostaa suorastaan naurettavalta.

Siksi saattaa tuntua, ettei enää tiedä, mitä rakkaus on. Onko tämä rakkautta vai tottumusta? Toiseen on kyllä kiintynyt ja hänen kanssaan haluaa elää, mutta silti tuntuu hassulta tunnustaa rakkautta sanoilla.

Se ei silti ole hassua. Myös arkirakkaus on arvokasta. Vaikka tunteet eivät aina kipinöi, toinen on olennainen osa elämääni. Senkin saa tunnustaa sanoilla. Kiitos kun olet kanssani. Olet minulle rakas.

Aina ei rakkaus kanna koko elämän ajan. Ehkä mentiin yhteen vääristä syistä tai muutuimme vuosien saatossa toisiksi ihmisiksi. Emme enää osanneet olla yhdessä.

Suhteen loppuminen ei poista yhdessä vietetyn ajan arvoa. Se oli hyvää niin kauan kuin se kesti. Menetetty rakkauskin voi antaa voimaa.

Toinen nainen kuvioissa

Palataan henkilökohtaisiin tunnustuksiin. Vuosien kuluessa meille kävi kuten avioliitossa joskus tapahtuu. Rakastuin toiseen naiseen.

Saimme nimittäin tyttären. Ja pojan. Omaan lapseenkin ihminen rakastuu käsittämättömällä vimmalla. Ennen kaikki lapset tuntuivat sietämättömiltä riiviöltä, nyt ne ovat enkeleitä, josta oma on kaikkein ihanin.

Usein yllätyslapsikin muuttuu tervetulleeksi lahjaksi. Biologisessa siteessä on jotakin henkistä ja suorastaan hengellistä. Vanhemmat kun ovat Luojan työtovereita saadessaan lapsen.

Pientä lasta on helppo hoivata ja rakastaa. Kun lapsi kasvaa ja muuttaa lopulta kotoa pois, asiat muuttuvat monimutkaisemmiksi. Jotkut pitävät jatkuvasti yhteyttä aikuistuneisiin lapsiinsa, toisilla välit etääntyvät ja yhteys väljähtyy.

Vanhempien hoivarakkaus muuttuu etäiseksi arkirakkaudeksi.

Pyhää, hyvää ja suklaata

Sanaa rakkaus käytetään useimmiten parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvissä yhteyksissä. Kristillinen ajattelu tuntee myös muita inhimillisen rakkauden muotoja. Eräässä mielessä kaikki sielun liikkeet ovat eräänlaista rakkautta eli kiinnittymistä itselle tärkeisiin kohteisiin.

Ne voivat myös olla ei-persoonallisia asioita. Rakastan suklaata, vanhoja kieliä ja erästä tietokonepeliä. En vain tykkää kevyesti, vaan saan niistä suurta mielihyvää.

Mielihyvärakkaudet ovat henkilökohtaisia. Yksi tykkää purkasta, toinen jätskistä.

On olemassa myös kaikille yhteisiä rakkauksia. Meihin on sisäänrakennettu halu olla hyviä ihmisiä. Kun se toteutuu jossakin arjen valinnassa, koemme syvää iloa. Ihminen rakastaa hyvää, oikeaa ja kaunista.

Myös kaipaus Jumalan yhteyteen on kaikille ihmisille yhteistä. Puolison tavoin tunnistamme Luojassamme jotakin samaa kuin itsessämme, meidät kun on luotu Jumalan kuviksi ja kaltaisiksi.

Jumalan kaipuu pukeutuu joskus pyhyyden tuntuun. On jotakin äärimmäisen suurta, hyvää ja kaunista, jonka edessä haluan kiittää ja kunnioittaa.

Rakkaus ei etsi omaansa

Raamatussa on Jumalasta vain yksi määritelmän kaltainen lause. ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:16). Se me kaiverrettiin vihkisormukseenkin.

Jumalan rakkaus ilmenee kaikessa hyvässä, mitä hän tekee luoduilleen. Se on palvelevaa tai antavaa rakkautta. Siksi kaikki palveleva rakkaus saa voimansa Jumalasta.

Kaikkein jumallisinta palvelu on silloin, kun se ei perustu ihastukseen eikä odota minkäänlaista vastalahjaa. Diakoniatyön kolehtiin laitettu seteli ei kaipaa kiitosta tai laske korkoja. Antamisen motiivina on pelkästään toisen tarve. Annan, koska on hätä.

Ilmauksella ”kristillinen rakkaus” tarkoitetaan tätä rakkauden lajia. Jumala on antanut minulle, jotta voin antaa tarvitsevalle. Antamisen nuoli on yksisuuntainen, minusta sinuun. Rakkaus ei etsi omaansa.

Kristillistä rakkautta saanut on vapaa auttajastaan. Hän ei jää velkavankeuteen. Paitsi kiitollisuudenvelkaan. Ja kun kiitos on sanottu, ihmisille ja Jumalalle, velasta on vapauduttu.

Pakotettu rakkaus on parasta

Eräs ongelma tosin vaivaa palvelevaa rakkautta. Ihmisillä on taipumus auttaa niitä, joiden hätä koskettaa heitä. Lastensairaalalle annetaan aivan erilaisia rahoja kuin narkomaanityölle.

Tähän luterilaisella uskolla on varsin hyvä ratkaisu. Antaja älköön itse päättäkö, ketä auttaa. Hän vain antaa ja esivalta päättää, ketä autetaan. Yhteiskunnan puolella esivaltaa edustaa sosiaalitoimi ja kirkossa diakoniatyöstä vastaavat ihmiset.

Näin apu kohdistuu oikeudenmukaisemmin. Apua tarvitsevat eivät joudu kilpailemaan siitä, kenen hätä on koskettavin tai kunniallisin.

Valitettavasti me syntiset ihmiset emme kovin auliisti anna omastamme. Onneksi yhteiskunta kerää väkisin veroja, joilla autetaan hädässä olevia. Näin työni hedelmistä jaetaan tarvitseville silloinkin kun en itse haluaisi antaa mitään.

Yhteiskunta siis pakottaa jäsenensä rakastamaan. Ja vielä enemmän. Viisaat virkamiehet päättävät yhteiskunnallisen ja kirkollisen veron käytöstä, joten pakotettu rakkaus toimii reilummin kuin silloin kun se on vapaaehtoista.

Siksi pakotettu rakkaus on parasta. Maksan veroja mielelläni. Enemmänkin.