Ehtoollinen – Kristuksen läsnäolon ateria
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Ehtoollinen – Kristuksen läsnäolon ateria

29.3.2016

Teksti: Kaija Vuorio

Kuva: Tuija Hyttinen

 

Ehtoollisopeissa on eroja, mutta ne eivät vedä kirkkoja erilleen samalla tavalla kuin virkakäsitykset.

Kristinuskon ja kirkon hengellisen elämän keskiössä on ehtoollinen. Sitä viettävät kaikki kristityt.

”On kiinnostavaa, ettei keskiössä ei ole mikään oppi tai teoria, vaan pyhä ateria, siis varsin konkreettinen asia”, sanoo piispa Jari Jolkkonen, joka on Lutherin ehtoollisteologian parhaita asiantuntijoita.

Onko Kristus läsnä?

Vaikka kaikki kristilliset kirkot viettävät ehtoollista, yhteinen asia myös erottaa. Syvin jakolinja on siinä, uskotaanko Kristuksen läsnäoloon ehtoollisella vai onko ehtoollinen pelkkä – poissaolevan – Kristuksen muistoateria.

”Luterilaisilla, katolisilla, ortodokseilla ja anglikaaneilla on samanlainen ehtoolliskäsitys. Kaikki nämä kirkot tunnustavat Kristuksen todellisen läsnäolon leivässä ja viinissä.”

Toisaalla on paljon protestantteja, joille ehtoollinen on vain muistoateria tai pelkkä kristityksi tunnustautumisen merkki.

Kristuksen todellinen läsnäolo tekee ehtoollisesta pyhän, sakramentin. Siksi ehtoollisella polvistutaan ja tehdään ristinmerkki – ei papin, vaan Kristuksen takia. Ehtoollisessa läsnä olevan Kristuksen vuoksi myös Jumalan Karitsa -hymnin aikana noustaan seisomaan.

Kommuunio ja eukaristia

Sana ehtoollinen, saksaksi Abendmahl, tulee sen asettamisen ajankohdasta, Kristuksen viimeisen illan ateriasta. Alkukristillisistä ajoista lähtien ehtoollista on vietetty joka sunnuntai, viikon ensimmäisen päivän, ylösnousemuksen päivän aamuna.

”Ehtoollisella on paljon muitakin nimityksiä kuten eukaristia, kommuunio tai läsnäoloa korostavat Herran ateria ja Herran Pyhä Ehtoollinen. Kaikki ovat yhtä oikeita; ne vain korostavat ehtoollisen eri puolia”, Jolkkonen valaisee.

Ehtoollisen teologia ei siis oikein mahdu yhteen sanaan, vaikka se on Kristuksen itsensä asettama ja siitä on maininta kaikissa evankeliumeissa. Kirkkokäsikirjaan muotoillut ehtoollisen asetussanat löytyvät kolmesta evankeliumista.

”Kristuksen läsnäolon takia ehtoollinen on armon ateria, joka on asetettu syntien anteeksi antamiseksi. Ehtoollisella tulen osalliseksi Kristuksesta ja hänen armostaan.”

Syntien anteeksiantaminen mainitaan Matteuksen evankeliumissa. Sen mukaan Jeesus myös mursi leivän ja kiitti. Siksi ehtoollista sanotaan kiitosateriaksi, eukaristiaksi, jossa kiitetään Kristuksen hyvistä teoista ja tullaan niistä osallisiksi.

”Ehtoollinen on myös kommuunio, yhteyden ateria, joka yhdistää uskovan Kristukseen, kirkkoon eli toisiin kristittyihin ja perille päässeisiin pyhiin. Kyse ei ole yksityisestä suhteesta Jumalaan, vaan yhteydestä muihin ihmisiin.”

”Niiden, jotka jakavat leivän ja viinin, tulisi jakaa myös ilot ja surut, voitot ja tappiot, siunaus ja kärsimys.”

Raamatun kuvamaailmassa leipä nimittäin on Jumalan siunauksen ja kaiken hyvän symboli, mutta malja voi viitata myös kärsimykseen.

”Malja on solidaarisuuden symboli. Luther teki sen tärkeän huomion, että nämä kaksi elementtiä viini ja leipä on jaettava yhdessä, sillä niin kuin ilot ja surut myös synti on yhteistä.”

”Ehtoollisen yhteisaterialuonteesta seuraa, ettei seurakunta voi viettää sitä ilman julkiseen kirkon virkaan vihittyä pappia. Meidän kirkossamme pappi ei toisaalta voi viettää ehtoollista yksin omaksi hartaudekseen, vaan seurakunnan pitää aina olla läsnä”, Jolkkonen selvittää.

Ehtoollinen on myös uskon tunnustamisen ja vahvistamisen ateria. Siksi ehtoollisen edellä luetaan uskontunnutus.

Paluu juurille

Piispa Jolkkonen luennoi äskettäin Lutherin ehtoolliskäsityksestä Vatikaanin ja Paavillisen Gregoriaanisen yliopiston järjestämässä kansainvälisessä Luther-konferenssissa ja osallistui päätöspaneeliin muiden johtavien katolilaisten ja luterilaisten Luther-tutkijoiden sekä katolisen kirkon ylimmän johdon kanssa.

”On todella uusi ja mielestäni yllättävä asia, että katolinen kirkko tahtoo ylintä johtoa myöten avata korvansa Lutherille ja kuulla hänen haastettaan.”

”Se, että katolilaiset ja luterilaiset eivät vielä voi osallistua yhteiselle ehtoolliselle, ei johdu ehtoolliskäsityksestä, vaan virkakäsityksestä.”

Erot koskevat piispan ja papin virkaa: onko se säilynyt alkuperäisenä, apostolisena ja onko se luonteeltaan sakramentaalinen.

Luterilaisten ja katolilaisten yhteistä julistusta ehtoollisopista saadaan vielä odottaa, mutta lähentymistä on ollut.

Itse asiassa Suomen kirkko on jo palannut katolisille alkujuurilleen vuonna 2000 voimaan tulleessa käsikirjauudistuksessa, jolloin messusta eli ehtoollisjumalanpalveluksesta tuli sääntö ja sanajumalanpalveluksesta poikkeus. Sanajumalanpalveluksessa ei ole ehtoollista.

”Vanhimman luterilaisenkin perinteen mukaan ehtoollista vietettiin joka sunnuntai eli jokainen pyhä oli pikku pääsiäinen.”

Katoliset ovat siis olleet tässä asiassa uskollisempia alkukristilliselle traditiolle, sillä luterilaiset alkoivat 1700-luvulta lähtien harventaa kertoja ja tarjota ehtoollista lopulta vain neljästi vuodessa.

”Se vinoutuma on nyt saatu korjattua. Ehtoollisen pyhyys ei kulu käyttämällä.”

Sana messu tulee lännen kirkon ehtoollisjumalanpalveluksen viimeisistä sanoista:”Ite, missa est. Menkää, teidät on lähetetty.”

”Messu lähettää palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiä.”

Messu-sanaan olisi Jolkkosen mielestä parasta jo tottua. Ihan kaikki eivät ole vielä tottuneet, koskapa sana kaksinkertaistuu silloin tällöin ehtoollismessuksi.

Kuka saa osallistua?

Kirkkokunnat päättävät itsenäisesti, kuka saa osallistua ehtoolliselle. Luterilaisessa kirkossa osallistumisen määrää kirkkojärjestys, josta puolestaan päättää kirkolliskokous.

”Ehtoolliselle voivat osallistua ne kirkon jäsenet, jotka on kastettu ja jotka ovat saaneet opetusta ehtoollisen merkityksestä. Joidenkin kirkkokuntien kesken on sopimus ehtoollisen vastavuoroisesta tunnustamisesta, ja niiden jäsenet voivat osallistua toistensa ehtoolliseen.”

Sellainen sopimus on olemassa luterilaisten kirkkojen kesken, käytännössä Luterilaisen Maailmanliiton jäsenkirkkojen sekä anglikaanisen kirkon ja metodistien kesken.

Aiempina vuosisatoina saatettiin vedota Paavalin sanoihin ja varoitella kevytmielisestä osallistumisesta ehtoolliselle. Jolkkosen mielestä jokainen ehtoollisopetusta saanut osaa käyttäytyä ehtoollisella kunnioittavasti.

”Meidän tulee rohkaista toisiamme ehtoolliselle eikä varoitella siitä. Jokainen kastettu on kelvollinen. Riittää, että luottaa Jumalan armoon ja tietää sitä tarvitsevansa”, Jolkkonen tiivistää.