Isänmaa perinnöksi Agricolalta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Isänmaa perinnöksi Agricolalta

29.3.2017

Teksti: Sini-Marja Kuusipalo

Kuva: Tuija Hyttinen

Reformaatio toi kirkkoon kansan kielen ja suomalaisille kirjakielen. Suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan kynästä on jäänyt paljon sanoja niin arjen kuin pyhän nykysuomeen.

Kirjakielen luominen ei ollut pikku juttu. Kirjoitettu suomi luotiin idän ja lännen murteista, joissa käytettiin erilaisia sanoja, eikä kaikille asioille ollut suomenkielistä sanaa lainkaan. Kirjoittamisen mallikin piti luoda. Vielä satoja vuosia Agricolan jälkeenkin äänteillä oli useita merkintätapoja ja sama kirjain saattoi merkitä eri ympäristöissä eri äänteitä.

Vanhin säilynyt suomea sisältävä teksti on vuoden 1450 kieppeiltä saksalaisesta matkakertomuksesta. Siinä Turun piispan Mikael Agricolan sanoiksi kirjattu ”Mÿnna thachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda” kääntyy nykysuomeksi ”Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen, en minä taida”.

Ilmeisesti piispa on kehottanut matkaajaa sanomaan näin kantasuomalaisille.

”Ensimmäinen suomen kielellä kirjoitettu lause on siis kielen opetusta”, tutkija Lari Kotilainen tiivistää hiljattain kirjoittamassaan suomen kielen elämäkerrassa Kielen elämä – Suomen kieli eilisestä huomiseen (Siltala 2016).

Jokapäiväisestä leivästä raastupaan

Kirjakieleen tarvittiin sanastoa, ja sitä Agricolan piti kehittää. Agricolan teoksissa käytetyistä 8 500 sanasta noin 60 prosenttia on yhä käytössä.

”Suurin osa on kielen perussanastoa, joka on ollut käytössä jo ennen Agricolaa. Silti Agricolan sepittämiäkin sanoja on runsaasti”, Kotilainen kertoo.

Agricolan tekstit ovat täynnä tuttuja kristinuskon sanoja. Isä meidän -rukouksessa näitä ovat mm. jokapäiväinen leipä, kiusaus ja taivas. Agricolan käytössä olivat myös luoja, kaikkivaltias ja vapahtaja, iankaikkinen, ihmeellinen ja jumalallinen, hyvän vastakohtana perkele ja helvetti.

Myös synti ja syntiinlankeemus, armo ja anteeksiantamus, verbit uskoa, rukoilla ja ylistää ja kirkon termit saarna, siunaus,
virsi ja jumalanpalvelus
löytyvät jo reformaation ajan suomesta.

Uskon sanojen lisäksi Agricolalta saimme lakisanastoa: asetus, laki, oikeus, kohtuus ja vääryys.

”Rikos ja petos johtavat raastupaan, jossa tuomari määrää sakon tai tuomitsee vangittavaksi. Oikeutta on sanaston vakiintuneisuudesta päätellen jaettu suomeksi jo ennen Agricolan aikaa”, Kotilainen kirjoittaa.

Luutarhan kautta lustitarhaan

Agricolan kieleen liitetään ruotsin mukaiset lainat, mutta niitä ei ole niin paljon kuin luulisi. Näistä monet ovat lounaismurteista tuttuja: pruukata, präntti, tyyris.

”Jos Agricola ei tuntenut sanalle suomenkielistä vastinetta, on hän mieluummin keksinyt sellaisen kuin ottanut omin päin ruotsin sanan”, Kotilainen huomauttaa.

Jo Agricola on suosinut suomalaista ja istuttanut suomeen omakielisten uudissanojen luomisen.

Erityisiä agricolamaisuuksia ovat verbit, joissa kuultaa ruotsin ja saksan malli: alaskatsoa, alaspolkea, alasnotkistaa, ulostoimittaa, uloskarata ja ulosajatella. Nykykielestä nämä ovat hävinneet jouduttuaan myöhempien raamatunkääntäjien mustalle listalle, kuten tutkija Kotilainen asian ilmaisee. Hyppysellinen tätä tyyppiä on säilynyt: ristiinnaulita ja ylenkatsoa.

Agricolan itsensä keksimiin sanoihin kuuluu paljon yhdyssanoja, joista yhä käytössämme ovat muun muassa esikuva, esimerkki, esipuhe, hallitus, isänmaa, juhlapuhe, korkeakoulu, karkausvuosi, muistomerkki, omainen, omatunto, paikkakunta, perikato ja pääkaupunki sekä kirkosta tuttu hiippakunta.

Raamatusta löytyy yhä jalopeura, joka tosin neutraalissa tekstissä korvataan. Nykyisin outoja taas ovat teatteria tarkoittavat katseluspaikka ja näkypaikka, luutarha hautausmaasta, toiviojuoni pyhiinvaelluksesta ja lustitarha paratiisista.

”Agricolan sanastossa on myös harhautuksia. Kun Agricola kirjoittaa irrallinen, hän tarkoittaa samaa kuin nykysuomen irstas. Agricolan irstas tarkoittaa turvallista. Vaikutelma on kuin viron kieltä lukiessa: sanat ovat tuttuja, mutta merkitys on hämäävästi toinen”, Kotilainen kuvailee.

Näitä hämääviä ovat myös Agricolan harras (nyk. luja), noutaa (seurata), koska (kun), taito (tieto, aisti), huone (talo), turku (tori) ja rieska (maito).

 


Lue lisää:

Suomen Pipliaseuran sivusto

Agricola.fi.


Ottakaat  ja syökäät

”Niin sinä yönä, koska hän petettiin, piti hän yhden ehtoolisen, jossa hän otti leivän, kiitti hänen taivaallista Isääns, mursi ja annoi opetuslastens ja sanoi: ”Ottakaat ja syökäät, tämä on minun ruumiin, joka teidän edestän ulosannetaan. Se tehkäätte minun muistokseni.”

Agricolan Messu eli Herran Echtolinen (1549) lukutapansa mukaisesti.


Lähde: Kotimaisten kielten keskus, www.kotus.fi