Martikkalan pirtissä potkujen jälkeen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Martikkalan pirtissä potkujen jälkeen

Kuva Aleksi Poutanen

Mikael Pentikäinen puhuu uskosta ja luottamuksesta, joita kipeästi kaivataan.

Lapsuuden kesät täyttyivät heinätöistä, kalastuksesta, ravustuksesta. Sukuloimisesta, lasten leikeistä, suvun juhlista, seuroista. Niistä jäi paljon lämpimiä muistoja. Sukuyhteytemme on ollut tiivis, ja Sokerimäen ukki ja mummu halusivat toistuvasti koota sukulaisia yhdessäoloon mummulaan Iisalmen Viitaalle. Sittemmin sukupolvet ovat vaihtuneet ja nyt oma kesäpaikkamme on usein oman perheen ja suvun kokoontumispaikka.

Suhteeni Pohjois-Savoon on läheinen ja syvä. Asun Lapinlahden Martikkalassa kesät ja sukujuuristani kolme neljäsosaa on savolaista. Sukulaisiani asuu useissa Savon kunnissa, joita olen kiertänyt jo pikkupoikana polkupyörällä. Suuri osa jo lepoon päässeistä sukulaisistani lepää Savon kirkkomailla.

Olen kasvanut kodissa ja suvussa, johon usko ja uskonto on kuulunut keskeisesti ja luontevasti. Isäni on uskontotieteilijä ja äitini kirkkohistorian tutkija, joka on selvittänyt Savon herännäisyyden syntyä. Hänen tutkimuksistaan tulee toivottavasti piakkoin kirja.

Sisaruksistani kolme on teologia ja kaksi on naimisissa teologin kanssa. Isoisäni oli pappi ja isoäitini perheen kaikki neljä tyttöä oli pappien kanssa naimisissa. Nämä papit vielä kuuluivat kolmeen lestadiolaisuuden suuntaan, joten jännitteitäkin riitti. Myös setäni oli pappi. Lisäksi meitä on muutama, joilla on teologian opintoja. Olin itsekin aikoinani RUK:n varusmiespappina.

Käymme keskenämme paljon keskusteluja uskosta ja kirkosta. Joskus – eivät aina – ne ovat jopa syvähenkisiä. Nautin paljon näistä keskusteluista. Kun siltä tuntuu, laulamme Martikkalan 115-vuotiaan kyläkoulun pirtissä rakkaita virsiä ja lauluja.

Suvun pappien yksi tärkeä perintö on se, ettei sydämen usko ja eettinen ymmärrys ole teologien omaisuutta vaan meidän tavallisten kulkijoiden. Isoisäni rakasti eniten kulkea matalimmissa majoissa. Hän ammensi sieltä voimaa niistä kohtaamisista. Sieltä hän löysi aidointa kristillisyyttä.

Minua kantaa tietoisuus armosta. Teemme jokainen virheitä, ja jotta elämää jaksaisi, virheitä ja rikkeitä pitää antaa ja saada anteeksi. Anteeksiantamus on tärkeää sekä antajalle että saajalle. Se vapauttaa molempia. ”Hän, joka ei osaa antaa anteeksi, rikkoo sillan, jonka yli myös hänen itsensä pitäisi päästä”, brittiläinen teologi lordi Herbert on sanonut.

Sain keväällä potkut unelmieni työpaikasta. Olin päätoimittaja Helsingin Sanomissa ja sitä ennen mm. Sanoma Newsin toimitusjohtaja. Olen nyt jollakin tavalla elämässäni käännekohdassa. Olen viettänyt nyt paljon aikaa kirjoittamalla yksinäisyydessä Martikkalassa. Olen mietiskellyt, katsonut kesää ja syksyä, ja kuunnellut sateen ropinaa, joka kimmahtaa yhä samalla tavalla kuin kauan sitten vanhan koulun ikkunoista.

Helsingissä olen saanut viedä aamuisin lapsia hoitoon ja kouluun, mikä on ollut mukavaa arkea.

Potkujeni jälkeen olen erityisesti pohtinut johdatusta. Olen miettinyt, mikä on tämän tarkoitus ja jännityksellä odotan, mihin elämä vie. Mieli on levollinen, koska tiedän tehneeni parhaani ja edessä on jännittäviä polkuja.

Olen aloittanut viestintätoimisto Tekirin neuvonantajana. Autan yrityksiä ja yhteisöjä löytämään oman äänensä ja yritän neuvoa heitä viestinnän, johtamisen ja luottamuksen rakentamisen kolmiyhteydessä. Mitä muuta seuraa, sitä en vielä tiedä.

Meillä on erinomainen kirkko, jonka suuri vahvuus on sen vahva läsnäolo suomalaisen elämässä ja sydämissä. Meidän on syytä olla kirkostamme kiitollisia ja arvostaa sen perinnön rikkautta ja työtä ihmisten keskellä.

Kirkko on kuitenkin keskellä kasvavia haasteita. Aika pakottaa kirkkoa nyt uudistumaan. Se koskee niin toimintatapoja, hallintoa kuin viestintääkin. Viime mainittuun median murros avaa uusia näköaloja ja mahdollisuuksia.

Keskeistä kirkon sanomassa on luottamus uskon rinnalla.

Luottamus on ihmeellinen voima. Se on vahva tunnetila. Se on varmuuden kaltaista tunnetta siitä, että asiat hoidetaan hyvin, parasta etsien, parhaan pyrkimyksen ja taidon mukaisesti. Luottamus on ihmisten välillä olevaa luottavaisuutta siitä, että toinen on avuksi eikä käytä hyväksi toisen haavoittuvuutta ja herkkyyttä. Luottamus lisää uskallusta ja saa asiat rullaamaan. Se lisääntyy jakamalla.

Luottamus on hyvän yhteistyön edellytys. Se tuo yhdessä tekemiseen syvyyttä ja voimaa. Kun ihmiset jakavat luottamuksen, heillä on valmius jakaa tuntemuksiaan ja toimia yhdessä. Hyvät yhteiset kokemukset syventävät ja vahvistavat luottamusta ja tekevät tietä entistä paremmalle yhteistyölle. Tukea ja hyvää jakava myös saa sitä.

”Hyvälle ihmisille maailma on hyvä”, Gandhi opetti.

Luottamukseen perustuva työelämä on paljon helpompaa ja kannustavampaa kuin valvontaan ja kontrolliin perustuva. Luottamusta luovat rehellisyys, hyvä tahto, osaaminen, tulokset, reiluus ja sitoutuminen.

Luottamus ei synny komentamalla vaan antamalla sille luottamalla itse tilaa ja energiaa. Siinä se lämmittää ja voimaannuttaa rakkauden lailla juuri sitä ihmistä, joka luottamusta kokee.

EU on ollut tärkeä luottamushanke Euroopassa. Se on tuonut eurooppalaisille rauhaa ja vakautta. Viime vuosien kriiseissä Euroopan kansalaisten luottamus EU:hun on kuitenkin rapistunut.

Siksi on tärkeää, että EU:ssa nähdään aidosti vaivaa luottamuksen vahvistamiseksi: parannetaan politiikkaa, tehdään se, mikä luvataan, ja keskitytään olennaiseen. EU:n pitää tehdä enemmän vähempiä asioita.

Suomessakin on politiikan luottamuskriisi, joka näkyy heilahteluina puoluekannatuksissa. Ihmisiä ärsyttää myös Suomen politiikassa sanojen ja tekojen ristiriita, välttämättömien päätösten lykkääminen ja politiikan repivä tyylilaji.

On vaikea ymmärtää, miksi joku puolue vaihtaa mielipiteensä, kun se siirtyy hallituksesta oppositioon tai päinvastoin. On vaikea ymmärtää, miksi ensin tehdään hallituksessa tietynlaisia päätöksiä ja sitten ryhdytään arvostelemaan niitä toreilla. On myös vaikea hyväksyä, miksi esimerkiksi kuntauudistuksessa ei ole aidosti haluttu kuunnella – on oltu vain kuuntelevinaan.

Suomalaiset ymmärtävät, että pitäisi tehdä koviakin päätöksiä, jotta velkaantuminen taittuisi ja Suomi selviäisi siitä suuresta murroksesta, jonka keskellä se nyt elää. Odotetaan, että poliitikoilla olisi rohkeutta tehdä välttämätön.

Suomessa on isoja ongelmia, mutta ne ovat kuitenkin ihmisen kokoisia ja ratkottavissa.

Arvelen, että ihmiset haluavat enemmän kokoavaa ja rakentavaa politiikkaa kuin hajottavaa ja repivää. Jatkuva taktinen nokittelu ei ole se, mitä vaikeana aikana poliitikoilta odotetaan.

Kirkolla on erittäin suuri merkitys luottamuksen rakentajana. Se edustaa paljolti sitä yhteistä arvopohjaa, jonka suomalaiset jakavat ja johon me olemme kasvaneet. Se antaa perustaa, rohkaisee ja luo toivoa.

 

ULLA REMES