Uskoiko marsalkka Mannerheim?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Uskoiko marsalkka Mannerheim?

25.1.2017

Teksti: Tarja Lappalainen

Kuva: Paavo Frimanin arkisto

 

Ja jos uskoi, niin mihin ja miten sen näkyi? Tähän ennen tutkimattomaan aiheeseen tietokirjailija Paavo Friman on perehtynyt.

Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim ei ole Frimanille vieras, sillä hän on tutkinut Mannerheimia noin nelisenkymmentä vuotta. 

”Gustaf Mannerheim palveli kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa, jossa hän osallistui Venäjän–Japanin -sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan sekä yleni kenraaliluutnantiksi. Hän toimi ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa, oli kaksi kertaa valtiomme päämiehenä, ja hänet nimitettiin Suomen marsalkaksi”, Paavo Friman selvittää.

Uskonto esillä päiväkäskyissä

Jo Mannerheimin päiväkäskyistä löytyy useita uskonnollisia kohtia. Ehkä kuuluisin kuuluu: ”Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.” Tämän päiväkäskyn hän antoi 1. joulukuuta 1939, kun talvisota oli juuri alkanut. Päiväkäskyn sanat ”koti, uskonto ja isänmaa” löytyvät tänäkin päivänä useista suomalaisista muistomerkeistä.

”Mannerheim puhuu päiväkäskyissään Korkeimman johdatuksesta, Korkeimman kaitselmuksesta ja Korkeimman avusta. Korkein tarkoittaa Jumalaa ja Jumalan ihmisiin kohdistamaa suojelusta ja ohjausta”, toteaa Friman viitaten Suomen kielen sanakirjaan.

”Mannerheim puhui Jumalasta, kun tuli välirauha: ´Jumala Suomea suojelkoon´.”

Mannerheim myös rohkaisee Eestin kansaa päiväkäskyssään 16. elokuuta 1944 seuraavasti: ”Antakoon Kaitselmus apunsa Teille ja koko Eestin kansalle.” Hän tiesi, ettei muita auttajia ollut ja että veljeskansamme tulisi kokemaan kovia puna-armeijan miehittäessä maan toistamiseen.

Isiltä peritty usko

Mannerheimin uskonnollisuus pohjautui luterilaisuuteen. Tämä näkyy hänen vuoden 1951 Muistelmissaan, joissa hän toteaa seuraavasti: ”Yksimielisesti ja järkyttämättä pidämme kiinni niistä arvoista, isiltä peritystä uskosta, isänmaanrakkaudesta, päättäväisyydestä…”

”Maininta isiltä peritystä uskosta viittaa selkeästi meidän omaan luterilaiseen uskoomme. Mielestäni hänellä oli vahva arvostus luterilaista kirkkoamme ja kirkon edustamaa arvomaailmaa kohtaan, vaikkakin Mannerheim joutui virkansa puolesta osallistumaan ortodoksisiin jumalanpalveluksiin ja kenttähartauksiin palvellessaan Chevalierkaartissa, keisarillisen Venäjän eliittijoukossa, jossa ortodoksiset menot olivat yksi tärkeä osa palvelusta”, Friman kertoo.

Arvosti juutalaisia

Uskonnon suhteen Mannerheim ei ollut fanaatikko. Hän kunnioitti ja arvosti eri uskontoja.

”Erikoinen piirre jatkosodassamme oli se, että juutalaiset ja saksalaiset taistelivat rintamallamme rinnakkain. Missään muualla maailmassa tällaista ei tapahtunut, ja esimerkiksi amerikkalaisten on vaikea uskoa tätä.”

Suomen juutalaisia kuoli talvi- ja jatkosodassa kaikkiaan kaksikymmentäkolme. Mannerheim osallistui näiden sankarivainajien muistojuhlaan Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogassa itsenäisyyspäivänä 1944. Hän luovutti tilaisuudessa juutalaissynagogaan laakeriseppeleen ja päiväkäskyn ”Isänmaan äideille yhteisesti omistetusta Vapaudenrististä”. Tämä sama kunnianosoitus koristaa eduskunnan valtiosalia sekä kirkkojemme seiniä kautta Suomen. 

Tilaisuudessa synagogan rabbi luki seuraavan Mannerheimille osoitetun rukouksen: ”Kaikkivaltias Jumala ja maailman Hallitsija. Anna jumalallinen varjeluksesi ja tukesi presidentille, Suomen Marsalkka vapaaherra Carl Gustaf Mannerheimille, jonka puolesta Sinua rukoilemme maan uskollisina kansalaisina, niin kuin lapset rukoilevat isänsä puolesta.”

Mannerheim, joka toimi tällöin Suomen presidenttinä, saapui tilaisuuteen juutalaisten rintamamiesten kunniakujaa pitkin. Muistojumalanpalvelus oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen.

Sotilaiden sielunhoito tärkeää

Monet sodat itse käyneenä ja paljon haavoittuneita ja kuolevia nähneenä Mannerheim tiesi, mikä merkitys uskonnolla oli kuoleville miehille ja heidän omaisilleen. Talvisotaan kutsuttiinkin mukaan kenttäpapeiksi noin kolmesataa pappia. Mannerheim arvosti ja piti tärkeänä sotilaittensa ja upseeristonsa sielunhoitoa. Hän oli tässä asiassa jatkuvasti yhteydessä kenttäpapistoon ja muisti myös aina kiittää ja palkita heitä.

Salainen siunaus

Vapaussodan jälkeen vuonna 1918 valtionhoitajana toiminut Mannerheim pyysi Turussa arkkipiispa Gustaf Johanssonia siunaamaan hänet virkaansa. Mannerheim polvistui arkkipiispan eteen, joka laski kätensä valtionhoitajan pään päälle anoen, että tämä ”vastuunalainen toimi suoritettaisiin Jumalan kunniaksi ja isänmaan onneksi”.

Mannerheim halusi, että tehty siunaus pidettäisiin salassa ja yksityisenä asiana. Sellaiseksi se olisi jäänytkin, ellei rovasti Elias W. Pentti olisi paljastanut sitä Mannerheimin kuoleman jälkeen.

Elon ilta

Mannerheim oli jo 77-vuotias, kun hänet jatkosodan päätyttyä nimitettiin tasavallan presidentiksi vuonna 1944. Hän erosi presidentin tehtävästään vuonna 1946 ja vietti eläkevuotensa ja hoiti terveyttään enimmäkseen Sveitsin Montreux’ssa, Genevejärven rannalla sijaitsevassa Glion sur Territet’n kylässä Valmontin klinikalla. Hän kävi elämänsä viimeisinä vuosina myös usein iltajumalanpalveluksessa alueella sijainneessa venäläisortodoksisessa kirkossa

Suomen marsalkka, tasavallan presidentti Gustaf Mannerheim kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon Sveitsissä 28. tammikuuta vuonna 1951. 

”Mielestäni voidaan todeta, että johtotähtenä Gustaf Mannerheimilla oli myös usko Jumalaan – miten syvä ja minkälaisena se esiintyi, sen tietävät vain Korkein Kaitselmus ja marsalkkamme”, Mannerheim-tutkija Paavo Friman pohtii.