Tehty taivaassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Tehty taivaassa

26.10.2016

Teksti: Janne Villa

Kuva: Ohjelmatoimisto Kristalli

 

Musiikkievankelista Jippu kiertää Suomea loppuvuoden keikoilla.


Eletty elämä nousuineen ja laskuineen antaa kaikupohjaa lauluille ja julistukselle.

"Poptähteys sekoitti minua. Sain nuoreksi tytöksi valtavasti asioita ja ihailua liian nopeasti. Olin levoton enkä nöyrä”, taiteilija tunnustaa.

Iloinen, tasapainoinen, positiivinen, peräti onnellisen oloinen. Tällaisena Jippua ei ole totuttu julkisuudessa näkemään, mutta siltä hän vaikuttaa kesken pitkän keikkakiertueen.

Vuosi sitten musiikkievankelistan virassa Turussa aloittaneen taiteilijan työkin sujuu ”tosi upeasti”.

”Silloin, kun olin henkilökohtaisen helvettini pohjalla, en rukoillut muuta kuin että ’tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun’. Mutta vasta sitten alkoi tapahtua hyviä asioita, kun sallin Jumalan todella toimia minussa”, sanoo Meri-Tuuli ”Jippu” Elorinne.

Kulta- ja platinalevyjä myynyt laulaja-lauluntekijä julkaisee piakkoin uuden albumin Made in Heaven (Tehty taivaassa).

”Olin jo lopettamassa poplaulajan uraani, kun levy-yhtiö Warnerin edustajat sanoivat, että he tukevat uskoani – tee vain levy uskostasi ja taistelustasi! Tämä on tarina taivaasta ja helvetistä, omasta selviytymisestäni. Halusin tehdä sen Jumalan kunniaksi.”

”Kyseessä on elämäni paljastavin levy. Puhun vahvasti uskostani, epäuskostani ja rikotuista avioliitoistani. Koko levy on synnintunnustusta”, Jippu kertoo.

Levoton lapsi lankesi ylpeyteen

Levottomuus on luonnehtinut lapsesta lähtien Jipun vuoristoratamaista elämää. Hän muutti asumaan kasvattiperheeseen ja sen jälkeen lastenkotiin, jossa rajusti rajojaan koetelleelle teinille laitettiin rajoja.

Jippu on aina ajatellut olevansa uskossa.

”Mutten ole aina elänyt Jumalan tahdon mukaista elämää. Kun ihminen elää oman tahtonsa varassa, hän on jatkuvasti ristiriidassa kristillisen moraalin ja Jumalan rakkauden kanssa.”

”Ylpeys on synneistä suurin. Ylpeä ihminen on sokeassa tilassa – kykenemätön näkemään ympärillään olevia kiitollisuuden aiheita.”

Nöyryyden saavuttaminen vaati paljon menetyksiä.

”Jouduin luopumaan itseeni liittyvistä illuusioista. Yritin saada tästä maailmasta enemmän kuin oman osani.”

Haavani on lahjani

Musiikkievankelista pyrkii säilyttämään seurakuntansa messumusiikissa luterilaisen linjan, mutta tuomaan siihen lisää väriä ja vetovoimaa.

Jipun vetämissä rukousilloissa vierailee tunnettuja puhujia ja laulajia, jotka kertovat myös elämänsä kipukohdista.

”Haluan tavoittaa ihmisiä, jotka ovat vailla kristinuskon ydinsanomaa, armoa.”

Nainen kokee olevansa vasta nyt kypsä seurakunnan vastuutehtävään.

”Olin aiemmin ihan sekaisin – tyhmä nuori villikko. En pelännyt tai kunnioittanut ketään eikä minulla ollut jumalanpelkoa, joka on viisauden alku.”

”Olin itsekeskeinen ja viettieni vankina. Valintani eivät pohjautuneet siihen, että olisin tehnyt kunniaa Jumalalle. Kukkoilu loppuu vasta, kun ihminen tajuaa olevansa hiekanjyvä.”

Rakkauden kaksoiskäskyssä kehotetaan rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseä. Mutta kuka se itse on, jos identiteetti on rikki, Jippu kysyy.

”Minulla oli nuorempana hatara minäkuva. Omanarvontunnottomana ihmisenä olin pitkään sitä, mitä muut halusivat.”

Taiteilija on kohdannut silmästä silmään demoninsa ja särkyneisyytensä.

”Yhtäkkiä oivallat, ettei mikään tapahtunut paha ole kenenkään muun vika kuin itsesi. Synnintunnustuksessa sanotaan, että ’omasta syystäni, omasta suuresta syystäni’. Itken joka kerta sitä lausuessani. Ja pam! Sen jälkeen olet vapaa.”

Harha halvasta armosta

Laulajalle opetettiin aikanaan, että missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.

”Ajattelin sen perusteella, että voin taas törttöillä. Tätä asennetta kutsutaan halvaksi armoksi. Nuorena armo oli minulle kevyttä hölynpölyä. Armo ei ole kuitenkaan sitä, että armahdetuksi tulemisen jälkeen me olemme taas puhtaita tahriutumaan.”

Armon vastaanottaminen on mahdotonta omavoimaiselle ihmiselle, evankelista huomauttaa.

”Niin kauan kuin ihminen haluaa olla itse ristillä ja uhritilassa tai kuvittelee voivansa sovittaa syntinsä hyvillä teoillaan, hän ei voi saada lahjaksi armoa. Mutta kun suostut Kristuksen sovitustyön alaiseksi, saat kokea sen.”

”Ajatus ’ota ristisi ja seuraa minua’ tarkoitti minulle ennen, että ’laita itsesi ristille ja roiku siellä’. Otin Jeesuksen ristiltä pois ja menin sinne itse ruikuttamaan.”

Tänään Jippu näkee asetelman toisin.

”Mene ristin juurelle ja katso vain Kristusta! Olen niin hajanainen ja lihallinen ihminen, että jos armo otettaisiin minulta pois, en olisi enää elossa.”

Tänään on hyvä päivä

Elämännälkäinen nainen on halunnut kokea yhdessä päivässä mahdollisimman paljon.

”Olen elänyt itseni niin puhki, että sisälläni on jo 63-vuotiaan rovastin sielu”, hän nauraa.

Evankelistan julistus nousee omista kokemuksista.

”En voisi tehdä tätä työtä, ellen olisi ollut pitkään pimeässä. Joskus Jumala pistää pahan palvelemaan hyvää, vaikka sitä on vaikea käsittää. Herra salli kaiken pahan tapahtua elämässäni, jotta hän kirkasti itsensä minulle ja minun kauttani ehkä jollekin muulle.”

”Totta kai tulen kompuroimaan loppuelämäni. Kaltaiseni ihminen ei saa koskaan helppoa elämää. Aistin ja koen asiat liian syvästi. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta tänään on hyvä päivä.”

Jippu esiintyy Nilsiän kirkossa perjantaina 11.11. klo 18.