Ihana opiskelijaelämä alkaa!
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Ihana opiskelijaelämä alkaa!

26.10.2016

Teksti ja kuvat: Hanna Valkonen

 

Opiskeluaikana voi käynnistyä ystävyys, joka kantaa läpi elämän. Tärkeää on, että kukaan porukassa ei jäisi yksin.


Tuulia Pelkonen, Jenni Korhonen ja Ossi Pärssinen ovat tunteneet toisensa parin viikon ajan. Jenni ja Ossi ovat muuttaneet Kuopioon syksyllä, Tuulialla alkoi jo kolmas vuosi opintoja. Tutustuminen on tapahtunut Rauhanyhdistyksen seuroissa ja niiden jälkeen nuorten järjestämissä iltakylissä, joissa muun muassa lauletaan yhdessä Siionin lauluja.

Opiskeluiden aloittaneille oli selvä juttu, että he suuntaavat liikkeen toimintaan uudella paikkakunnalla. Sieltä löytyy tuttuja ja ystäviä. Samassa elämäntilanteessa olevien kanssa yhteys syntyy nopeasti.

”Se on jännä juttu, miten usko yhdistää ja voi heti ruveta juttelemaan ihan mistä vaan”, joku pöydän äärellä heittää, ja muut nyökyttelevät.

Konkari Tuulia sanoo, että lukukauden alkua odottaa innolla. Silloin saapuu ihmisiä, jotka tuovat vaihtelua porukkaan.

”Monesti syksyisin on niin paljon kaikkea menoa ja ohjelmaa, että menemisiä pitää ihan rauhoittaa välillä.”

Kolmesti viikossa seurat, niiden jälkeen kylät sekä kaikki muu vapaa-ajan vietto. Kyliä eli kokoontumisia järjestetään muinakin iltoina, on myös lentopalloa, pelailua, kuutamokävelyjä. Kiirettä riittää, jos osallistuu jokaiseen menoon.

Minne mennään?

Jenni lähti uuteen porukkaan kämppiksensä kanssa. Ossi kertoo, että mukaan pääsi tosi nopeasti. ”Jos joku on uusi, niin hänen luokseen mennään ja kysellään kuulumisia.”

Tuulia kuuluu Rauhanyhdistyksen opiskelijoiden ideointiryhmään ja tänä syksynä kokeillaan kerran kuussa ”yleisiä iltakyliä”, jossa seurojen lopussa ilmoitetaan ennalta sovitut osoitteet, missä illanviettoa jatketaan. Silloin kaikkien on helpompi lähteä seuraan, ehkä niiden ujompienkin.

”Kyllä sitä miettii, miten kaikkia voisi rohkaista mukaan, ettei kukaan jäisi yksin.”

”Usein me jäädään seurojen jälkeen eteiseen juttelemaan ja kyselemään, kenen luokse voidaan lähteä. Sitten jonkun hermot pettävät jossain vaiheessa, että ´mennään meille´”, Tuulia kertoo hymyillen.

Yhteisöllisyys kantaa

Parasta opiskelijatoiminnassa on kokonaisuus, johon kuuluvat seurat sekä iltakylät. Sekä perinteisesti perjantaisin puoli yhdeksältä Tuomiokirkossa tunnin ajan soivat virret.

”Keskiviikkoisin on hyvä päästä rauhoittumaan. Kaikki se on vastapainoa opiskelulle. Sitten jaksaa taas loppuviikon”, tuumaa Ossi.

Syvälliset keskustelut ja yhteisöllisyys. Voi pohtia asioita yhdessä. Joku kuuntelee, saa tukea ja voi kysyä neuvoa.

”Tule tutustumaan toimintaan. Avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti.”

”Et menetä mitään, ja kyllä yleensä tilanteista pääsee pakoonkin, jos paniikki tulee”, naurahtaa Jenni.

 

Ystäviä ja yhteyttä

Haastan sinua elämän uteliaisuuteen. Älä tyydy siihen, mitä sinulla jo on, vaan etsi ja löydä rohkeasti uutta. Lähde liikkeelle. Elämä on rikas ja moniulotteinen”, sanoo oppilaitospastori Raimo Hakkarainen.

”Toiseksi, rohkaisen sinua yksinäisyydestä yhteyteen. Älä jää murehtimaan omien ajatusten kanssa. Lähde löytämään toisia ihmisiä ja Jumalaa. Hänellä on sinulle paljon annettavaa.”

Hakkarainen on vuosien aikana nähnyt ja kokenut monta syksyä, jolloin uudet opiskelijat tulevat kaupunkiin. Koti ja ystävät ovat kaukana, ja nuori aikuinen hakee paikkaansa uusissa kuvioissa.

Kuopion evankelis-luterilaisten seurakuntien oppilaitostyö tarjoaa matalan kynnyksen toimintaa. Tärkeimpänä viikoittaisena yhteen kokoajana on Tuomiokirkon Perjantaimessu, jonka jälkeen voi viettää iltaa Pappilassa jatkoilla. Kerran kuussa perjantaina Pappilassa järjestetään klubimusiikki-ilta. 

”Elokuvakerhoa, Luomus-kuoroa, peli-iltoja, hyvin monenlaista toimintaa. Uusia ideoita saa heittää, olemme korvat avoimina.”

”Opiskelijat toivovat yhä enemmän yhdessäoloa ja tapahtumia, jotka ovat alkoholittomia. Tähän Pappilan toiminta haluaa vastata, tuoda perinteisten opiskelijoiden bileiltojen rinnalle vaihtoehdon. Kaunis ja viihtyisä vanha puutalo tarjoaa tähän mainiot puitteet.”

Keskusteluapua ja hengellistä tukea

”Nuori aikuinen kaipaa aidosti uusia ystäviä ja porukkaa, johon kuulua. Ja kyllä monilla on mukana myös hiljainen kaipuu elämänkumppanin löytymiseen. Pappilan toiminta on monimuotoista, sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Näitä ihmisten kohtaamisia haluamme edesauttaa.”

Tämän syksyn uusi avaus on tiistaisin klo 14–20 Pappilalla Meidän ilta, johon voi tulla koulupäivän jälkeen oleskelemaan, viihtymään ja tapaamaan kavereita.

”Jos haluat keskustella elämän kipukohdista, ota rohkeasti meihin oppilaitospappeihin yhteyttä. Voit sopia tapaamisen helpoiten sähköpostin kautta. Minkä tahansa asian kanssa voit tulla juttelemaan, olemme sitä varten olemassa”, Hakkarainen muistuttaa.


Lue lisää Nuorille ja opiskelijoille

Oppilaitostyö Kuopiossa