Tehdään hyvää yhdessä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Tehdään hyvää yhdessä

28.9.2016

Teksti: Heli Haring

Kuva: Soile Nevalainen/ Kuopion kaupunki

 

Kirsi Soinisen oli aikoinaan helppo rakastua Kuopioon. Siksi hän haluaa työssään ponnistella tehdäkseen kaupungista vieläkin paremman paikan elää.

Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soinisella on monta rautaa tulessa. Brändin rakentaminen ja kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen teettävät pitkiä työpäiviä, jotka kysyvät turnauskestävyyttä. Soininen ei kuitenkaan valita.

”Suoraan sanottuna rakastan tätä työtä. Olen aina ollut markkinointihenkinen ja tässä pääsen toteuttamaan itseäni mitä mielenkiintoisimmalla tavalla.”

Markkinointi mielletään helposti kaupalliseksi ja pinnalliseksi käsitteeksi, jonka tarkoituksena on saada ihmiset ostamaan kaikkea mahdollista – myös sellaista, mitä he eivät tarvitse. Tämän mielikuvan Soininen haluaisi omalla esimerkillään muuttaa.

”Koen, että markkinointi voi olla myös hyvän tekemistä meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi. Haluan valjastaa ammattitaitoni kuopiolaisten hyvinvoinnin edistämiseen.”

Purjeveneellä kotisatamaan

Soininen ei ole paljasjalkainen kuopiolainen. Tikkakosken tyttö koukkasi muun muassa Ranskaan, Englantiin ja Helsinkiin ennen kuin – aivan kirjaimellisesti – rantautui Savon sydämeen kymmenen vuotta sitten.

”Meidän muuttomme tänne oli aika romanttinen. Tulimme nimittäin uuteen kotikaupunkiimme purjeveneellä!”

”Muuttokuorma oli toki lähetetty etukäteen maitse. Itse sen sijaan laskimme veneen vesille Lappeenrannassa, purjehdimme Itä-Suomen vesistöjä kaksi viikkoa ja lopulta saavuimme Kuopioon”, Soininen muistelee hymyillen.

”Lapsemme eivät olleet ennen muuttoa koskaan käyneet Kuopiossa. Niinpä kerroimme heille, että kun Puijon torni näkyy, ollaan kotona.”

Kuopioon Soinisen perhe päätyi, koska pääkaupungin kiireinen elämänmeno alkoi tuntua rasittavalta.

”Meillä oli tuolloin kaksi pientä lasta ja halusimme heidän kasvavan rauhallisemmassa ympäristössä. Lähdimme hakemaan elämisen laatua.”

Siitä saatiin esimakua jo muuttopurjehduksen aikana.

”Tuolla matkalla huomasin, kuinka upea vesistö Kuopiota ympäröi. Täältähän pääsee vettä pitkin merelle saakka. Sitä mahdollisuutta emme ehkä vielä ole osanneet täysin hyödyntää.”

I love Kuopio

Kuopioon asettuminen osoittautui nappivalinnaksi. Soinisen mukaan täällä yhdistyvät sopivasti ison kaupungin mahdollisuudet ja luonnon rauha.

”Täytyy sanoa, että viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet hämmentävän hieno jakso elämässä. Arvostan täkäläistä elämäntyyliä, jossa ollaan uteliaita ja avoimia.”

”Kovin monessa paikassa ei törmää siihen, että bussissa tai kassajonossa jutellaan tuntemattomille. Se kertoo välittämisestä ja yhteisöllisyydestä.”

”Kuopiossa on helppo verkostoitua niin yksityis- kuin liike-elämässäkin. Monet muualta tulleet ovat tehneet samanlaisia havaintoja.”

Soininen painottaa, ettei ryhdy markkinoimaan mitään sellaista, minkä takana hän ei voi seistä sataprosenttisesti.

”Monesti minulta kysytään, että markkinoinko Kuopiota ja sen mahdollisuuksia vain työni puolesta. Olen kuitenkin aidosti sitä mieltä, että meillä on mahtava kaupunki ja haluan kertoa siitä muillekin.”

Muutama vuosi sitten kaupunki lanseerasi I love Kuopio -kampanjan. Sen tiimoilta sadat ihmiset lähettivät kaupungintalolle rakkaudentunnustuksia Kuopiolle ja tarinoita siitä, mitä kaupunki on heille merkinnyt.

”Tarinat tulivat meille täysin pyytämättä. Se jo kertoo, että tässä kaupungissa täytyy olla jotain erityistä. Tunnustuksia lukiessa tuli monta kertaa tippa linssiin.”

”Ja kyllä, voin itsekin allekirjoittaa täydestä sydämestäni tuon sloganin – I love Kuopio.”

Hyvästä parempaa

”Markkinoinnilla saadaan ihmiset ostamaan melkein mitä tahansa. Miksipä siis ei sen avulla onnistuttaisi myös muuttamaan ihmisten käytöstä hyvään suuntaan”, Soininen pohtii.

Hän onkin innostunut niin sanotusta yhteiskunnallisesta markkinoinnista, joka on Suomessa vielä aika uutta. Kuopiossa siitä on kuitenkin jo nähty pieniä välähdyksiä. Muun muassa koulukiusaamisen vastainen kampanjointi ja elokuussa järjestetty Suojatiesuojelijat-tempaus ovat yksi osoitus siitä.

”Näin mielessäni sen taulun, jossa enkeli auttaa lapsia sillan yli. Siitä kehittelimme porukalla liikenneturvallisuustempauksen, jossa lukuisat enkeleiksi pukeutuneet vapaaehtoiset saattoivat ihmisiä suojateiden yli.”

Piispa Jari Jolkkonen lupautui kampanjan suojelijaksi. Suojatiesuojelijoita nähdään Soinisen mukaan jatkossakin eri tempausten merkeissä.

”Saimme mukaan ihania ja innostuneita vapaaehtoisia. Parasta onkin tehdä hyvää yhdessä, porukalla saa aina hyvästä vielä parempaa.”

Tavallisuuden ylistys

Soininen kertoo vuosien myötä oppineensa, että tavallinen on riittävän hyvää.

”Emme aina meinaa tajuta sitä, että onnen avaimet ovat käsissämme. Ei elämyksiin tarvita Disneylandia.”

”Eväsretki luontoon voi olla lapselle huomattavasti antoisampi kokemus kuin joku isolla rahalla hankittu elämys.”

”Tai miksi turhaan haikailla kalliin kuntosalikortin perään, kun ympärillä avautuvat hienot lenkkimaastot.”

Mielenrauhaa ja elämyksiä Soininen itse saa muun muassa ikonimaalauksesta.

”Minulla on kotipihassa oma työhuone, jonne vetäydyn maalaamaan. Olen kerännyt ajopuita, joille maalaan ikonejani. Siinä on pakko keskittyä ja päästää irti hektisistä työkuvioista.”