Johdatuksen sivumakua?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Johdatuksen sivumakua?

31.8.2016

Teksti: Kari Kuula

Kuva: Minna Siikaniva

 

Onko kaikki pelkkää sattumaa? Vai ohjaako kaikkea Suuri Suunnitelma? Se, mitä kristityt kutsuvat johdatukseksi.

Joskus palikat loksahtavat yhteen ihmeellisen kauniisti. Huomaan viime hetkellä työpaikkailmoituksen ja kohta allekirjoitetaan työsopimus. Monen sattuman kautta tapaan ihmisen, josta tulee lopulta elämänkumppani. Kas kun soitit, olin juuri ajatellut sinua.

Jonkun mielestä elämä vaan on tällaista. Kaikkea tapahtuu, myös yllättävän hyviä asioita. Kristitty ei näe niitä pelkästään lempeinä sattumina, vaan hän kiittää Jumalaa. Hän tunnustaa elämän hymyssä Jumalan lahjan.

Joskus käytetään vielä vahvempaa sanaa. Puhutaan johdatuksesta. Jumala on johdattanut niin, että hänen hyvä suunnitelmansa toteutuu.

Suunnitelman mukaan

Johdatus on perin vaikea käsite. Silti itse asia on todellista. Jumala ei seuraa luomakunnan sattumuksia puolivälinpitämättömästi jostakin tuolta ulkopuolelta, vaan hän vaikuttaa täällä salatulla tavalla. Hän ohjailee tapahtumia, pieniä ja suuria, oman tahtonsa mukaan.

Raamatun pitkä historia Israelin kansan valinnasta kristillisen seurakunnan syntyyn on yhtä suurta johdatusta. Profetian idea perustuu johdatukseen. Jumala lupaa etukäteen jotakin, jonka hän sitten toteuttaa myöhemmin historiassa.

Uskontunnustuksen viimeinen rivi, ”uskon iankaikkisen elämän”, kertoo sekin johdatuksesta. Jumalalla on hyvä suunnitelma, jonka hän tulee kerran viemään päätökseensä.

Hän on täällä

Usko johdatukseen kuuluu hengellisen elämän ytimeen. Luterilainen teologia opettaa, että ihmisen usko on Jumalan lahja. Pyhä Henki vaikuttaa siten, että otamme vastaan kolmiyhteisen Jumalan pelastavan läsnäolon. Näin ihmisen sydäntä kuljetetaan, joskus suorastaan taivutellaan, Jumalaa kohti. Mitä muuta tämä on kuin johdatusta?

Kun ihminen sitten herää tietoiseen uskon aavistukseen, hän rukoilee. Kiittää ja pyytää. Molemmissa luotetaan jälleen johdatukseen. Kiitän Jumalaa, koska hän on johdattanut elämääni hyviä asioita. Pyydän häneltä niitä lisää, koska uskon hänen vaikuttavan tässä maailmassa.

Jumalanpalveluksen esirukouksessa johdatukseen turvaudutaan melkeinpä sokeasti. Pyhä toisensa jälkeen pyydämme häntä auttamaan, vaikka maailman hätä ei hellitä hetkeksikään. Jumala näyttää nukkuvan. Silti häntä huudetaan apuun. Uskomme johdatukseen silloinkin, kun siitä ei näy merkkiäkään.

Luota itseesi

Mistä sitten tunnistan johdatuksen omassa elämässäni?

Voinko vaikka asuntoa valitessa tehdä näin: Pyydän Jumalaa johdattamaan juuri oikeaan kotiin. Sitten selailen asuntoilmoituksia ja kuuntelen omaa sisintäni. Menen asuntoesittelyihin ja tunnustelen mielessäni, mihin Jumala haluaa viedä minua. Sitten teen ratkaisun siinä uskossa, että Jumala on nyt johdattanut minua.

Kuulostaa hyvältä ja samalla huonolta. Johdatuksen pyytäminen on oikein. Silti on vaarallista tehdä päätöksiä sen perusteella, minkälaista johdatuksen tuntua koen sisälläni. Miten voin olla varma, että kuulen Jumalan tahdon oikein? Entä jos Jumalalla ei ole mitään erityistä tahtoa tässä asiassa? Päätä itse ja kanna itse vastuu, hän sanoo.

Johdatukseen on lopulta uskottava näennäisesti ristiriitaisella tavalla. Johdatusta pyydetään, mutta päätöksiä tehtäessä luotetaan pelkästään omaan arvioon eikä oteta etukäteen kantaa siihen, toteutuuko tässä Suuremman tahto ja tarkoitus.

Usko johdatukseen ei anna etukäteiskarttaa elämän valintatilanteisiin.

Kiitollista jälkiviisautta

Useimmiten johdatuksen näkee vasta jälkikäteen.

Pysähdyn katsomaan taaksepäin menneiden vuosien iloja, suruja ja suuria käännekohtia. Huomaan monen suuren asian alkaneen pienestä sattumasta. En nähnyt sitä silloin. Pienten alkujen merkitys paljastui vasta paljon myöhemmin. Taisi olla johdatuksen sivumakua.

Näin johdatuksen näkeminen on eräänlaista jälkiviisautta. Tuossa ja tuossa tapahtumassa Jumalan sormi työnsi asioita hyvään suuntaan. Kiitos niistä.

Pimeälle polulle

Entä onnettomuudet ja vastoinkäymiset? Miksi Jumala ei johdattanut silloin, kun tein virheitä, tai kun minulle tapahtui pahaa aivan minusta riippumatta. Miksi hän ei varjellut?

Nämä kysymykset vievät johdatuksen korkeakouluun, jossa kenestäkään ei ole opettajaksi. Luterilaisessa perinteessä on kuitenkin ajateltu, että joskus risti ja ahdistus kuuluvat Jumalan sallimuksiin.

Ja jos kaikkivaltias sallii kärsimyksen – jatko on sanottava sormi huulilla – ehkä hän jollakin tavalla tahtoo sitä. Johdatus vie toisinaan oudoille poluille. Joskus ihminen viedään seuraamaan Jeesusta myös kärsimystielle.

Tästä syystä turvautuminen johdatukseen ei takaa onnea ja menestystä. Se lupaa kyllä Jumalan läsnäolon, mutta ei aina lepoa ja rauhaa. Joskus kyselemme yhdessä Kristuksen kanssa ”miksi minut hylkäsit?”.

Tältäkin ihmisestä voi tuntua, vaikka oltaisiin syvällä Jumalan sylissä.