Jumalasta voi puhua
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Jumalasta voi puhua

31.8.2016

 

Luento- ja keskustelusarja Puijon seurakuntakeskuksessa maanantaisin klo 18.30.

 

12.9. Miksi Jumalasta voi puhua? Dosentti Sammeli Juntunen

Väitetään, että Jumalan on niin toisenlainen, ettemme me ihmiset voi puhua Jumalasta paljoakaan. Dosentti Sammeli Juntunen väittää toista. Kristinuskon Jumala on nimenomaan sellainen Jumala, josta ihminen voi puhua. Tämä johtuu siitä, että Jumala on puhunut ensin meille. Luennollaan Juntunen avaa Jumalasta puhumisen problematiikkaa.

 

19.9. Jumalasta puhutaan Raamatussa. Johdatus raamattuteologiaan. Teemu Voutilainen.

Tuhannen vuoden kuluessa syntynyt kirjakokoelma kertoo oman aikansa ihmisten uskomuksista. Mutta samalla se puhuu Jumalasta itsestään. Taju Jumalasta syvenee vuosisata toisensa jälkeen. Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Jumalasta avautuu aivan uusi ulottuvuus. Hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Teemu Voutilainen johdattaa tarkastelemaan raamatunhistoriasta nousevaa jumalauskoa.

 

26.9. Kristikunnan traditio kertoo Jumalasta. Katsaus teologianhistoriaan. Kari Kuula.

Henki johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Jeesuksen lupaus toteutuu pääsiäisen jälkeisessä kirkon historiassa. Kristikunnan ymmärrys Jumalasta syventyy. Teologianhistoriaa voidaan katsoa raamatullisen pelastushistorian jatkona. Se mikä kasvoi oraalle Raamatussa, nousee valtavaksi ymmärryksen puuksi kristillisen tradition historiassa. Kari Kuula luo katsauksen jumalauskon syvenemiseen teologianhistorian eri vaiheissa.

 

3.10. Mitä järjen perusteella voidaan tietää Jumalasta? Uskonnonfilosofian peruslöytöjä. Kari Kuula.

Apostoli Paavalin mukaan järjen avullakin voidaan tietää yhtä ja toista sekä Jumalan mahdista että hänen hyvyydestään. Järki tietää vielä enemmän, kun se lähtökohtaisesti sitoutuu kristilliseen uskoon. Kari Kuula esittelee modernissa uskonnonfilosofiassa käytyä keskustelua jumalauskon perusteluista. Mitä Jumalasta voidaan tietää järjen, tunteen ja uskonnollisen kokemuksen perusteella?