Muukalaiseksi Istanbuliin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Muukalaiseksi Istanbuliin

Muukalaisuus on kanttoriksi valmistuneelle Sanna Huttuselle tuttu tunne. Nyt hän lähtee vapaaehtoisena kehittämään musiikkityötä Istanbulin luterilaiseen seurakuntaan.

27-vuotiaan Sanna Huttusen elämässä moni asia ei ole tuntunut menneen ihan putkeen. Kun hän muutti Savonlinnasta Kuopioon opiskelemaan kanttoriksi, hän tuumi ”tämä meni nyt kyllä ihan väärin”. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen monet hänen ystävistään Savonlinnan taidelukiosta tai paikallisen seurakunnan nuorista suuntasivat Helsingin isoihin opiskelijaympyröihin, kuka minnekin alalle. Huttunenkin haki ensisijaisesti pääkaupunkiin opiskelemaan musiikkikasvatusta, mutta löysikin itsensä Kuopion Sibeliuskatemiasta kirkkomusiikin parista.

”Haikailin Kuopion alkuaikoina pääkaupunkiin isompiin opiskelijapiireihin ja tuttujen koulukavereiden pariin. En aluksi viihtynyt Kuopiossa, ja matkustin ensimmäisenä opiskeluvuotena joka viikonloppu Savonlinnaan”, hän muistaa.

Opiskelijoiden joukoissa oli muitakin, jotka tunsivat itsensä uudessa kaupungissa orvoiksi ja kodittomiksi. Pikku hiljaa Kuopion pienten piirien merkitys avautui hänelle. Nuori nainen löysi ystäviä sekä yhteyden seurakuntaan ja meni mukaan Evankelisiin opiskelijoihin. Pieni porukka kokoontui vuorotellen toistensa kodeissa nyyttikestiperiaatteella kuulemaan Raamattuopetusta ja laulamaan hengellisiä lauluja. Kahdeksan vuoden aikana hän ymmärsi myös pienen, tiivistunnelmaisen oppilaitoksen hyvät puolet. Huttusen mielestä Kuopion Sibeliusakatemiassa opiskelijat tutustuvat toisiinsa paljon helpommin kuin isossa pääkaupungissa.

”Jos olisin mennyt Helsinkiin, olisin tukeutunut enemmän savonlinnalaisiin ystäviini. En olisi itsenäistynyt, kuten Kuopiossa. Kun tarkastelen Kuopioon muuton tärkeää tienhaaraa jälkeenpäin, tie näyttääkin vieneen minut juuri sinne, minne pitikin.”

Orpo ja koditon

Kuopiossa koettu orpouden ja kodittomuuden tunne on hänelle tuttu jo yläasteelta. Kotona oli kristillinen kasvatus, ja kodissa pidettiin maallikoiden vetämiä raamattupiirejä. Kouluiässä kristillisen perheen lapsi ei helpolla samaistunut muihin ikäisiinsä. Siksi hän meni jo 13-vuotiaana mukaan Savonlinnan seurakuntanuoriin, mutta oli sielläkin joukon nuorin.

”Olen aina ollut hirveän kiltti, ja aluksi jännitin seurakuntanuorten laulu- ja rukousiltoja. Epävarmana 13-vuotiaana ei ollut helppoa päästä mukaan vanhempien nuorten joukkoon. En silti osannut sieltä poiskaan olla, ja sain seurakunnasta samalla tavalla ajattelevia ystäviä.”

Lapsuuden koti antoi pohjan uskolle, joka ohjaa häntä kaikessa. Usko tarkoittaa hänelle rippikoulun yksinkertaista ja selkeää opetusta syntien anteeksiannosta. Huttunen käy sunnuntaisin mieluiten Luther-säätiön Kuopion Pietari-yhteisön jumalanpalveluksessa, mutta toimii välillä kanttorina kansankirkon messuissa. Hän tarkastelee rohkeasti ja kriittisesti kirkkoa. Jos se haluaa olla menettämättä jäseniään ja saada toimintaan mukaan varsinkin nuoria aikuisia, hänestä sen tulisi keskittyä tärkeimpään sanomaansa Jeesuksesta syntien anteeksiantajana. Erilaiset ja erikoiset musiikkipitoiset messut tai puhe lähimmäisen rakkaudesta eivät Huttusesta ole ratkaisu uusien jäsenten saamiseen tai sunnuntaiaamuiseen nuorten aikuisten katoon kirkon penkistä. Tilastolukujen sijaan tulisi keskittyä siihen, että sunnuntain messu koskettaisi edes yhtä uutta osallistujaa, joka palaisi sinne uudelleen ja uudelleen.

”Tärkeintä on, että kirkon sanoma syntien anteeksiannosta on esillä. Jos ihminen ei koe tarvitsevansa Jumalaa, hän ei vain tule kirkkoon. Uskon synnyttäminen on aina lopulta Jumalan työtä ”.

Iloinen heittäytyjä

Hän uskoo, että Jumala johdattaa kaikissa valinnoissa – ja lisää lauseeseen samaan hengenvetoon sanan ”kai”. Päälle hän heläyttää iloisen naurun. Rohkea nainen on heittäytyjä, joka tekee valintoja luottaen täysin siihen, että Jumala pitää hänestä aina huolen. Toisaalta olisi turvallista, että vasta ammattiin valmistuneen elämässä olisi turvakehikkona työpaikka ja toimeentulo odottamassa. Sen sijaan hän on irtisanonut vuokrasopimuksensa Kuopiossa, vie huonekalunsa vanhempiensa varastoon Savonlinnaan ja lentää näinä päivinä Istanbuliin vapaaehtoistyöntekijäksi. Siellä hänen tehtävänään on kehittää pienen paikallisen luterilaisen seurakunnan musiikkielämää. Hän löysi Turkin suurimman kaupungin luterilaisen seurakunnan kolme vuotta sitten interreil -matkallaan. Pieni luterilainen yhteisö ja seurakuntaisten tarve musiikkityön kehittäjälle jäi kytemään mieleen. Hän odottaa innolla pääsevänsä tutustumaan historiaa huokuvaan suurkaupunkiin sekä islamilaisuuteen.

”En niinkään odota sitä, mitä annettavaa minulla on paikalliselle seurakunnalle, kuin sitä, mitä Istanbul antaa minulle. Unelmia voi toteuttaa, ja minä lähden toteuttamaan nyt omaani.”

 

PIRJO TIIHONEN