Toivon ja pettymyksen vuorottelu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Toivon ja pettymyksen vuorottelu

25.5.2016

Teksti ja kuva: Hanna Karkkonen

 

Lapsettomuus nostaa esiin monia kysymyksiä. Kuka olen, mikä on elämäni tarkoitus, onko Jumala hyljännyt minut?

Kuten muutkin kriisit, voi kipu lapsettomuudesta viedä syvään kuiluun. Mitä pikemmin tunteita pääsee käsittelemään, sitä vähemmän taakkaa kertyy vuosien mittaan kannettavaksi.

”Kipu voi viedä tarkoituksen elämältä. Käsittelemätön kipu voi tuoda elämään monenlaisia oireita, niin henkisiä kuin fyysisiä. Suru voi johtaa riippuvuuksiin”, kuopiolainen psykoterapeutti ja Savonlinnan seurakunnan perheneuvoja Raili Tiihonen kertoo.

Myös yksin elävä saa tulla nähdyksi lapsettomuuden kanssa. Silloin puhutaan usein tuplasurusta, koska samalla on kipu puolison puuttumisesta.

”Lapsettomuus on siitä vaikeaa, että siinä menettää unelman, toiveen, joka ei ole kuitenkaan ollut konkreettista. Joskus auttaa, jos antaa surulle symbolin. Ihmismieli tarvitsee konkretiaa. Symboli voi olla esimerkiksi musiikkikappale tai esine”, Tiihonen kuvailee.

Seurakunnissa järjestetään tyhjän sylin messuja, joka voi tuoda surua todemmaksi. Hautausmailla on muistomerkki syntymättömille lapsille.

Miesten ja naisten kipu

”On tavallista, että mies joutuu parisuhteessa tukijan rooliin. Hänen peloilleen, pettymykselleen ja surulleen ei ehkä ole tilaa. Toisinaan miehet väittävätkin olevansa huolissaan vain naisen epätoivosta. He yrittävät palauttaa tasapainoa”, Tiihonen kertoo.

Miehen ja naisen lapsettomuuden kriisin kokemuksissa on paljon samaa, mutta havaittavissa myös eriaikaisuutta. Tunteet, jotka heräävät ovat kuitenkin samoja: viha, syyllisyys, masennus, yksinäisyys ja häpeä.

Miehen kipu saattaa tulla esiin vasta vuosien päästä. Se voi alkaa oireilla muun muassa kireytenä ja masentuneisuutena. Elämästä katoaa ilo.

”On ajateltu, että lapsen saaminen on mieheksi kasvamisen mitta, tai naisella osoitus kypsästä, kokonaisesta naiseudesta. Tästä näkökulmasta lapsettomuus kieltämättä on suuri hyökkäys omaa seksuaalista identiteettiä vastaan. Kuka olen? Mikä on elämäni tarkoitus?”

Naisen kokemusta on kuvattu aaltomaiseksi prosessiksi, jossa tunteet ja tunnetilat vellovat edestakaisin. Toivon ja pettymyksen vuorottelu koettelee mielen rakenteita.

”Molempien on käytävä läpi tunteita suhteessa itseensä, omanarvontuntoonsa, seksuaalisuuteensa, puolisoonsa, toisiin ihmisiin, unelmiinsa ja elämäänsä.”

Koskee joka viidettä paria

Tahaton lapsettomuus on yleistä. Se koskettaa jossain elämänvaiheessa joka viidettä paria. Suomessa tahattomasti lapsettomia pareja arvioidaan olevan noin 60 000. Sekundäärilapsettomuudesta puhutaan silloin, kun pariskunnalla on jo yksi lapsi, mutta he eivät saa toista. Kriisin kanssa voidaan kipuilla myös uusperheessä, jossa toisella puolisolla ei ole omia lapsia.

Lapsettomaksi jääminen tuo parisuhteeseen muutoksia, joilla on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Se voi vuosien varrella tuoda puolisoita lähemmäksi tai viedä kauemmaksi toisistaan.

”Puolisot voivat kokea olevansa lapsettomuuden suhteen eri aaltopituudella ja sulkeutuvat omaan maailmaansa, mikä on omiaan synnyttämään yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta. Siitä seuraa helposti puhumattomuutta, mikä lisää etäisyyttä.”

Parhaimmillaan kriisi voi luoda keskinäisen tuen ja ymmärryksen tunteen, jota puolisot eivät ole ennen kokeneet.

Missä on Jumala?

Lapsettomuus voi ravistella kuvaa Jumalasta ja suhdetta Häneen samalla tavoin kuin muukin kärsimys. Peruskysymykseksi nousee helposti se, miten on yhdistettävissä rakastava Jumala ja kärsimys, jota hänen luotunsa kokee.

”Sisäisen turvallisuuden peruspilareina toimineet uskomukset ja rakenteet horjuvat, ja saattavat jopa sortua.”

”Häpeä on yksi voimakkaimmista tunteista. Voidaan kokea, että Jumala katsoo ohitseni, kun en saa lasta, ja että minussa on jotain vikaa. Voidaan hävetä naiseutta tai mieheyttä. Meillä on kuitenkin aina tarve tulla nähdyksi. Hengelliseksi kriisiksi tilanteen voi tehdä se, että kokee Jumalankin kääntävän katseensa minusta poispäin”, Tiihonen sanoo.

Kuten Jobin elämässä, kriisi voi viedä rajuun, naamioita repivään uskonkamppailuun.

”Se kutsuu purkamaan Jumalalle kaikki haavoittavat tunteet unohtamatta vihaa. Jobin suurin tuska hiljeni, kun hän kohtasi Jumalan ja sai kokemuksen Hänen läsnäolostaan. ´Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.´”

”Emme voi tietää, mitä Jobin mielessä tapahtui, mutta Jumalan kohtaamiseen näyttää liittyvän ulottuvuus, joka ei aukene ihmisen ymmärrykselle. Kun Jumala tulee lähelle, näkökulma muuttuu. Se tuskin merkitsee kivun poistumista kokonaan. Mutta suuri askel on jo se, että miksi -kysymys muuttuu kysymykseksi: miten tästä eteenpäin?”

Läheiset ihmiset ovat tärkeitä surun ja kriisin keskellä. Tarvitaan hienotunteisuutta ja kärsivällisyyttä.

”Voisimme etsiä tapaa, miten auttaa konkreettisesti. Jos lapsettomuudesta kärsivä haluaa kertoa ajatuksistaan, ota hänen kipeätkin tunteet vastaan. Tärkeää on turvallinen ja rohkaiseva läsnäolo”, Tiihonen tiivistää.