Arkisto | Kannanotot
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Arkisto | Kannanotot

Hyvän sanoman lähettiläät

Yhtenä pimeänä ja räntäsateisena päivänä Kuopion torin poikki kiiruhtaneet ihmiset saivat kokea pienen yllätyksen. Kuopion seurakunnat jakoivat aikaisin aamulla piparkakkupusseja ohikulkijoille. Pohjantien koulun 4 A:n musiikkiluokan oppilaat lauloivat joululauluja. Lue lisää

Ruusut ikkuna-aukossa


Pieni tyttö makaa puisella laverilla. Onnellisena, kun hänelle annettiin yläpeti. Laverin kohdalla on ikkuna-aukko. Siihen hän laittaa valkoisia ruusuja. Lue lisää

Julkiuskovainen

Mieleeni palautui noin 15 vuoden takainen ensimmäinen adventti. Asuin silloin Helsingissä ja työskentelin markkinointiviestinnän parissa. Lue lisää

Syrjähyppy

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Kävelin kesäisenä keskiviikkoiltana töistä kotiin ja mieleni teki mennä kirkkoon. Muistin, että oma seurakuntani järjesti illalla pihaseurat Vanhalla Pappilalla. Lue lisää

Taiteilijaelämää

Kolumni I Petri Järveläinen

Pyhäinpäivän tienoilla liityn näkyvän ja näkymättömän rajalla katselevien joukkoihin ja annan viimeisen sanan kesällä poisnukkuneelle isälleni Juhalle. Lue lisää

Hyvyyden voima

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Kristillisen lähimmäisenrakkauden mukaan ihmisiä on autettava valikoimatta. Niin miehiä ja naisia, kuin lapsia ja vanhuksia.  Piispat muistuttavat, että kultainen sääntö on toimiva ohje. Lue lisää

Minne hihitys häviää?

Kolumni I Raili Pursiainen

Jos sinulla on se hihittämisen taito tallella, onnittelen sinua! Olet onnekas monessa suhteessa. Löydät iloa sieltäkin, mistä muut eivät löydä. Lue lisää

Katso oikein silmin silmiin

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Eräs ystäväni totesi, että hän yrittää katsoa kerjäläisiä aina silmiin ja siunaa heidät mielessään. Yleensä ihmiset ohittavat kerjäläiset välinpitämättöminä tai vihaisena.  Minusta ajatus silmiin katsomisesta ja siunaamisesta tuntui hienolta. Toinen ystäväni kiteytti: Katso oikein silmin silmiin.  Lue lisää

Vapaus vääriin mielipiteisiin

Kolumni I Matti Jantunen

Suomen ev.lut. kirkon edessä on uusi oikeassa ja väärässä olemisen kriisi. On vaikea kuvitella sellaista päätöstä samaa sukupuolta olevien kirkkohäistä, joka ei hajottaisi kirkkoa konservatiiviselta tai liberaalilta laidalta tai molemmilta. Päätti kirkolliskokous siis aikanaan mitä tahansa, kaikki eivät tule siihen tyytymään. Lue lisää

Pyhä Henki, puolustaja

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Pyhää Henkeä kuvaillaan puolustajaksi ja rakkaudeksi. Onpa levollinen ja turvallinen mielikuva. Minua puolustetaan, minua rakastetaan - kaikissa elämän myrskyissä. Lue lisää

Tätienergiaa

Kolumni I Eija Tanninen-Komulainen

Päätin kirjoittaa alkukesän kauneudesta. Sitten sain kaksi suruviestiä vuorokauden sisällä. Ensin kummitätini nukkui pois, ja seuraavana päivänä puhelinsoitto toi viestin, että toinenkin tätini oli kuollut. Lue lisää

Terveyttä taiteesta

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Kuvataiteilijat pystyvät kiteyttämään ajatusmaailmaansa visuaalisuuden keinoin. Vanha sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Lue lisää

Kyseenalaiset gallupit

Kolumni I Petri Järveläinen

Uskonnollisten asenteiden mittaaminen nykyisenkaltaisilla gallupkysymyksillä, on vastuutonta. 

On ikävää, että kirkko itse rahoittaa tällaisia hämäräperäisiä kyselyitä. Lue lisää

Ihan tavallista

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Tuttuja tavatessa on tapana vaihtaa kuulumisia: ”Mitä kuuluu”? Vastaukset ovat yleensä: ”eipä erikoista tai ihan tavallista tai samaa vanhaa”, ellei sitten jotain aivan poikkeuksellista ole tapahtunut. Lue lisää

Hautajaisissa virkistymässä

Kolumni I Raili Pursiainen

Olen tainnut ennenkin kehua, että papin työ on ihan sieltä kärjestä. Saa tavata ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja erilaisissa tunnelmissa, niin toimituksissa kuin muissakin tapahtumissa. Lue lisää

Onko tämä Kristuksen veri?

Kolumni I Matti Jantunen

Jokaisessa öylätissä on suuruusluokaltaan puoli miljardia hiiliatomia Kristuksen ruumiista ja ehtoollispikarissa kaksi miljoonaa vesimolekyyliä Kristuksen verestä.

  Lue lisää

Syömällä voi tehdä hyvää

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Yhdessä syömisessä on jotain hyvin alkukristillistä. Kiirastorstain tapahtumiin liittyy Jeesuksen ja opetuslasten viimeinen yhteinen ateria ja pyhän ehtoollisen asettaminen. Monilla kristityillä pääsiäisen paaston päättää yhteinen ateria Jeesuksen ylösnousemuksen juhlan kunniaksi.

  Lue lisää

Hyvää päivää eli ajatuksia hyvyydestä

Kolumni I Eija Tanninen-Komulainen

Hyvyys on jotakin, jota ei voi koskettaa eikä tarkkaan kuvata. Silti hyvyys koskettaa meitä ja tekee elämällemme hyvää. Hyvyyden koskettama jakaa hyvää eteenpäin. Lue lisää

Arkienkelit

Pääkirjoitus I Minna Siikaniva

Joka toinen päivä yksinäinen vanhus tekee Suomessa itsemurhan. Muun muassa taksinkuljettajat, kaupan myyjät, kampaajat ja farmaseutit ovat tietämättään oikeita arkienkeleitä.

  Lue lisää

Kirkon polttomerkki

Kolumni | Petri Järveläinen

Ristin sakramentti on kirkon tuntomerkki. Tuntomerkki ei ole sama kuin brändi, mutta se tuottaa osan brändistä. Niinpä kirkon brändi, polttomerkki, on muun muassa se, että siitä erotaan. Lue lisää

Terve sielu terveessä ruumiissa

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Vuosi on vaihtunut. Onko elämäsi tasapainossa? Kristilliseen ihmiskäsitykseen kuuluu ihmisen kokonaisvaltaisuus. Ihminen voi hyvin, kun henkinen, hengellinen ja fyysinen ulottuvuus ovat tasapainossa. Lue lisää

Maalaus palvelee sanaa

Taidemaalari ja lasitaiteilija Hannu Konola sanoo, että lasimaalaustilaus Juankoskelle oli hänelle toiveiden täyttymys. Lue lisää

Kevennä taakkaasi

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Onko elämässä jotain sellaista, joka erottaa Jumalasta? Jotain turhaa, joka vie liikaa aikaa tai painaa mieltä. Paaston aika kutsuu meitä kohtuullisuuden tielle, etsimään yksinkertaista ja pyhää. Lue lisää

Elämäni Isät

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Isyyden muotoja on monenlaisia. Isä ei välttämättä ole mukana joka päivä lapsensa arjessa. Tueksi tarvitaan tällöin muita aikuisia. Isähahmo voi olla myös isoveli, opettaja, nuorisotyönohjaaja, urheiluvalmentaja tai ystävällinen naapuri. Lue lisää

Porukassa on parempi

Kolumni | Raili Pursiainen

Kirkko on vähän niin kuin muinainen vanhapiika-täti. On hyvä, että se on olemassa ja hädän tullen odotetaan, että sieltä se tulee apu. Muuten olisi kyllä parempi, kun se vaikenisi ja olisi omissa oloissaan. Lue lisää

Ihania miehiä

Kolumni | Raili Pursiainen

Aika usein seurakuntaa moititaan siitä ettei miehille ole oikein mitään tekemistä seurakunnan vapaaehtoisena, vaan enemmän on hameväen touhuja tarjolla. Lue lisää

Ihanne, joka ei toteudu

Kolumni | Matti Jantunen

Tasa-arvo on ihanne, joka ei koskaan toteudu. Joku toinen on aina rikkaampi, kauniimpi, terveempi, tai muuten vain pärjää työssään, ihmissuhteissaan tai vaikkapa hiihtoladulla paremmin kuin sinä ja minä. Lue lisää

Tasa-arvoisen Pohjolan alku

Kolumni | Matti Jantunen

Kansalaisten oikeudellinen ja poliittinen tasa-arvo jäi vieraaksi, ylhäisemmän ja vahvemman etuoikeus itsestään selväksi vielä vuosisadoiksi Paavalin (Matt. 7:12) tasa-arvojulistuksen jälkeen. Lue lisää

Virressä on voimaa

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Virsiperinnettä kannattaa pitää yllä. Pääsiäisen aika tarjoaa hyvän mahdollisuuden laulaa lapsuudesta asti tunnettuja virsiä kirkoissa. Voisitko ottaa mukaasi vaikkapa kummilapsen tai yksinäisen vanhuksen? Lue lisää

Pyhästä emme pääse

Kolumni | Janne Villa

Katoaako kansalaisten pyhyyden tunto tyystin maallistumisen myötä? Satoja ihmisiä uskonasioista haastateltuani en tekisi sittenkään kovin dramaattisia johtopäätöksiä suomalaisten sielunelämän muutoksesta. Lue lisää

Neljän sukupolven kesken

Kolumni | Johanna Jauhiainen

Kahdet erilaiset juhlat, kaksi eri porukkaa aikajanalla, joihin molempiin paikannun omalla tavallani. Elämäntarinoita, tunteita ja tunnelmia, jotka ovat tuoneet minut tähän hetkeen, tuokioon, joka koskettaa ja hengästyttää. 

  Lue lisää

Kristittyjen yhteys

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Kristikunnan yhteiseen paastonaikaan sisältyy aivan erityinen siunaus. Yhteisön tuki kantaa jokaista. Pyhien yhteys on apuna ihmisille, vaikka nämä eivät ole itse siitä tietoisia. Lue lisää

Kuuntelevat korvat

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Ystävillä ja sukulaisilla on suuri merkitys ihmisen elämässä. Useimmat meistä kohtaavat elämässään jonkun vaikean kriisin, johon tarvitsevat apua. Ammattiapukin voi olla tarpeen. Ei silti tarvitse olla ammattilainen ottaakseen osaa lähimmäisen hätään. Lue lisää

Katso lasta

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Jouluna voi pysähtyä seimelle, jolla lepää Jumalan poika. Jouluna kannattaa pysähtyä seimelle, jolla lepää syntisen ihmisen Vapahtaja. Kun Häntä katsoo, löytää ilon. Kun Häneen uskoo, löytää rauhan. Kun Häneen luottaa, löytää toivon. Lue lisää

Uskonnonvapaus ja yksityisyydensuoja

Kolumni | Petri Järveläinen

Suomalaisessa yhteiskunnassa olisi hyvä puolustaa yksityiselämän arvoa ja aluetta nykyistä voimakkaammin. Olisi parempi ajatella, että yhteiskunnan näkökulmasta vakaumuksen ilmaisuksi riittää jäsenyys. Muu jääköön henkilön yksityisasiaksi. Lue lisää

Uskonnonvapauden kaksi puolta

Kolumni | Petri Järveläinen

Uskonnonvapaus perustuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Suomessa se  on kehittynyt vuoden 1889 eriuskolaislaista vuonna 1923 säädetyn  uskonnonvapauslain kautta 1990-luvun uudistukseen. Lue lisää

Suomalainen on kirkkoa lähellä

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Vuodenvaihde on peiliin katsomisen hetki. Seurakunnissakin kirjoitetaan toimintakertomuksia ja arvioidaan, miten työlle asetetut tavoitteet toteutuivat ja mitä pitäisi kehittää. Lue lisää

Aika pysähtyy

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Minulle hautausmaat edustavat rauhaa ja lohtua. Toivon merkkiä ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä. Aavistus siitä, mikä meitä odottaa. Lue lisää

Savuttomuutta ja hengen heimoja

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Eriasteinen heimoutuminen on individualismiin kyllästyneelle tie takaisin yhteyteen, parhaimmillaan yksi tie yksinäisyydestä merkityksellisyyteen yhteisön osana. Se toteutuu monissa vertaisryhmissä seurakunnissa. Lue lisää

Miten sinä haluaisit kuolla?

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Mitä ihmettä? ”Lahjoita hyvä kuolema”. Ei kai kirkko nyt eutanasiaa ole alkanut edistää? Eikö kipua, kärsimystä, avuttomuutta ja tuskaa kestetä enää? Kumpi ei kestä, kokija vai katsoja? Lue lisää

Kantamuksista

Kolumni | Johanna Jauhiainen

Kuinka kannan sen, mitä kannan? Kannanko kevyttä kantamusta vai painavaa taakkaa? Pysynkö tyynenä kantamukseni alla, vai pelkäänkö, etten selviä enää askeltakaan? Kelpaanko, vaikka tuntuu, etten jaksa enää? Lue lisää

Peruuttamaton tasa-arvoaskel

Kolumni | Matti Jantunen

Suomessa juhlittiin v. 2006 tasa-arvon merkkipäivää: Sata vuotta aikaisemmin Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä maailmassa. Vielä 1906 vain osa lapsista pääsi kansakouluun.

  Lue lisää

Mielensäpahoittajien maa

Kolumni | Raili Pursiainen

Taitaa olla monelle suomalaiselle se sananvapauden huippu siinä, kun jonkin epäkohdan havaittuaan kirjoittaa lehteen nimimerkillä syyttävän kirjoituksen surkeutensa syypäälle. Joskus tulee mieleen, haluaako kirjoittaja edes parantaa tilannetta. Lue lisää

Yhteisöllisyyden kaipuu

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Tänäkin kesänä seurakunnissa on järjestetty lukuisia rippikoululeirejä.  Leirikeskukset sijaitsevat kauniilla, rauhallisilla paikoilla luonnon helmassa. Siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja tehdään erilaisia asioita yhdessä. Pidetään hauskaa. Toisinaan käydään syvällisiä, elämää muuttavia keskusteluja.

  Lue lisää

Järjestä ja motiiveista

Kolumni | Petri Järveläinen

Uskonnollisia uskomuksia voi arvostella ja puolustaa järkevästi, mutta niiden omaksumisen tai hylkäämisen motiivi on sydämessä eikä järjessä. Lue lisää

Kirkko ihmisten keskellä

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Kolmannen kerran järjestetty Kirkonmäki juhlii  -tapahtuma on mainio osoitus siitä, että kirkon kannattaa jalkautua sinne, missä ihmiset jo valmiiksi liikkuvat. Olla mukana sekä arjessa että juhlassa. Lue lisää

Erilainen joulu

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Monet vapaaehtoiset tekevät joka vuosi arvokasta työtä kiertämällä sairaaloissa ja vanhainkodeissa laulamassa joululauluja. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet keräävät vuosi vuodelta kirkot täyteen. Lue lisää

Keski-ikäistä

Kolumni | Raili Pursiainen

Päädyin siihen lopputulokseen, että joulua on koko lehti täynnä, avioliitto-keskustelu tuntuu jo saaneen osansa, ja kun en kuulu kirkkoon Kari Mäkisen enkä kenenkään muunkaan takia, vaan aivan muista syistä, päädyin tähän keski-ikään. Minä itse ja parhaimmat ystävätkin tuntuvat sitä potevan. Olkaa hyvät. Lue lisää

Uusia mahdollisuuksia seurakuntayhteyteen

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Osallistuin muutamia viikkoja sitten radio- ja televisiojumalanpalveluksen koulutukseen. Oli upeaa huomata, kuinka erilaisia ihmisiä koulutettavien joukkoon mahtui. Kukin tuo lähetykseen oman persoonansa ja välittää samalla seurakuntansa traditioita ja erityispiirteitä. Lue lisää

Lopeta murehtiminen ja nauti?

Kolumni | Matti Jantunen

Jumala tuskin on olemassa, joten lopeta murehtiminen ja nauti elämästä. Tätä Sherinen ja Dawkinsin viestiä julistettiin muutama vuosi sitten Lontoon punaisten kaksikerrosbussien kyljissä ja se kopioitiin vähän myöhemmin myös Helsinkiin. Lue lisää

Risut ja ruusut vaaleissa

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Seurakuntavaalit on saatu päätökseen ja luottamushenkilöt tulevalle nelivuotiskaudelle on valittu. On aika katsoa kriittisesti peiliin ja miettiä, missä onnistuttiin ja missä on kehittämisen varaa. Lue lisää

Talviomenan huoneessa

Kolumni | Johanna Jauhiainen

Tulen huoneeseen maailmasta, jossa tehdään paljon. Toimitetaan, suoritetaan, pärjätään, suunnitellaan, huolehditaan, ehditään, osataan, analysoidaan ja jaksetaan. Tulen tänne maailmastani muistuttaakseni itseäni, että minussa itsessäni, ja maailmassani, on paljon asioita, jotka kypsyvät ja kehittyvät niin kuin talviomena. Lue lisää

Enkeleiden miettimisestä

Kolumni | Petri Järveläinen

Enkelit ovat tyydyttäneet älyllistä uteliaisuutta ja samalla vastanneet ihmisenä olemisen paikantamiseen, sekä suojelemista koskevaan tarpeeseen. Sellaisena enkelit ovat harvinaislaatuisen täydellinen keksintö, riippumatta niiden keksijää koskevista uskomuksista. Lue lisää

Kynttilät syttyvät

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Epätoivon hetkellä on tärkeää muistaa, että kirkon puoleen voi aina kääntyä. Usko hyvän tekemiseen tarkoittaa muun muassa seurakuntien perheneuvontaa, diakoniatyötä ja keskusteluavun tarjoamista kaikille ihmisille. Lue lisää

Vaalikoneelle on tarvetta

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

On mahtavaa, että meillä on mahdollisuus verrata seurakuntavaaliehdokkaiden mielipiteitä omiimme. Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään ehdokkaasi uskoo? Seurakuntavaaleissa nyt valittavat luottamushenkilöt tekevät päätöksiä seuraavat neljä vuotta. Se on kirkon tulevaisuuden kannalta merkittävä ajanjakso. Lue lisää

Ihmislaumassa

Kolumni | Raili Pursiainen

Periksi ei pidä antaa. Ehkäpä aikaa myöten käykin niin, että pomot, seurailijat, liikkeellepanijat, pelästyjät, huolehtijat ja vieläpä se mörkökin, saavat kaikki elää kohtalaisessa sovussa ja rauhassa. Yhdessä erilaisina. Sitä kohti kannattaa ponnistella jokaisessa ihmislaumassa. Lue lisää

Surutalossa

Kolumni | Johanna Jauhiainen

Pöytäpinnat ovat täynnä kukkakimppuja, joka puolella valkoista ja vihreää; taivaallisen rauhan ja puhtauden väri yhdessä toivon, kasvun ja iankaikkisen elämän värin kanssa. Molempien värien voidaan ajatella symboloivan uutta alkua, uutta elämää. Yksi talon asukas on kuitenkin poissa, elämä hänen osaltaan on ohi. Lue lisää

Hiljentymisen vaikeus

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Arki on arkea. Juuri siksi on tärkeää löytää arjen keskellä hiljentymisen, raamatunluvun ja rukouksen hetki. Jo ennen arkiretriittiä minulla oli tapana aloittaa aamuni lukemalla minulle tärkeitä kirjoja, jotka sisältävät kullekin päivälle omat rukouksensa ja raamatuntekstinsä. Lue lisää

Yhdessä olemme enemmän

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Risti on yksi koko maailman tunnetuimmista symboleista. Risti on toivon symboli. Se muistuttaa meitä kristinuskon keskeisestä opista, Jeesuksen ylösnousemuksesta ja taivaaseen astumisesta. Lue lisää

Merry Christmas

Kolumni | Petri Järveläinen

Hauskaa joulua tuskin Joosefille merkitsi, että vaimo ilmoitti olevansa raskaana enkelimäisemmästä parisuhteesta. Lue lisää

Kutsunnat katakombeissa

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Kuopion keskustan väki kaikkosi maan alle. Alatori Apajassa oli tungosta, kun Kuopion seurakuntien uusi tila Arkki avattiin. Uudet tilat otettiin adventin aattona käyttöön juhlavasti tilojen siunauksella, jonka toimitti piispa Jari Jolkkonen. Lue lisää

Ahneus vai anteliaisuus

Kolumni | Helena Kantanen

Anna adventin avata silmät ja sydän. ”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus. Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita.” Valintoja tehdään joka päivä sekä töissä että kotona: ahneus vai anteliaisuus, ylpeys vai nöyryys, sota vai rauha. Lue lisää

Ohikiitävää…

Kolumni | Upi Heinonen

Syntymä, lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus – elämä ja kuolema. Siinä meidän  jokaisen polku, jonka haluaisimme mahdollisimman hyvin kulkea. Lue lisää

Vammaisen lapsen arvo

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Jumalan silmissä kaikki ovat yhtä arvokkaita. Lasten oikeuksien päivää vietetään useissa maissa 20.11. muistutuksena lasten ihmisarvosta ja merkityksestä. Tänä vuonna sen yhteisenä kansallisena teemana ovat vammaisten lasten ja nuorten oikeudet. Lue lisää

Jumalaton kosmos on mykkä

Kolumni | Janne Villa

Eritoten kaupunkilaisälymystön kristillisyys on menettänyt merkitystään, sillä sen hengellinen vastaanottokyky on heikentynyt. Jumala jää hengelliset kanavansa visusti kiinni pitäville vieraaksi. Lue lisää

Mikä puhuttelee?

Kolumni | Kati Kemppainen

Kun suomalaisena hyvin koulutettuna teologina astuin ensimmäistä kertaa tansanialaisten opiskelijoiden eteen, en osannut arvata mikä muutos ajattelussani tulisi tapahtumaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Lue lisää

Viesti mediassa

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Seurakunta on palvelua varten, hengellistä elämää varten – sitä varten, että yhteiskunnasta ei katoaisi Jumalan sana ja siihen pohjautuvat arvot. Seurakunta on yhteisö, jonka olemus on aivan jotakin muuta kuin taloushallinnollinen. Lue lisää

Sanan voima ja voimattomuus

Kolumni | Juhani Laurinkari

Kieli on uskomaton voima, niin hyvässä kuin pahassakin. Sana sivaltaa kuin miekka, hyväilee kuin lämmin käsi. Liittää meidät niin hyviin kuin huonoihinkin muistoihin ja yhteiseen traditioomme joka kulkee mukanamme. Lue lisää

Matkus pilaa pyhän

Kolumni | Helena Kantanen

Totta kai on hauskempaa kummitella Halloween-kekkereissä tai shoppailla Matkuksessa kuin muistella vainajia. No just, vainajien muistelu! Mummojen hommaa!

Paitsi ettei ole. Lue lisää

Rasti ruutuun ja verolle

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Viime vuodet kirkon taloutta on turvattu kirkon jäsenten maksaman kirkollisveron lisäksi myös yhteisöverolla, mikä tarkoittaa suurta heilahtelua talouden suhdanteissa. Samaan aikaan hoidettavat tehtävät eivät kuitenkaan vähene mitenkään, päinvastoin. Lue lisää

Hengellinen väkivalta

Kolumni | Janne Villa

Suuri osa suomalaisesta kristillisyydestä on niin terveellä pohjalla kuin se, sekalaisen seurakuntamme huomioon ottaen, olla voi. Silti ei sovi unohtaa uskonyhteisöjen marginaaleissa tapahtuvia väärinkäytöksiä. Lue lisää

Minä ja minun juttuni

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Yksilö vai ryhmä? Vapaus vai yhteiset arvot ja tavat? Yksi viime viikkojen kiinnostavimmista puheenvuoroista tähän kirkonkin murrosta sivuavaan teemaan löytyy psykologian saralta. Lue lisää

Näpit irti kouluista!

Kolumni | Helena Kantanen

Koulutuksesta säästäminen on kansallinen itsemurha. Eikö viimankestävien juurten kasvattaminen ole taloudellisempaa kuin irtileikattujen ja riepoteltujen jälkihoito? Lue lisää

Kullanarvoinen ystävyys

Kolumni | Upi Heinonen

Epävirallisessa tapaamisessa yrittäjäkollegojen kanssa puhe meni ystävyyteen. Aprikoitiin löytyykö keneltäkään edes yhtä henkilöä, johon voi ehdottomasti luottaa. Lue lisää

Kansojen kirkko

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Ihmiselle puitteet ja olosuhteet eivät ole olennaisimpia, vaan tärkeämpää on se, mitä ihminen tekee toiselle ihmiselle, miten ihminen kohdataan. Usko antaa aina turvaa. Lue lisää

Auktoriteettia vai ei?

Kolumni | Kati Kemppainen

Kristillinen usko sitoutuu aina omaan aikaansa, paikkaansa ja ympäristöönsä. Se tulkitsee, antaa merkityksiä, kysyy ja vastaa juuri niihin asioihin jotka ovat siinä nimenomaisessa hetkessä läsnä ihmisten ja yhteisöjen elämässä. Lue lisää

Näe ihminen

Kolumni | Janne Villa

”Minä näen sinut.” Viime sunnuntaina vietetyllä kehitysvammaisten valtakunnallisella kirkkopyhällä oli osuva teema. Vammaiset eivät enää pysy piilossa peräkammareissa, vaan he tulevat yhä näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaa. Lue lisää

Haastavia uudistuksia

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Rahasta ja sen puutteesta on edelleen jatkuva puhe, puhutaan sitten kirkon tai muun yhteiskunnan asioista. Globaalisti vaikea taloustilanne vaatii ratkaisuja. Lue lisää

Kun mikään ei riitä

Kolumni | Helena Kantanen

Tietysti tavoitteita pitää olla mutta silti kysyn: miksi pitää aina olla huippu-jotakin? Miksi ei kelpaa tavallinen ja tasalaatuinen, ihmisen kokoinen? Lue lisää

Terveisiä Hyrynsalmelta!

Kolumni | Juhani Laurinkari
Etääntyminen on voimakas kokemus. Tämä siitäkin huolimatta, että aiemmat tehtävät pakkautuvat väkisin mukaan. Lähimenneestä kantaa huolta monin tavoin aiemmasta poikkeavassa ympäristössä. Lue lisää

I have a Dream

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Voi kun maailma pysyisi avarana, joka päivä, ja sama taivas saisi nähdä vielä sovinnon.

Sama toive oli myös ihmisoikeusaktivisti Martin Luther Kingillä, joka piti päivälleen 50 vuotta sitten Washingtonissa Lincolnin haudalla mielenosoittajille kuuluisan puheensa I have a Dream. Lue lisää

Onnen pipanoita arkeen

Kolumni | Upi Heinonen

Miten-elämä on siten vaihtoehto mitä-elämälle, jossa koko ajan tavoitellaan jotain – uutta autoa, parempaa palkkaa, superelämyksiä huvipuistossa jne. Liika runsaus ja jatkuva elämysten napostelu vie tilaan, jossa mikään ei tunnu miltään. Lue lisää

Kännikaloja ja vieraita sikoja

Kolumni | Helena Kantanen

Uutisköyhänä kesäaikana kirkko on päässyt tiheästi otsikoihin. Ensin lyötiin sisäministeriä kuin vierasta sikaa. Mitäpä turhaan lukemaan hänen alkuperäistä puhettaan, totuushan löytyy nykyisin lööpeistä. Lue lisää

Politiikkaa ja kirkkopolitiikkaa

Pääkirjoitus | Ulla Remes

Kesän kuumuus ei saanut ainakaan viilennystä kirkkoa sivuavasta mediakohusta – vai pitäisikö sanoa politiikkaa sivuavasta kohusta? Lue lisää

Kristillinen kasvatus kunniaan

Kolumni | Janne Villa

”Valitkoot lapset aikanaan vapaasti vakaumuksensa ja arvonsa, kun ovat siihen kyllin kypsiä”, tuumivat tätä nykyä monet vanhemmat. Sellaisetkin, jotka mieltävät itsensä kristityiksi. He jättävät arvokasvatuksen väliin tai ulkoistavat sen koulun tehtäväksi. Lue lisää

Kerjäläisiä me olemme

Kolumni | Petri Järveläinen

Euroopassa ja Suomessa on esitetty puheenvuoroja, joiden mukaan kerjääminen pitäisi kieltää lailla. Lue lisää