Katso, Jumalan Karitsa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Katso, Jumalan Karitsa

23.3.2016

Teksti: Satu Väätäinen

 

Kärsimysmaalari Mathias Grünewaldin taide on uskon ilmausta.  
Kun Isenheimin luostarikirkon siipialttari juhlapyhinä avattiin, kärsivä Kristus katosi.

Pannako toivonsa arkialttarin raadolliseen ja kärsivään Kristukseen vai juhla-alttarin voittavaan Ylösnousseeseen, joka sulautuu valoon ja kirkkauteen?

Varhaiset kristityt olivat omaksuneet ristinmerkin tekemisen jo 100-luvun lopulta lähtien, mutta he välttivät ristiinnaulitun Jeesuksen kuvaamista. Kristillisessä kuvataiteessa krusifiksi, ristiinnaulittu Jeesus, alkoi yleistyä vasta 800-luvulta eteenpäin keskiajalla.

Kautta aikojen jokainen Jeesuksesta tehty kuva on kuitenkin heijastanut ennen kaikkea myös omaa aikaansa. Tämä näkyi niin keskiajan kuin renessanssinkin kirkollisessa taiteessa. Samoihin aikoihin, kun Michelangelo ja Raffaello Italiassa maalasivat paavi Julius II:n tilaustöihin Jeesuksen kauniina ja sanka­rillisena jumalallisessa valossa, muuan Mathias Grünewald teki elsassilaisessa Isenheimin pikkukylässä päinvastoin.

Mestari Mathis

Saksalaisen renessanssimaalarin Mathias Grünewaldin elämästä ei tiedetä paljonkaan. Mitä todennäköisimmin hän syntyi Würzburgissa joko vuonna 1470 tai 1475. Hänen oikea sukunimensä oli Gothart ja lisäksi siihen liitettiin kutsumanimi Nithart. Askeettisen, voimakkaasti eläytyvän ja kompromisseja tekemättömän mestari Mathiksen elämänvaiheet olivat ilmeisen myrskyisät. Hän avioitui kristinuskoon kääntyneen 18-vuotiaan juutalaistytön kanssa. Avioliitosta tuli onneton ja Anna-vaimo menetti mielenterveytensä.

Grünewald toimi Mainzin arkkipiispa Albrecht Brandenburgilaisen hovimaalarina, arkkitehtina ja vesi-insinöörinä ja kuoli varattomana Hallen kaupungissa vuonna 1528 tai vasta vuonna 1532.

Hän jätti jälkeensä kaksikymmentä maalausta ja kolmisenkymmentä piirrosta, jotka kaikki ovat renessanssiajan huippua.

Hänen jäämistöstään löytyi Martti Lutherin kirjoituksia, mutta taiteilija ei koskaan luopunut virallisesti katolisuudesta. Paavo Rintala on kirjoittanut hänen elämästään puolifiktiivisen romaanin Minä, Grünewald, joka ilmestyi vuonna 1990.

Isenheimin luostarikirkon siipialttari

”Mistä maalari ottaa valon tauluunsa, jos aurinko on peitetty? Ei mikään kuva voi olla täysin vailla valoa. Ratkaisin valo-ongelman ainoalla mahdollisella tavalla, mikä oli käytettävissäni: panin ristin säteilemään valoa.”

Kaksi vuotta aikaisemmin, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen, valmistui Isenheimissa kuin radikaalin protestanttisen kristillisyyden kuvana Mathias Grünewaldin maalaama valtava teos, Ristiinnaulitseminen.

Sitä pidetään parhaimpana koskaan maalattuna protestanttisen hengen ja ristinteologian ilmauksena Jeesuksen hahmossa.  

Günewald maalasi Pyhän Antoniuksen luostarikirkkoon yhdeksästä maalauksesta koostuvan kaksoissiipialttarin. Alttarin siipiä avaamalla ja sulkemalla avautui kolme erilaista näkymää kirkkovuoden juhlien mukaan. Alttarikaapin keskuksena on yli kaksi ja puoli metriä korkea, ja kolme metriä leveä Ristiinnaulitun kuva. Kiinteissä siivissä ovat vasemmalla puolella Pyhä Sebastian, jota on pidetty taiteilijan omana kuvana.

Oikealla puolella on Antoniittojen hospitaaliveljestön suojeluspyhimys Pyhä Antonius, joka on saanut piirteensä teoksen tilanneelta, luostarin preseptorilta Guido Guersilta.

Teoksen pysyvään jalustaan, predellaan, taiteilija on maalannut Valitus Kristuksen ruumiin äärellä. Teos valmistui neljän vuoden työn jälkeen vuonna 1515.

Maalauksessa on läsnä hetki, jona aurinko on pimentynyt. Grünewaldin Ristiinnaulittu heijastaa pimeää valoa. Rintalan mukaan taiteilija näki vuonna 1502 auringonpimennyksen Krakovan lähellä olevassa kylässä, joka tunnetaan nykyään nimellä Auschwitz.

Pyhän Antoniuksen tuli

Keskiajalla Eurooppaa ravisteli kulkutautien ja spitaalin lisäksi hengenvaarallinen sairaus nimeltä Pyhän Antoniuksen tuli eli ergotismi.

Se alkoi polttavalla tunteella ja punoituksella rajoissa, jotka vähitellen tummuivat ja menivät kuolioon, ”niin että raajat irtautuivat ja putosivat pois ennen kuolemaa.” Lisäksi se aiheutti kouristuksia rinnassa, suonenvetoja, sekavuutta ja tajuttomuutta. 

1600-luvulla taudin syyksi löydettiin rukiissa epäpuhtautena olevat torajyvät. Oireita alkoi esiintyä, jos rukiin joukossa oli torajyviä 0,1 prosenttia. Sateisina vuosina niiden määrä saattoi olla jopa 6–10 prosenttia.  Nykyään tiedetään, että torajyvä sisältää ergotamiinia, samaa ainetta, josta 1900-luvulla jalostettiin LSD.   

Pyhän Antoniuksen nimeä kantava sääntökunta, antoniitit, erikoistuivat hoitamaan näitä ihmisiä. Isenheimin kylän luostari oli yksi monista, joka toimi tässä tuskan ja kuoleman maailmassa. Siitä syystä sen kirkkokin tarvitsi taidetta, jonka perspektiivi ei ollut terveiden maailmasta. Ja Kristuksen, joka oli riisuttu kaikesta maallisesta ja taivaallisesta arvovallasta.

Arkialttari on kärsimysalttari

”Jos maalari alkaa pyhien kirjoitusten mukaan kuvittaa tapahtumaa, siitä tulee taulu, joka on katsonut itsensä loppuun. Millä hän siinä metelissä ja väentungoksessa kykenee kuvaamaan tapahtuman pyhyyttä? Silläkö, että maalaa keskimmäisen ristin kahta muuta korkeammaksi ja sillä riippuvan tuskat suuremmiksi.

Isenheimin antoniitit eivät tilanneet minulta sellaista Kristusta. Heidän toivomuksenaan oli ristiinnaulittu, joka näkyisi niin alas, että jakkaroiden varassa konttaavat jalattomat näkisivät sen, tuntisivat kokoisekseen. Heille riittää sairaita parantava, kipuja lievittävä Kristus. Muuta tilaaja ei vaatinut vaikka käyttööni oli annettu valtava pinta ja öljyvärit.”

On sanottu, että Isenheimin luostarikirkon Ristiinnaulitseminen on länsimaisen taiteen kauhistuttavin ja vavahduttavin ristiinnaulittu. Koska valtavan alttarin siivet avattiin vain suurina juhlapyhinä, kärsimysalttari oli luostarikirkon jokapäiväinen arkialttari. Kun vaikeasti sairas tuli Isenheimin luostarisairaalaan, hänet vietiin ensin kirkkoon, alttaritaulun eteen. Keskeisenä hoitoajatuksena oli, että kipu voidaan voittaa samaistumalla Kristuksen kärsimykseen.

”Yksikään rampa ei jättänyt sauvaansa ja alkanut kävellä, ei yksikään sokea saanut näköään vaikka tein parhaani, että kuva kärsi kuin Golgatan Kristus.”

Maalauksessa vähän sivussa oleva, ristille vääntynyt Kristuksen ruumis on täynnä tuskaa. Se on kauttaaltaan kuin orjantappurakruunun piikittämä – sairautta kutsuttiin Saksassa myös pistelytaudiksi. Jeesuksen oikea jalka on vääntynyt juuri niin kuin torajyvämyrkytyksen uhreilla ja muuttunut sinertäväksi. Varpaat ovat kuin mätänemistilassa. Sormet ovat jäykistyneet kuolemankamppailussa ja pää on retkahtanut sivulle.

Alttarin eteen raahautunut sairas näki Vapahtajan ruumiissa juuri samat tuskat ja taudin merkit, jotka runtelivat hänen omaa ruumistaan.

”Kardinaali on ainoa, joka näkee Ristiinnaulitun niin kuin minä, Kristuksena, jolle häväistyksen ja kärsimyksen vastaanottaminen on ainoa osallistumisen muoto.”

Johannes Kastaja

Saksalaisen maalaismiehen näköisen Johannes Kastajan läsnäolo alttaritaulussa on huomiota herättävää. Hänet on mestattu neljä vuotta tätä hetkeä aikaisemmin ja hän osoittaa Jeesusta liioitellun pitkällä etusormellaan.

Käden muodostaman kaaren sisään on kirjoitettu:
”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” (Joh.3:30)

”Pyhien kirjoitusten mukaan Johannes Kastaja oli teloitettu Jeesuksen eläessä ja makasi haudassaan päättömänä. Hänet maalasin rististä oikealle kirja kädessään, sormi osoittamaan ristiinnaulittua. Vallanpitäjien murhaamilla ei ole syytä valehdella. Meitä eläviä paremmin he tietävät, että traaginen mieli yksilöissä ja kansoissa, menneitten ja tulevien sukupolvien kärsimys on ymmärrettävissä – jos niin ajatellaan ja halutaan uskoa – ristin juurella.”

Suuri merkitys maalauksessa on myös taustalla näkyvällä joella, joka viittaa kasteen sakramenttiin. Kun Johannes näki Jeesuksen tulevan luokseen Jordanjoella, hän sanoi: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”

Tästä lauseesta saa selityksensä Johannes Kastajan oikean jalan vieressä oleva lammas ja sen kaulasta ehtoollismaljaan virtaava veri. Grünewaldin karitsa on kuoleman voittanut Karitsa.

Nuo kaksi Mariaa

”Tarkoituksenani oli saada Annasta malli Isenheiminalttarin naisille. Anna se ei ole. Mallina on Ursel Redinger, arkkipiispan ja primaksen elämäntoveri, rakastajatar,
jalkavaimo, miten kukin haluaa. Oljenvaaleat pitkät hiukset, letittämättä tukka ulottui ristiselkään niin kuin Isenheimin alttarista näkee. En ole liioitellut.”

Ristin juurella on kaksi vastakohtaista naishahmoa. Opetuslapsi Johannes tukee tuskassa huojuvaa Jeesuksen äitiä, Mariaa, joka on kuvattu nunnamaisena madonnana. Toinen nainen on syntinen Maria Magdalena, joka voiteli Jeesuksen jalat öljyllä ja kuivasi ne hiuksiinsa. Öljy­astiakin on ristin juurella. Se voi maalauksessa viitata ehtoollisleipien säilytysastiaan, ciboriumiin, vastapäätä maljaa.

Passio pysyy

Vapahtajan risti on Grünewaldin maalauksessa samalla tasolla kuin ristin juurella olevat ihmiset. Taivas ja maa ovat aivan lähellä toisiaan, mutta erillään toisistaan. Jos Kristuksen kärsimys, ristin juurella seisovien kärsimys tai tämän päivän ihmiskunnan kärsimys käännetään vain oikeudeksi kuoleman voittamiseen, mitä Kristuksesta jää meille jäljelle?  


Lainaukset ovat Paavo Rintalan kirjasta
Minä, Grünewald. Otava 1990.

 

 

Lammas Grünewaldin mukaan I. Taiteilija Heikki Marila.


Lammas Grünewaldin mukaan

Kuopion Alavan kirkon alasalissa on nähtävillä taiteilija Heikki Marilan teos Lammas Grünewaldin mukaan I.

Teos paljastettiin tammikuussa ja se on osittain kustannettu emerituspiispa Matti Sihvosen syntymäpäivärahaston varoilla.
Marilan teos on Kirkko ja koti -lehden 3/2016 kansikuvana.