Katumus on elämän tie
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Katumus on elämän tie

24.2.2016
Teksti: Satu Väätäinen

Ilman aitoa katumusta anteeksipyytäminen jää pelkäksi muodollisuudeksi. Aidossa katumuksessa ei haluta vain hyvittää, vaan vaihtaa suuntaa.

Terveyskeskuksen vastaanotossa työskentelee hoitaja, joka on kuulu maineestaan.  Hän kohtelee vastaanotoille ilmoittautuvia kuin entisessä Neuvostoliitossa: sairastuminen on potilaan syy. Käytöksen takia jännitetään ja jopa itketään, vaikka saattohoitohuoneessa on riittävästi kyyneleitä. Sitten hoitajan toimipiste muuttuu, mutta tyyli ei muutu. Kun omaiset puuttuvat vanhusta syyllistävään epäasialliseen kohteluun, instituutio vastaa kuukausien kuluttua:

”Pahoittelemme turvattomuuden kokemusta ja omaisten huolta tässä asiassa.” Siitä ei mainita sanaakaan, mikä sen huolen ja turvattomuuden aiheutti.  Syy vieritetään sairaan niskoille eikä anteeksipyyntöä esitetä.

Monopoliasemassa oleva sähköverkkoyhtiö nostaa huimasti sähkönsiirtomaksua. Kansalaispalaute ja poliittinen paine nousee vähintäänkin samoihin prosentteihin kuin uusi sähkön hinta. Tilanne alkaa vaikuttaa yhtiön imagon kannalta kiusalliselta, melkein mediassa hallitsemattomalta. Siinä vaiheessa verkkosivuille puristetaan tiedote, jossa yhtiö ilmoittaa olevansa pahoillaan asiakkailleen aiheuttamastaan harmista. Mitään muutosta itse asiaan ei ryhmäkanteen uhallakaan ole tarkoitus tehdä. Media nielee syötin ja uutisoi yhtiön pyytäneen asiakkailtaan anteeksi. Oikeastaan kysymys on anteeksipyynnön vastakohdasta, mutta yhtiön julkisuuskuva kohentuu. Eikä kukaan ole syyllinen mihinkään.

Pahoittelu ei ole anteeksipyyntö

Elämme Suomessa julkisen ja yksityisen pahoittelun luvatussa maassa. Pahimmassa tapauksessa passiivinen pahoitteleminen antaa alibin jatkaa toimimista samalla tavalla eikä se muuta mitään. Silloin ”pahoittelemme”-sana tuntuu suorastaan loukkaukselta. Parhaassa tapauksessa vääryyttä kokenut ottaa pahoittelun puolittaisena anteeksipyyntönä, jos se esitetään myötätuntoisesti ja täydestä sydämestä.  Useimmiten pahoittelemisen syyn ja seuraukset joutuu kuitenkin kantamaan nimenomaan heikompi, pahoittelemisen vastaanottava osapuoli.

Mutta miksi pelkästään pahoittelemme silloin, kun olisi aidon anteeksipyynnön paikka? Sillä pahoittelu ei ole anteeksipyyntö, niiden välillä on selvä ero. 

Anteeksipyytäminen merkitsee vastuun ottamista ja omaan syyllisyyteen suostumista. Sitä, että tunnustan virheeni ja suren aiheuttamaani vahinkoa, vääryyttä tai mielipahaa.

Anteeksipyytämiseen sisältyy viesti, että en halua enää toimia samalla tavalla. Haluan tehdä parannuksen ja toimia toisella tavalla. Vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi, muuttaa aito anteeksipyyntö sekä anteeksipyytäjän että anteeksiantajan tulevaisuutta ja elämää. Jos anteeksipyyntö esitetään pakosta, vaikkapa pitkän poliittisen tai julkisen paineen päätteeksi, se on harvoin uskottava. Ilman aitoa katumusta anteeksipyytäminenkin jää pelkäksi muodollisuudeksi, ulkonaiseksi suoritukseksi ja välineellistyy.

Katumus on sisäinen tila

Katumus merkitsee suunnan muuttamista, mielenmuutosta, kääntymistä Jumalan puoleen, takaisin palaamista. Aidossa katumuksessa ei haluta vain hyvittää, vaan vaihtaa suuntaa. Vanhastaan on puhuttu kääntymyksestä. Sitä ei kuitenkaan saa aikaan katuja itse, vaan Jumala. Katumus syntyy Jumalan sanan voimasta. Sana vaikuttaa sen, mitä sanoo, ja antaa sen, mitä vaatii. Kirkon vanhat opettajat toistavat toistamistaan, että ilman katumusta ei ole uskoakaan.

Vanhat kilvoittelijat ja erämaaisät ovat opettaneet, että katumus on omista synneistä ja ihmisen syntisestä luonnosta tietoiseksi tulemista, vastuun ja syyllisyyden tunnustamista. Ja sen jälkeen halua mielen, ajatusten, asenteiden ja tunteiden muutokseen. Katumus ei ole siis vain elämän hetkellinen häiriötekijä, vaan elämän äiti ja elämän tie.

Se on sisäinen tila, joka avartaa kääntymään Jumalaan ja lähimmäisiin päin. Voi olla niinkin, että joskus lähimmäiset tarvitsisivat meidän katumustamme enemmän kuin Jumala.  Jesuiittaisä Antony de Mello on sanonut, että katumus saa aikaan voimakkaan kaipuun Jumalaan, syvän kiitollisuuden sekä itsetuntemuksen kasvun, joka lisää vapauttamme rakastaa.

Miksi katumus katoaa?

Miksi aito anteeksipyytäminen on ajassamme entistä vaikeampaa ja pahoittelun pilvi peittää elämän tien? Tähän kysymykseen sain onneksi vastauksia viisaammilta.

Ensimmäisen paastonajan sunnuntain saarnassaan pastori Matti Hoffrén siteerasi Siilinjärven kirkossa amerikkalaisen fransiskaanimunkki Richard Rohrin kirjaa Yksinkertaisuus – irti päästämisen taito. Rohr on nimennyt kolme asiaa, joista meidän aikamme ihmisten täytyisi – ei vain tehdä parannusta – vaan päästä irti. Ne ovat menestymisen pakko, oikeassa olemisen pakko – erityisesti myös uskonnollisessa mielessä, ja pakko tuntea itsensä sellaiseksi, että hallitsee kaikkea. Richard Rohr on vakuuttunut, että nämä olivat ne kolme kiusausta, jotka Jeesus voitti paastottuaan erämaassa neljäkymmentä päivää. Katumus katoaa, jos kiellämme tai olemme unohtaneet, että Kiusaaja ei ole jättänyt eikä jätä rauhaan ketään meistäkään.  Siitä syystä alkanut paastonaika on erityisesti omantunnon äänen kuulemisen ja omien motiivien tunnistamisen aikaa.

Katumuksen henki

Jo varhain kirkossa alettiin kutsua seitsemää Vanhan testamentin psalmia katumuspsalmeiksi. Yli tuhat vuotta sitten paavi Innocentius III kehotti lukemaan katumuspsalmeja erityisesti paastonaikana.  Martti Lutherille psalmit olivat hyvin tärkeitä ja rakkaita, ja hän kehotti lukemaan niitä päivittäin. Psalmit ovat ihmisen ikiaikaista, mutta aina ajankohtaista puhetta Jumalalle. Psalmeissa sanat ovat valmiina.

Katumuspsalmeja ovat psalmit 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143. Jos haluaa paastonaikana etsiä kadonnutta katumuksen henkeä ja löytää sille sanoja, kannattaa aloittaa psalmista 51. 


Psalmi 51

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
 Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.
 
Minä tiedän pahat tekoni,
minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä sinä minut tuomitset.

Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden
– ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.

Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.

Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
ja suo minun iloiten sinua seurata,
niin opetan tiesi sinusta luopuneille,
ja he palaavat sinun luoksesi.
Jumala, pelastajani,
päästä minut verivelasta,
niin minä riemuiten ylistän hyvyyttäsi.

Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.
Jos toisin sinulle teurasuhrin,
se ei sinua miellytä,
polttouhriakaan et huoli.
Murtunut mieli on minun uhrini,
särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.

Osoita Siionille laupeutesi
ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!
Silloin otat taas vastaan määräuhrit,
ja alttarille tuodaan teurashärät.