Vapaaehtoistyön sanansaattaja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Vapaaehtoistyön sanansaattaja

27.1.2016
Teksti: Heli Haring
Kuva: Tuija Hyttinen

Eino Putkonen on ottanut vapaaehtoistyön sydämenasiakseen. Eläkepäivät täyttyvät muiden auttamisesta ja ilahduttamisesta.

Kuopiolaisen Eino Putkosen kalenterissa ei pahemmin tyhjiä kohtia löydy. Teknisen alan opetustyöt vaihtuivat kymmenisen vuotta sitten vapaaehtoistyöhön vanhusten ja vammaisten parissa.

”Jäin eläkkeelle kaksitoista vuotta sitten. Pari vuotta ehdin siinä istua ja ihmetellä, että mitäs nyt ryhtyisi tekemään”, Eino muistelee.

”Tiesin, että eläkkeelle jääminen on monelle ollut kriisin paikka. Kyse on kuitenkin aika merkittävästä elämänmuutoksesta. Halusin, että työn tilalle elämään tulisi uudenlaista sisältöä.”

Vapaaehtoistyö vei Einon mennessään vähän puolivahingossa.

”Ensin vaimoni houkuteltiin vapaaehtoiseksi seurakunnan Siltasalo-projektiin, joka oli vanhuksille suunnattua virkistystoimintaa. Siinä vanavedessä minäkin sitten huomasin lähteväni mukaan yhä useammin.”

”Huomasin pian, että vapaaehtoistyö antaa merkityksellistä sisältöä elämään. On ollut aivan mahtavaa osallistua tällaiseen humaanimpaan toimintaan, kun varsinaisen työurani tein tekniikan parissa.”

Vääjäämättömän edessä

Vapaaehtoistyön kautta Eino kokee maksavansa takaisin sitä onnenpotkua, joka häntä itseään kohtasi 80-luvulla Grönlannin jäätiköllä.

”Luonto ja metsässä liikkuminen ovat aina olleet tärkeitä henkireikiä. Lapin ja Norjan tunturit tuntuivat moneen kertaan nähdyiltä, joten päätimme kaverini kanssa suunnata Grönlantiin kuukaudeksi.”

Matka sujui mallikkaasti aina siihen saakka, kunnes Eino sairastui vatsakatarriin ja sitä seuranneeseen sisäiseen verenvuotoon.

”Olimme ankarien luonnonolosuhteiden armoilla ja lähimpään kylään oli matkaa lähes kaksisataa kilometriä. Oloni alkoi olla todella heikko enkä pysynyt enää tolpillani. Matkakumppanini joutui vetämään minua ahkiossa”, Eino kertoo.

Kaksikko onnistui löytämään pienen hylkeenpyytäjien majan, johon he asettuivat suojaan viimalta ja pakkaselta. Eino pääsi lepäämään – ja odottamaan rauhassa kuolemaa.

”Olin täysin vakuuttunut siitä, etten tule selviämään hengissä. En siksi osannut edes taistella tilannetta vastaan. Ajattelin, että vääjäämättömän edessä on turha rimpuilla.”

Miehet viettivät majassa kolme päivää. Puolitajuttomana ollut Eino havahtui lopulta jostain kaukaa kuuluvaan helikopterin ääneen.

”Kun avasin silmäni, vuoteeni vieressä istui pappi, joka ojensi minulle viinapulloa.”

Matkalaiset olivat etukäteen kertoneet aikataulunsa ja reittinsä muutamille paikallisille. Koska heitä ei alkanut kuulua sovitussa ajassa takaisin ihmisten ilmoille, ymmärrettiin käynnistää etsintä.

”Sairaalassa ilmeni, että hemoglobiinini oli enää 35. Kaikki ihmettelivät, miten olin ylipäätään elossa.”

Laulun lahja

Pelottava kokemus ei kuitenkaan lannistanut Einoa, sillä hän palasi Grönlantiin vielä kolme kertaa.

”Olen eri matkoillani viettänyt siellä yhteensä puolisen vuotta elämästäni.”

Käynti kuoleman rajoilla jätti silti jonkun siemenen itämään Einon alitajuntaan. Siemen kantoi hedelmää muutama vuosikymmen myöhemmin.

”Ehkä elävien kirjoihin jäämiselläni oli jokin tarkoitus. Arvelen, että se tarkoitus kiteytyy nyt vapaaehtoistyössä”, Eino pohdiskelee.

Luonnossa liikkumisen ohella musiikki on aina ollut tärkeässä roolissa Einon elämässä. Hän on muun muassa laulanut seitsemän oopperaa eri kuorokokoonpanoissa.

Laulun lahja palvelee hyvin myös vapaaehtoistyötä. Eino on laulanut ja laulattanut lukuisissa seurakunnan tilaisuuksissa ja kerhoissa.

”Nyt olen muutaman vuoden ajan kiertänyt esiintymässä yhdessä soittajaystäväni kanssa esimerkiksi Harjulan eri osastoilla.”

”Ne tilanteet eivät ole pelkästään esiintymistä, vaan me myös seurustelemme ihmisten kanssa ja annamme heille aikaamme.”

Pysäyttäviä hetkiä ovat olleet käynnit saattohoito-osastolla.

”Eräs kuoleva ihminen halusi viimeisenä toiveenaan kuulla tietyn laulun. Lauloin sen hänen vuoteensa äärellä. Tuntui hyvältä, että omalta osaltani pystyin antamaan hänelle lohduttavan kokemuksen vielä aivan hänen elämänsä viimeisillä hetkillä.”  

Liian hyvä palkka

Tällä hetkellä Einolla on kymmenen vakituista autettavaa, joita hän muun muassa kuljettaa asioille ja ulkoiluttaa.

”Olen käynyt puhumassa niin kaupungin kotihoidolle kuin päättäjätasollekin ulkoiluttajien tarpeellisuudesta. Ilman auttajaa monet vanhukset ja vammaiset eivät pääse neljän seinän sisältä mihinkään. Silloin elämänlaatu kyllä kärsii.”

Omasta tuttavapiiristään Eino on onnistunut houkuttelemaan muutamia mukaan vapaaehtoistyöhön.

”Yritän levittää vapaaehtoisuuden ilosanomaa. Kerron kaikille, kuinka itse olen saanut tästä pahan mielen tilalle hyvän mielen.”

Eino kertoo vuosien varrella oppineensa vanhuksilta paljon.

”Kun aloitin vapaaehtoistyön, tykästyin heti ikäihmisiin. Nyt tiedän, mikä itseäkin odottaa tässä ikääntymisen myötä. Se ei ole mitään pelottavaa, vaan minulle jo tuttua, mikä sieltä tulee vastaan.”

Vapaaehtoistyötä Eino uskoo jatkavansa niin pitkään kuin vain tolpillaan pysyy.

”Tästä saa liian hyvää palkkaa. Olen miettinyt, että kuinka pystyn ikinä maksamaan takaisin sitä iloa, jonka vapaaehtoistyö antaa.”