Teillä ei ole uskoa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Teillä ei ole uskoa

30.12.2015
Terhi Laitinen
Kuva: Savon Sanomien arkisto/
Mauno Hämäläinen

Kuopiolainen kirjailija Aapeli käsitteli teoksissaan uskoa omintakeiseen tyyliin.
Pikku Pietarin piha -kirjassa huomiota herättää uskonnon esittäminen ateistin, punikin talonmies Harakan, kautta. Jumalattomuus merkitsi kansalaissodan jälkeen epäisänmaallisuutta. Harakan kohdalla yksilön katkeruuden kokemus menee yhteisön arvomaailman yli ja se nähtiin pahana, jopa mahdottomana.

Tarkempi ja sangen viiltävä uskon analyysi on löydettävä romaanista Siunattu hulluus: ”Jos luojalla todella oli alkuaan tarkoitus aivan vakavasti luoda ihminen omaksi kuvakseen, niin tuloksia katsellessa täytyy sanoa, että olisi hän voinut onnistua paremminkin. Useimmissa meissä ei näet ole muuta jumalallista kuin meidän nälkämme”, toteaa Aapeli.

”Vähänkö on meidän Herrallamme huvia tätä temmellystä katsellessaan?”, hän lopulta päättelee.

Viekas mies

On sanottu, että kirjailijan tehtävä on nähdä toisin. Yleisiin arveluihin kuuluu käsitys kirkonpalvelijasta hyvänä ihmisenä. Tämä romuttuu, kun Aapeli kertoo Siunattu hulluus -romaanissaan Vilippus Rummukaisen äänellä: ”Niin minäkin luulin, kun en vielä ollut ajatellut tarkemmin, että siinä vasta oikea rotuihminen: niin lempeä ääni, niin soveliaat puheet ja puhtaat kaulukset kaulassa. Mutta pastori on viekas mies. Hän lukee luvut kirjoista ja puhuu sitten kaiken ominaan. Sellaista minä sanon viekkaudeksi enkä viisaudeksi.”

Ja jos joku luulee, että ihmisen ja uskon täydentää raivoraittiuden kolmiyhteys, Aapelin mielestä hän erehtyy, sillä Rummukaisten veljesten saatua kutsun parille harjakaisryypylle mainitaan näin: ”joista tiettävästi ei vielä yksikään kristitty ole kieltäytynyt.”

Joutukaa sielut

Viinan sijaan uskoa koettelee synti ja se saa ruumiillistuman naisessa. Näin Vilippus varoittaa Elmeri-veljeään: ”Nainen on sellainen, että vetäisetpä minkä laatikon auki tahansa, niin aina on synti silmiesi edessä, milloin missäkin värissä houkutellen.”

Viisas veli myös muistuttaa hänen asemastaan ”hömppänä” vetoamalla kymmeneen käskyyn ja kun poika poloisella ei ole isää, ei äitiä, tulee hänen kunnioittaa veljiään.
Kun Elmeri hullujenhuoneelle vietäessä ”katoaa”, iskee veljiin kova ahdistus. He alkavat veisata ’Joutukaa sielut’ ja mainitaan, että Vilippus saa siitä vahvistusta. Usko voi myös horjua. Varsinkin silloin, kun veljekset syyttöminä pidätetään, ajattelee Vilippus kirottua kohtaloa: ”Onko se sillä tavalla taivaassa kirjoihin kirjoitettu, että kaikkien Rummukaisten on päätettävä päivänsä raudoissa.”

Kaikilla on ristinsä    

Sanotaan, että kaikilla on ristinsä – suurempi tai pienempi.  Ja Aapeli selittää, että kenellä ei minkäänlaista ristiä ole, hänet on Luoja hylännyt jo syntymässä. Esimerkiksi mustalaisten ihonpintaan pannun kutkutuksen, joka estää heitä pysymästä paikallaan, Aapeli selittää joko Jumalan rangaistukseksi tai lahjaksi.  

Uskon varjolla voidaan sallia pahuus: maallikkosaarnaaja, lipeväkielinen sananselittäjä väittää mielipuolisuuden johtuvan siitä, että ihmisen nimen ylitse on taivaan kirjoissa pantu paksu viiva isiensä pahojen tekojen tähden. Sama hengenelämän lähettiläs, joka puheillaan saa vähäväkisimmät hurmokseen, osoittautuukin aiemmaksi romaanin rosvo-Lempiseksi!

Ja kun Ana Rummukainen yrittää paljastaa väärän kuninkaan, ottaa saarnamies tilanteen haltuun ilmoittamalla: ”Menkää menojanne, veljet, älkääkä palatko ennen kuin olette parannuksen tehneet!”

Entä mikä on uskon palkinto: ”Ja kun hän hetkensä koittaessa kuolee, niin käsipuolesta ovat häntä hempeät enkelit saattelemassa taivaaseen ja hän siunaa mielessään sen päivän, jolloin hän hylkäsi maallisen rakkauden imelät korput ja jäi odottamaan näitä iäisyyden ihania mesileipiä!”