Onnellinen perhe
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Onnellinen perhe

28.10.2015
Teksti Heli Haring
Kuva: Tuija Hyttinen

Katto pään päällä, rauha maassa ja ihana perhe.
Siinä irakilaisen Ali Al-Dalimin elämän tärkeimmät asiat.

Kuopiolaisen kerrostaloasunnon oven tulee avaamaan kauniisti hymyilevä pikkutyttö, joka kohteliaasti kehottaa vieraita astumaan peremmälle. Tytön kaksi nuorempaa sisarta kurkkivat tulijoita ujosti olohuoneen ovenraosta, tulevat tervehtimään ja keskittyvät sitten omiin leikkeihinsä. Perheen Ali-isä ja Wafaa-äiti seurailevat tytärtensä touhuja ja välillä komentavat näitä lempeästi arabiaksi.

Syksyisen iltapäivän aurinko valaisee olohuoneen ja tunnelma on lähes käsin kosketeltavan leppoisa. Tähän rauhalliseen hetkeen Ali Al-Dalimi on kulkenut aikoinaan pitkän ja raskaan tien.

Loputon sota

Ali on asunut Suomessa ja Kuopiossa jo kahdeksantoista vuotta. Ennen Suomeen päätymistään Etelä-Irakista kotoisin oleva mies vietti seitsemän vuotta pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa. Mikä hänet sai aikoinaan jättämään kotimaansa?
  ”Sota ja sekasortoiset olosuhteet”, Ali vastaa.
  ”Irak kävi sotaa Irania vastaan kahdeksan vuotta. Pari vuotta sen päättymisen jälkeen Saddam Hussein määräsi sotilaat hyökkäämään Kuwaitiin ja alkoi ensimmäinen Persian­lahden sota.”
  ”Olin armeijassa ja päätin, että loputon sotiminen saa riittää.”
  Kotiin Irakiin jäivät vanhemmat ja sisarukset.
  ”Totta kai ikävöin heitä ja omaa maatani. Ei ole helppoa jättää kaikkea ja lähteä kohti täysin tuntematonta.”

Mystinen sairastuminen

Pakolaisleirillä tapahtui jotain, joka on jäänyt mysteeriksi niin Alille kuin häntä hoitaneille lääkäreillekin.
  ”Sairastuin niin, että päädyin lopulta pyörätuoliin.”
  Sairastumisen syistä pystyttiin esittämään vain arvailuja: jonkinlainen kuumetauti, myrkyllisen kemikaalin hengittäminen tai myrkyn päätyminen juomaan.
  ”En ollut ainoa, neljätoista muutakin leiriläistä sairastui samalla tavalla.”
  Suomeen saavuttuaan Ali toimitettiin suoraan KYSiin hoidettavaksi.
  ”Eivät lääkärit täälläkään osanneet kertoa mikä minua vaivasi.”
  Päätyminen täysin outoon maahan on tietynlainen shokki kenelle tahansa – saati ihmiselle, joka on sairastunut peruuttamattomasti.
  ”En tiennyt etukäteen Suomesta kerrassaan mitään. Niin ilmasto, kieli kuin kulttuurikin olivat kaikki kovin erilaisia kotimaahani verrattuna.”
  ”Kärsin aluksi suunnattomasti, kun en pystynyt ilmaisemaan itseäni mitenkään. Kommunikointi on aina ollut hyvin tärkeää minulle.”
  ”Tilanne helpotti jonkin verran, kun sain tulkin avukseni.”

Suoraan pakastimeen

Elämä uudessa kotikaupungissa Kuopiossa asettui pikkuhiljaa rauhallisiin uomiinsa. Vuonna 2003 kuului myös Irakista kaivattuja uutisia, kun Saddam Husseinin diktatuurin kerrottiin kukistuneen. Se merkitsi Alille mahdollisuutta käydä tervehtimässä perhettään pitkän, pitkän erossaolon jälkeen.
  Vierailu kotiseudulla vuonna 2005 osoittautuikin mullistavammaksi kuin Ali oli osannut odottaa.
  ”Sillä kerralla tapasin nykyisen vaimoni Wafaan”, mies muistelee silmät tuikkien.
  ”Alin sisko oli naapurini ja sitä kautta tutustuimme”, Wafaa puolestaan kertoo.
  Päätös lähteä Irakista miehen perässä Suomeen vaati Wafaalta pitkää pohdintaa.
  ”Se oli minulle vaikea paikka ja mietin asiaa todella paljon.”
  Rakkaus kuitenkin painoi vaakakupissa enemmän ja Wafaa saapui Suomeen helmikuussa 2006 – keskelle talven pahimpia pakkasia.
  ”Tuntui kuin olisin astunut suoraan pakastimeen!”
  Asiaa ei yhtään helpottanut se, että autokyyti Helsingistä Kuopioon oli vähintäänkin huurteinen.
  ”Alin ystävän autossa oli lämmityslaite rikki. Se oli aika pitkä viisituntinen”, pariskunta kertoo nyt jo tilanteelle nauraen.

Melkein savolainen

Ali ja Wafaa tyttärineen ovat viihtyneet Kuopiossa mainiosti. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta he eivät ole törmänneet rasistiseen kohteluun.
  ”Ali saa ulkona liikkuessa hyvin apua pyörätuolin kanssa. Välimatkat täällä ovat lyhyitä ja liikenne sen verran rauhallista, että pyörätuolillakin uskaltaa lähteä liikkeelle. Näin ei välttämättä ole isommissa kaupungeissa”, Wafaa pohtii.
  Vaimon käydessä kielikurssilla ja työharjoittelussa, hoitaa Ali perheen asioita kaupungilla ja menee iltapäivisin tyttöjä vastaan koululle ja päiväkotiin.
  Kaupungilla Ali tunnetaan jo aika hyvin ja jututtajia riittää. Se sopii puheliaalle miehelle.
  ”Minähän olen jo melkein savolainen itsekin”, Ali vitsailee.
  Paluu kotimaahan ei tällä hetkellä ole perheen suunnitelmissa.
  ”Meidän elämämme on nyt täällä. Mutta tulevaisuudesta ei voi koskaan tietää. Ei paluu mitenkään pois suljettu asiakaan ole.”
  Paikalle saapunut Alin henkilökohtainen avustaja Annikki Haverinen kertoo ihailevansa Alin positiivisuutta.
  ”Hänellä on takanaan ikäviä kokemuksia ja olisi kovin helppoa vajota katkeruuteen. Nostan hänelle hattua, ettei niin ole käynyt.”
  ”Se, mitä on tapahtunut, kuuluu menneisyyteen. Minä katson mieluummin tulevaisuuteen. Iloitsen ihanista tyttäristäni ja vaimostani, rauhallisesta elämästä”, Ali kertoo hymyillen.