Kun mikään ei riitä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kun mikään ei riitä

Kesän päätteeksi olemme yliopistolla täytelleet työsuunnitelmiamme. Olemme kirjanneet kaiken sen, mikä 1600 tunnin työaikaamme kuuluu.

Samalla mietimme, mihin se tuntimäärä riittää. Välistä tuntuu, ettei mihinkään. Yliopisto on vaarallinen paikka itsekriittisille puurtajille. Aina voisi tehdä paremmin, enemmän, fiksummin.

Ei riitä, että osaa opettaa, vielä tärkeämpää on osata tutkia. Ei riitä, että osaa tutkia, pitää osata myös hankkia tutkimusrahoitusta. Ja kun sitä rahoitusta saa, pitää osata johtaa tutkimusryhmää. Ja johtajapesteistä tietysti seuraa osallistumista yliopiston hallintoon ja sukkuloimista lukuisissa paikallisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Erityisen vaarallinen yliopistoyhteisö on kilteille tytöille. Heille mikään ei riitä. Heillä voi olla useampi tutkinto, treenit personal trainerin kanssa neljästi viikossa, kaunis koti, monta kieltä hallussa ja upea urakehitys – ja riittämättömyyden tunne vaivaa aina.

Opettajaopintojeni palautteessa ohjaajani sanoi viisaat sanat: ”Muista myös, että joskus ihan tavallinen riittää.”

On rohkeaa puolustaa ihan tavallista yhteisössä, jossa vertailukohtina ovat tutkimuksessa maailman laadukkaimmat tiedelehdet ja opetuksessa kansainväliset kampukset. Aivan kuin kaikki opiskelijammekin tulisivat IB-lukioista ja puhuisivat englantia kuin natiivit.

Eivät he tule. Eivät he puhu. Henkilökunnasta vain pieni joukko julkaisee koskaan maailman huippulehdissä. Ja Savilahti, vaikka se onkin rannalla ja monessa mielessä kiva – no, ei se mikään sellainen jenkkikampus ole, missä eletään, syödään ja seurustellaan 24/7.

Tietysti tavoitteita pitää olla mutta silti kysyn: miksi pitää aina olla huippu-jotakin? Miksi ei kelpaa tavallinen ja tasalaatuinen, ihmisen kokoinen?

Kirkkoherra Hannu Koskelainen totesi lukuvuoden avajaisten jumalanpalveluksessa: ”Oma panos riittää, se, että tekee parhaansa, loppu on Jumalan kädessä.”

Sen kun muistaisi.

 

HELENA KANTANEN