Terveisiä Hyrynsalmelta!
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Terveisiä Hyrynsalmelta!

Mistä ihmeen Hyrynsalmelta, miksi terveisiä? Olen vaimoni kanssa tämän syksyn Hyrynsalmella, hän ma. seurakuntapastorina ja itse tutkimusvapaalla kirjoittamassa.

Etääntyminen on voimakas kokemus. Tämä siitäkin huolimatta, että aiemmat tehtävät pakkautuvat väkisin mukaan. Lähimenneestä kantaa huolta monin tavoin aiemmasta poikkeavassa ympäristössä. Asioita, arkisiakin, katsoo toisesta näkökulmasta ja kokee uusin aistein. On siinä ihmettelemistä ja vertaamiselle uudet ulottuvuutensa avaava mahdollisuus. Elämä voi näyttää kovin erilaiselta.


Eteläisimmälle poronhoitoalueelle rantautuminen, kuitenkin vain runsaat pariasataa kilometriä kauemmaksi Kuopiosta tarjoaa kokemuksen kaiken suhteellisuudesta - aina aikakäsityksestä arjen kokonaisuuden ja sen yksityiskohtien erilaisuuteen.


Täällä taloudellisen hyvinvoinnin rajamailla, päivästä toiseen työttömyytensä kanssa kipuilevat, poismuuton paineessa, hiljalleen kuolevien kylien keskellä arkeaan elävät ihmiset näyttäytyvätkin tyynesti päivälleen arvon antaviksi, toisiaan ja perinteitään kunnioittaviksi, ajatteleviksi ja tunteviksi ihmisiksi. Ihmisiksi, joiden elämäntunnot eivät määräydy muotivirtausten virvatulien mukaan. Kysynkin, olemmeko menettäneet elämän tunnon, aidon ja koskettavan todellisuuden merkityksen?


Täällä kirkko, taloudellisten ja toiminnallisten vaikeuksiensa keskelläkin, tarjoaa sille, joka sen sanomaa haluaa kuulla, turvallisuuden ja luottamuksen ilmapiirin - ilmapiirin, joka on konstailematon, aito ja avoin, toisista huolta kantava ja tukeva.

Kaiken ulkoisen ja arvotetun sijaan täällä osataan vielä elää perinteiden, läheisten ja lähiyhteisön
keskellä keskinäistä luottamusta ja huolenpitoa tarjoten. Toki ulkopuolinen saattaa kokea, ohimenevän hetken täällä kulkiessaan, sellaista, jonka toinen saattaa helposti leimata
vain valveuneksi, yhteisöön pysyvästi jäämättömän toiveuneksi.


Onko täällä vaeltavan tunteilla ja kokemuksilla merkitystä ja painoarvoa omassa elämässä, aiemmin kokemaamme? Lannistammeko me kysymyksillämme senkin kauniin ja hennon, joka lähellämme yrittää kertoa jotain elämän suurista totuuksista, joista ei kvartaalitalouden ja jatkuvan hellittämättömän kilpailun leimaamassa maailmassa puhuta, saatikka eletä elämän totuuksina.


Voisiko todellisuus ollakin toinen: samalla niin lähellä, mutta toisaalta niin kaukana. Mitä elämämme tiimalasi mittaa, koettua vai kokematta jäänyttä?

 

JUHANI LAURINKARI