Muista pyhittää lepopäivä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Muista pyhittää lepopäivä

30.9.2015

Pääjutun teksti: Kari Kuula

Kuva: Hanna Karkkonen

Kainalojutun teksti: Heli Haring

 

Yhteiskuntamme pyörii lähes kellon ympäri. Joka päivä. Kiire ja stressi ovat hiipineet vakituisiksi seuralaisiksi.

Ihminen tarvitsee säännöllisen lepopäivän. Silloin tehdään jotain aivan muuta kuin yleensä. Tai ei tehdä mitään. Nautitaan vain autuaasta joutilaisuudesta.

Monelle joutilaisuus saa kulmakarvat nousemaan. Lapsesta asti kun on opetettu, että jouten ei olla. Aina tehdään jotakin hyödyllistä. Pyhäpäivänäkään ei lorvita, vaan omistaudutaan pyhän askareille.

Niin syvällä istuu tekemisen pakko suomalaisissa, ainakin vanhemman polven väessä. Lepopäivä vietetään, mutta vain, jotta jaksetaan taas tehdä työtä.

Lepopäivä on itsetarkoitus

Tätä taustaa vasten on hyvä huomata, että Raamatussa lepopäivä on itsetarkoitus. Jumala käskee lopettaa kaiken työn kerran viikossa. Käsky koskee myös karjaeläimiä, nekin viettävät sapattia.

Sapatin tarkoitus ei ole kerätä voimaa arkeen, vaan sapattia vietetään siksi, että Jumala on niin käskenyt. Viettäessään sapattia ihmiset muistavat Luojansa, sen että hän kutsuu heitä ystävyyteen kanssaan.

Kristityt siirsivät lauantaisen sapatin sunnuntaipäiväksi. Sunnuntai kun oli se päivä, jolloin Jumalan Poika herätettiin kuolleista. Niinpä se oli luonteva päivä jumalanpalvelukselle ja ehtoollisen vietolle.

Kun kristinuskosta tuli valtakunnan uskonto 300-luvun kuluessa, sunnuntaista tehtiin yleinen vapaapäivä ja kirkkopäivä. Käytäntö on jatkunut tähän päivään saakka.

Sunnuntai – monipiippuinen kysymys

Suomalainen yhteiskunta rauhoittuu edelleen sunnuntaisin, vaikka jumalanpalveluksella ei enää olekaan sellaista asemaa kuin joskus aikaisemmin. Nyt pyhän päätarkoitus on tarjota kaikille yhteinen lepopäivä.

Silti moni joutuu käymään silloinkin töissä. Tehtaita ja sairaaloita kun ei vain voi pysäyttää.

Kun työvuoro osuu viikonloppuun, lepopäivää vietetään arkena. Onnistuu se niinkin. Tosin aina ei ole mukavaa viettää vapaata silloin, kun muut ovat töissä. Parasta olisi, jos sunnuntai voitaisiin pitää yhteisenä vapaapäivänä mahdollisimman monelle.

Kaupoille ja palvelualoille sunnuntait ovat monipiippuinen kysymys. Sunnuntaisin asiakkaat ehtisivät käyttämään palveluita. Lisäksi pyhätyökorvaus on tärkeä osa palkkaa.

Toisaalta taas aukioloaikojen pidentäminen ei kasvata yhtään ihmisten ostovoimaa, joten pyhäpäivän työ ei lisää kokonaismyyntiä. Lisäksi monet työntekijät olisivat kuitenkin mieluiten vapaalla sunnuntaisin.

Vaihtelu virkistää

Miksi oikeastaan pidämme kaksi lepopäivää viiden työpäivän jälkeen?

Selkäydinvastaus kuuluu: että jaksetaan taas tehdä töitä. Lisäksi kaipaamme vaihtelua, sillä emme jaksa aina samaa. Myös työttömät ja eläkeläiset tarvitsevat itselleen sopivat, toisenlaiset päivät viikkoonsa.

Näin varmasti on, mutta pohjimmiltaan lepopäivän tarkoitus ei ole kerätä voimia työpäiviä varten. Työpäivä on työnantajan aikaa ja siitä hän maksaa palkan. Lepopäivä taas kuuluu itselle ja silloin tehdään omia asioita. Kukin sitä, mitä haluaa.

Joidenkin työ on mitoitettu niin raskaaksi, että viiden työpäivän jälkeen puuskuttaa puolikuolleena kaksi päivää jaksamatta mitään muuta. Silloin viikonloppu ei ole omaa aikaa, vaan työnantaja vie senkin.

Jos työ annostellaan kohtuullisesti, työpäivästä toivutaan noin puolen tunnin levon jälkeen ja viikonloput jaksaa käyttää omiin tekemisiin.

Näin siis kauniissa teoriassa. Käytännössä tilanne on usein toinen.

Arkipyhien paikka

Kaksi arkipyhää tarjoaa kaksi ”ylimääräistä” lepopäivää. Tammikuussa loppiainen ja toukokuussa helatorstai.

Kuuluisiko niiden olla edelleen palkallisia vapaapäiviä? Uskonnolliselta kannalta niiden säilyttämistä ei voi perustella.

Kolme neljäsosaa ihmisistä kuuluu kirkkoon, mutta kumpaakaan päivää ei juuri vietetä kristillisin menoin. Väki ei virtaa kirkkoon eikä moni edes tiedä, miksi noita pyhiä vietetään.

Todetaan siis kertauksen vuoksi. Loppiaisena muistetaan itämaan tietäjien käyntiä Jeesus-lapsen luona ja sitä kuinka evankeliumin sanoma on tarkoitettu kaikille kansoille.

Helatorstaina palautetaan mieliin Jeesuksen astuminen ylös taivaisiin. Aiheelle on omistettu yksi lause uskontunnustuksesta.

 

Kiire on mielentila

Työnohjaaja Ilmo Häkkinen luennoi Kuopiossa syyskuun lopulla hetken merkityksestä kiireen maailmassa.

”Koen, että kiire on oikeasti mielentila. Häiriötila, johon ajaudumme ulkoisen paineen tai sisäisten syiden takia”, Häkkinen luonnehtii.

Hänen mukaansa nimenomaan kiireen, ehtimättömyyden ja riittämättömyyden tunteet tuottavat ihmisissä ahdistusta ja väsymystä. Eräänlaista ansassa olemisen tuntua.

”Reipas toiminta ei välttämättä sitä tee, kunhan siinä on rytmiä ja rupeamia, jolloin ehtii välillä hengähtää ja tuumailla.”

Kiireessä meiltä katoaa tilan tuntu. Ympäröivä hektinen elämänmeno myös tarttuu meihin.

”Kiire aiheuttaa sen, että koemme olevamme ajankäytön ansassa. Se taas tuo stressin seurauksineen.”

”Nykyisessä elämänmenossa vain harvalla aikuisella ihmisellä on luonnostaan tallella hyvä läsnäolotaito. Se on yhtä harvinaista kuin aito yksinkertaisuus.”

Häkkisen mukaan läsnäolon puute pitää yllä yksinäisyyttä, erillisyyttä ja merkityksen katoamista elämästä.

”Läsnäolo ja vuorovaikutus ovat avainasioita muuhun hyvään.”

Häkkinen painottaa, että kiireestä on kuitenkin mahdollista oppia pois.

”Ilman rakenteita se on vaikeaa, joten pitää luoda uusia toiminnan ja ajattelun rakenteita.”

”Ja ennen kaikkea tarvitaan tilan raivaamista merkitykselliselle ja olennaiselle, sillä nykyään kaikkea on liikaa. Kaikki täyte pois! Siitä se alkaa”, Häkkinen kannustaa.