Matka tuo tienviitat tullessaan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Matka tuo tienviitat tullessaan

26.8.2015

Teksti Kaija Vuorio

Kuva Timo Hartikainen

Eläköityvä Wilhelmiina Honkanen näkee kirkollisen viestinnän muutokset.

Wilhelmiina Honkasen journalistin ura alkoi Kotimaassa vuonna 1977 toimittajana ja toimitussihteerinä. Silloista liki 80 000 kappaleen mahtilehteä luettiin kirkon ulkopuolellakin.

Syyskuun lopussa hän jää eläkkeelle seurakuntayhtymän viestinnän kehittämispäällikön tehtävistä entisenä viestintäpäällikkönä ja päätoimittajana. Työuraan on siten mahtunut kirkon viestin viemistä joka portaalta, mukaan lukien neljän vuoden jakso seurakuntapappina Puijon seurakunnassa.

”Kuopion seurakuntien tiedotussihteerinä aloitin vuonna 1987. Vielä silloin käytäntö oli, että kokousten jälkeen neuvoteltiin puheenjohtajan kanssa, mistä kirjoitetaan ja mistä vaietaan.”

Honkaselle lankesi Kirkko ja kodin journalistinen kehittäminen, sillä edeltäjälle oli sälytetty seurakuntien kaikki mahdollinen paperityö vuosikertomuksista alkaen. 

Seurakuntalehtien taso on noussut huimasti niistä ajoista, jolloin kirkon korkeimmin koulutetut työskentelivät pienten yleisöjen parissa, mutta miljoonia tavoittava viestintä oli vailla resursseja.

Joukkotiedotuksesta mediaan

Tiedotus on nykyään viestintää seurakunnissakin. Toki tiedotetaankin, mutta lisäksi kirkon viestinnällä on vähintään kahdensuuntainen tehtävä.

”Pitää kertoa lukijoille, mitä päätetään ja miksi tehdään, mutta viestittää myös päättäjien suuntaan, mitä seurakuntaelämässä tapahtuu ja tuoda seurakuntalaisten ääntä kuuluviin.”

”Sekin pitää osata kertoa, että Jumala rakastaa ja auttaa eteenpäin, ja että armoa riittää jokaiselle.”

Kirkon viestintä on eri asennossa suhteessa kirkkoon kuin yritysviestintä yritykseensä. Muiden viestijöiden ei tarvitse kysyä johdoltaan näin hankalaa kysymystä: onko kirkko paikalla siellä, missä ihminen etsii Jumalaansa?

”Ennen pelattiin informaatiolla, nyt mielikuvilla, joten väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa.”

Honkanen vaatii viestinnältä sellaista selkeyttä, ettei väärinymmärryksen mahdollisuutta ole. Silloin pitää miettiä, miltä kirkollisen sisäpiirin kielenkäyttö kuulostaa ulkopiirin korvissa.

”Pahimmillaan kirkollinen viestintä on vaikeaselkoista ja ympäripyöreää. Hyvällä viestinnällä on myös hampaat, jotka purevat. Hellästi, mutta terävästi ja perustellusti.”

Vastuussa kirkon sanomasta

Seurakuntalehdet, kuten Kirkko ja kotikin, ovat joutuneet harventamaan ilmestymisiään. Printtilehden heikentyminen koskee Honkasen sydämeen, sillä viestinnän kenttä on samaan aikaan muuttunut hallitsemattomaksi.

Kirkko ja kodin kehittäminen oli rakkain tehtäväni ja työni intohimo.  Seurakuntalehti kulkee pintajournalismia syvemmällä, etsii uusia näkökulmia ja katsoo niitä moni-ilmeisesti. Se osaa kuunnella kaikkia osapuolia, myös toisinajattelijoita.  Kun tähän lisätään rohkeutta ja pisara draamaa, lopputulos on hyvä.” 

”Oli iso muutos, kun verkkosivut tulivat. Somesta taas ei kukaan voi tietää, millainen merkitys sillä on, kuinka paljon sitä luetaan, ketä se tavoittaa ja missä rajoissa seurakuntien työntekijät voivat olla mukana.”

Verkossa on toimittava verkon kielen ehdoilla. Siihen ei istu tarinallisuus, ja juuri tarinan voiman Honkanen piti tärkeänä osata yhdistää kirkolliseen viestintään.

”Olisiko Jeesus saanut niin paljon seuraajia, jos hän olisi sorvannut strategioita ja missioita tarinoiden sijaan?”

Toisaalta kirkon viestinnässä ei voi yksinkertaistaa liikaa, sillä pian on vastassa hoitokertomusjournalismi.

”Tässä työssä on hyvä olla perusteologi vailla herätysliikekytkentöjä. Pitää olla perillä teologiasta, kirkollisten käsitteiden merkityksistä ja sisällöstä. Lukijan pitää voida luottaa, että viestintä sivuuttaa huuhaan ja kirkastaa kirkon ydinsanomaa.”

”Ei siis riitä, että on viestinnän huippuosaaja. Viestintä itsessään on tyhjä kuori ja työkalu, ellei viestijä tunne tuotettaan.”

Lähtijän testamentti

Asioiden paljous usein näköalat peittää, voisi lähtijä veisata testamenttinaan virsikirjasta.

”Iso kuva peittyy, jos on liian paljon pieniä asioita.  Kun aika työntää haasteita, tärkeintä on valinta. Niin että se, mikä tehdään, tehdään hyvin ja perustellusti.”

Eläkkeelle Wilhelmiina Honkanen jää helpottunein mielin, sillä hän saa jatkossa seurata asioita silkasta mielenkiinnosta tarvitsematta miettiä, miten mikin asia kääntyisi jutuksi ja kantamatta huolta kirkosta ja sen viestinnän villistä kentästä.

Pappeus jää jäljelle, ja kirkolliset toimitukset aitoine ihmisten kohtaamisineen ovat mieluisia.

”Lähtöön liittyy aina sanoittamaton suru. Uskon ja luotan, että jokainen elämänvaihe tuo mukanaan myös omat taitonsa.”

Tienviitat löytyvät, vaikka elämä ei menisikään omatekoisen käsikirjoituksen mukaan.

”Uutta alkua vahvisti aikoinaan myös nimenmuutos Lahja Pyykösestä Wilhelmiina Honkaseksi.”

”Honka on vankkaa puuta. Taipuu, mutta kestää riepovankin myrskyn. Miksei siis myös Honkanen?”