Työhyvinvointi rakentuu tunteille
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Työhyvinvointi rakentuu tunteille

26.8.2015

Teksti Minna Siikaniva

Kuva Pauli Juusela

Työttömyyden pelko, kiire ja henkinen pahoinvointi ovat yleisiä työpaikoilla.

Pontus Salmella on pitkä kokemus asiantuntijaorganisaation esimiehenä toimimisesta sekä työelämän tutkimus- ja kehittämishankkeista. Hän toimii nykyään yhteisen seurakuntatyön johtajana Vantaan ev.lut. seurakuntayhtymässä. Salmelta on ilmestynyt yhdessä Pauli Juutin kanssa kirja Tunteet ja työ – Uupumuksesta iloon.

”Tämä aika työelämässä tuntuu samalta kuin olisi ison myrskypilven keskellä tietäen, että jos yrittää mihin suuntaan tahansa, joutuu kovien tuulten riepoteltavaksi. Ei kai sitten mikään ihme, että niin moni meistä pidättelee hengitystään ja odottaa. Kun hallinnantunne omassa työssä katoaa, tunnekuorma kasvaa eikä työssä viihdytä. Moni voi työssään pahoin. Myönteiset tunteet ovat organisaatioiden voimavara ja niiden menestymisen edellytys. Kirjassa tarkastellaan myös oman asenteen merkitystä työssä jaksamiselle”, kertovat kirjan kirjoittajat.

Maine kiirii

Salmi on työskennellyt myös työpaikkapappina. Toimenkuvaan kuuluivat työtekijöiden henkilökohtaiset kohtaamiset, työyhteisöjen kanssa työskentely ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen monessa eri muodossa. Kokemukset työpaikkapapin työstä ovat olleet positiivia. Hänet otettiin luontevasti vastaan. ”Pappi ei vie Jumalaa työpaikalle, Jumala on siellä jo valmiina”, painottaa Salmi.

Salmi vierailee syyskuussa Kallaveden kirkon työyhteisömessussa. Siellä hän aikoo käsitellä sitä, miten kristillisillä arvoilla olisi sanottavaa tämän päivän työelämässä.

”Organisaatiot ja ihmiset ovat entistä tiiviimmin kytkeytyneet toisiinsa. Huono kohtelu työyhteisössä tai huono asiakaskokemus kantautuu sosiaalisen median aikakautena nopeasti eteenpäin ja se helposti muodostaa merkittävän maineriskin. Työntekijät joutuvat valitettavan usein kohtaamaan epäasiallista kohtelua. Työhyvinvointi rakentuu viime kädessä ihmisten tunteille ja siksi ei ole merkityksetöntä, miten me toisiimme suhtaudumme ja toisiamme kohtelemme.” 

 


Pontus Salmi saarnaa työyhteisömessussa Kallaveden kirkossa 20.9. klo 10.