Yhteistä on Pyhä Henki
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Yhteistä on Pyhä Henki

24.6.2015

Teksti: Satu Väätäine

Grafiikka: Tuija Hyttinen

Kuva: Lari Launonen

 

Herännäisyys ja helluntailaisuus. Onko liikkeillä muuta yhteistä kuin kaksi alkukirjainta?

Suuri joukko helluntailiikkeen vaikuttajia ja joitakin herännäisyyden tuntijoita osallistui harvinaiseen kohtaamiseen Nilsiän Aholansaaressa. Kohtaaminen oli yhden miehen idea ja aikaansaannos.

Ristin Voitto -lehden päätoimittajalla, Leevi Launosella on harvinainen tapa viettää syntymäpäiviään. Täyttäessään 50 vuotta hän kutsui ystävänsä Valamon luostariin ekumeeniseen Elämänkaari-seminaariin. Hän oli tuolloin kansakouluopetuksen eettisen kasvatusajattelun muutoksesta väitellyt kasvatustieteiden tohtori Jyväskylän yliopistossa. 

Kun Leevi Launonen helluntaina täytti 60 vuotta, hän järjesti kutsusymposiumin, jonka aiheena oli Pyhä Henki. Helluntailiikkeen vaikuttajat ja herännäisyyden tuntijat kohtasivat toisensa Nilsiän Aholansaaressa keskinäisen tutustumisen, keskustelemisen ja kuuntelemisen hengessä.

”Opillisista eroista huolimatta niin herännäisyydessä kuin helluntailaisuudessa kaikki hengellisesti arvokas ja kestävä on ollut Pyhän Hengen aikaansaamaa”, Launonen sanoo.

Henkiset ja hengelliset juuret

Helluntailaisen Launosen perheen poika tutustui kotikylällään Nilsiän Lastulahdessa herännäisyyteen ja ortodoksisuuteen. Parhaat lapsuuskaverit olivat körtti- ja ortodoksikodin poikia. Hyvä kylähenki, aito naapureiden kunnioitus ja Paavo Ruotsalaisen hengellinen perintö leimasivat lapsuuskylän elämää.

”Helluntailaisten tupa- ja telttakokouksissa ja körttiseuroissakin lapsuudessani istuneena, sekä ortodoksisiin jumalanpalveluksiin osallistuneena, arvostan 60-vuotiaanakin kristittyjen yhteistä kohtaamista yhteisten teemojen äärellä.”

Herännäisyyden ikävöivä usko ja hidas veisuu, sekä sen vahva luterilainen, ihmiskeskeisyyttä ja ratkaisukristillisyyttä vastustava teologia. Helluntailaisuuden iloinen ja rytmikäs hurmoksellisuus, sekä sen evankeliointia, pyhitystä ja Jeesuksen pikaista tulemista korostava teologia. Voiko herännäisyydellä ja helluntailaisuudella olla muutakin yhteistä kuin samat alkukirjaimet? Vastausta symposiumissa haettiin kahden pääesitelmän ja yhteisen keskustelun kautta.

Rovasti Pentti Simojoki esitelmöi aiheesta Paavo Ruotsalainen ja Pyhä Henki, ja teologian tohtori Jouko Ruohomäki aiheesta Helluntailiike ja Pyhä Henki. 

Kommenttipuheenvuorot käyttivät Helsingin Saalem-seurakunnan johtajana toiminut helluntailiikkeen vaikuttaja Klaus Korhonen, rovasti Hannu Komulainen, Suomen helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen ja pastori Satu Väätäinen.

Karismaattisuus yhteisenä juurena

Savon herännäisyyden alkuna pidetään Lapinlahden Telppäsniityn tapahtumia vuonna 1796. Kesken heinänteon voimakas tuulenpuska kaatoi kuin suurella kädellä niityllä olleet ihmiset maahan. Heinäväki piti tätä Pyhän Hengen työnä ja ihmeenä; ilmeni kielillä puhumista, näkyjen näkemistä ja unissa saarnaamista. Voimakas herätys levisi laajalle. Paavo Ruotsalaisesta kasvoi kahden vuosikymmen kuluessa vähitellen tämän karismaattisen liikkeen originelli sielunhoitaja ja johtaja.

Pentti Simojoen mukaan Ukko-Paavo oli tarkka siitä, olivatko karismaattiset ilmiöt aitoja. Toisia kielilläpuhujia hän kuunteli, toisia kielsi rumastikin. Ukko-Paavo arvioi kaikkea hengellisyyttä sen perusteella, löytääkö ihminen sen kautta hiljaisen ja sisäisen sielun levon ja rauhan.

”Ihmiset tahtovat unohtaa kristillisyyden ja elää hengellisessä hekumassa. Ja kun Jumalan viisaus näkee hyväksi, että armon kokemukset otetaan heiltä pois, he jäävät orjalliseen pelkoon ja epäuskoon. Jäädessään joko aivouskoon tai tavoitellessaan tunteita ja kokemuksia, kummassakin tapauksessa ihminen tulee ’surkeesti petetyksi’”, Simojoki siteerasi Paavo Ruotsalaista.

Jouko Ruohomäen mukaan Suomen helluntailiikkeen juuret työntyvät kansainväliseen metodistiherätykseen ja siitä alkunsa saaneisiin pyhityskirkkoihin, mutta myös hyvin karismaattisesti alkaneeseen Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan herännäisyyteen, Lapin lestadiolaisuuden alkuherätykseen ja Länsi-Suomen hyppyherätykseen ja rukoilevaisuuteen.

”Näiden syrjäisten seutujen asukkaat saivat olla maailmanlaajan Pyhän Hengen vaikutuksen keskiössä. On mielenkiintoista havaita, että ilmiöt olivat hyvin samanaikaisia Englannissa, Skotlannissa ja Yhdysvalloissa.”

Suomen helluntailiikkeen toiminnan katsotaan varsinaisesti alkaneen norjalaisen T. B. Barrattin Suomen vierailusta syksyllä 1911.

Juuret ja siivet

Esko Matikainen totesi, että jokaisen herätysliikkeen identiteetti muodostuu ydinkertomusten ympärille. Heränneillä näitä ovat kertomukset Paavo Ruotsalaisesta ja helluntailaisilla kertomukset Barrattin Suomen vierailusta.

”Se, että kertomukset luovat myös identiteettiä kuvaavan kielen, voi olla eräs syy siihen, että olemme puhuneet samoista Hengen ilmiöistä niin eri tavoin. Emme ole edes tunnistaneet toisissamme saman Pyhän Hengen työtä.”

Rovasti Hannu Komulainen arveli Paavo Ruotsalaisella ja helluntailaisilla olevan kuitenkin aivan eri painotukset. Tämä näkyy hänen mielestään esimerkiksi elämän vaivoihin ja vaikeuksiin suhtautumisessa.

”Ukko-Paavo surkutteli niitä, joiden mielestä murhehuoneesta ja vaivan alta pitäisi päästä nopeasti pois. Helluntailaiset ovat kuitenkin tässä asiassa olleet pahimman luokan hoppuilijoita.”

Myönteisen vastaanoton symposiumiin osallistuneilta helluntailaisilta sai Paavo Ruotsalaisen perusopetus siitä, että ihminen ei ole hengellisessä elämässään ottaja vaan saaja.

Klaus Korhonen pohti, mitä seuraisi, jos kaiken ulkonaiseen keskittyvän kiireen ja toiminnan tilalla tavoittelisimme eri kirkkokunnissa sisäistä kanssakäymistä Kristuksen kanssa.

”Voisiko se johtaa siihen uudistukseen, jota monet kristityt tänään kaipaavat?”