Haaveilen häikäisevästä työstä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Haaveilen häikäisevästä työstä

27.5.2015

Teksti ja kuva: Hanna Karkkonen

 

Kuopion musiikkilukion tulevalla ylioppilaalla Kaisa Kurkisella on kourallinen
urahaaveita. Iloinen nuori nainen ei stressaa suotta jatkoa, kesä menee työputkessa huonekalutehtaalla.

Miltä tuntuu päättää koulu-urakka?

”Se tuntuu toisaalta tosi hyvältä – toisaalta taas se on aika pelottavaa. Kaikki tuttu ja turvallinen vaihtuu uuteen ja erilaiseen.”

Mihin kouluun ja mille alalla haluaisit jatkaa?

”Olen jo pidempään tiennyt, että haaveammattini tulisi todennäköisesti olemaan
jotain taiteen parissa työskentelyä. Minulla on vilkas mielikuvitus ja kirjoittaminen
tuntuu omalta. Viime keväänä päätin, että haen opiskelemaan elokuva- ja tv-käsikirjoitusta. Sain jo vastauksen, etten päässyt ensimmäisellä yrittämällä juuri siihen kouluun, johon olisin halunnut.


Edessä on siis ehkä välivuosi Suomen Raamattuopiston musalinjalla. Urahaaveita
minulla on kourallinen, joista osa on hupsuja, osa taas ihan realistisia. Joka tapauksessa on minulla C-suunnitelman jälkeen varalla vielä D ja E:kin.”

Onko vaikeaa päästä haluamalleen alalle?

”Taidealoille pääseminen on todella vaikeaa. Paikkoja on vähän ja ne ovat haluttuja. On myös aloja, joille toivottaisiin paljon opiskelijoita, joten opiskelemaan pääsemisen vaikeus riippuu täysin alasta ja omasta soveltuvuudesta alalle.”

Mitä sanoisit sille nuorelle, joka vielä miettii omaa alaansa?

”Jos oma ala ei iske kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin älä mieti asiaa liikaa vaan tee niin kuin hyvältä tuntuu. Kunhan et jää aloilleen makaamaan. Ja ennen kaikkea ei pidä panikoida. Ammatinvalinta ei nykyisin ole kovinkaan lopullista. Asioita voi tehdä
välillä toisin ja sitten jatkaa siihen suuntaan, mikä vastaa omia unelmia.”

Millaisesta työstä haaveilet?

”Haaveilen työstä, jossa pääsee luomaan ja häikäistymään. Työstä, josta on toisille iloa. Työstä, jossa koen olevani hyvä. Toki varmasti kaikki toisinaan kyllästyttää, mutta haluan, että työ ei tunnu pakolta vaan edulta.”