Komiata menoa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Komiata menoa

28.4.2015

Teksti: Heli Haring

Kuvat: Tuija Hyttinen

Huhtikuisena perjantai-iltana Siilinjärven toriparkkiin kiemurtelee pitkä jono. Innokkaimmat ovat saapuneet paikalle jo hyvissä ajoin ennen Rec&Rew-tapahtuman alkamista. Nuorisolle suunnatun, päihteettömän tilaisuuden ehdottomana vetonaulana on Duudsonien HP & Jarppi -show dj:lla ryyditettynä. Illan musiikillisesta annista vastaavat kuopiolainen bändi Retards On The Run ja rapryhmä Teflon Brothers.

Tapahtuma on Siilinjärven kunnan nuoriso- ja kulttuuritoimen ja Siilinjärven seurakunnan yhteistyön hedelmä.

Juho ja Mikko Juvenius nauttivat illan mukavasta tunnelmasta.

Isän ja pojan ilta

Juho Juvenius oli saapunut Mikko-isänsä kanssa ensimmäisten joukossa paikan päälle.

”No, Duudsonithan ne poikaa kiinnostavat. Eivät kyllä ihan minun juttuni taida olla”, Mikko tuumailee ennen ohjelman alkamista.

”Bändejä sen sijaan odotan mielenkiinnolla, vaikka ne minulle aika vieraita ovatkin ennestään.”

”Olen seurannut Duudsoneita televisiosta ja nyt on jännä nähdä heitä ihan livenä. Ei ole aavistustakaan, että mitä he mahtavat tänä iltana keksiä”, Juho puolestaan selvittää.

On Juveniuksilla toinenkin syy osallistua tapahtumaan: Juho palkitaan alakoululaisten sarjan voittajana valokuvauskilpailussa. Lapset ja nuoret ovat voineet talven mittaan lähettää tuotoksiaan valokuvaus-, video-, musiikki-, piirustus- ja maalaus-, sekä Siilinjärvi 90 vuotta -kilpailukategorioihin. Voittajat palkitaan Duudsonien esityksen jälkeen.

”Vietämme tänään ihan spesiaalia isän ja pojan yhteistä iltaa”, Mikko myhäilee.

Leka heilahtaa

Tunnelma parkkihallissa alkaa tiivistyä, kun Duudson-kaksikko hyppää lavalle. Pohjalaiseen tyyliin energiset miehet alkavat heti alkumetreillä tykittää ”komiata menoa”. HP käy selälleen makaamaan ja hänen vatsansa päälle kootaan kasa harkkoja. Jarppi aikoo humauttaa lekalla harkot kahtia. Yleisö pidättää henkeään – ja puhkeaa lekan heilahduksen jälkeen spontaaniin kiljuntaan. Harkot halkesivat, mutta HP kömpii niiden alta yhtenä kappaleena.

Duudsonit ovat tulleet tutuiksi vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Se ei kuitenkaan pelota niitä lukuisia vapaaehtoisia, jotka yleisön joukosta haluavat mukaan yhteen HP:n ja Jarpin tempuista. Kolme innokasta päätyy lavalle kilpailemaan keskenään.

”Valitsen voittajiksi heidät kaikki. Ne, jotka uskaltautuvat meidän kanssa samalle lavalle, ovat automaattisesti voittajia”, Jarppi julistaa.

Matkalla Barcelonaan

Vaikka lavalla tapahtuu koko ajan, myös buffetin puolella riittää kuhinaa. Paulus Kähkönen ja Emilia Puustinen ovat illan mittaan ehtineet myydä munkkikahvit poikineen.

”Nuorisotalon porukka lähtee kesäkuun alussa viikon matkalle Barcelonaan ja keräämme tällä tavoin matkarahaa.”

”Oikein mukavasti on kauppa käynyt ja matkakassa karttunut. Olemme talven aikana järjestäneet myös diskoja, joiden tuotto on mennyt niin ikään matkan hyväksi.”

Myös Juho ja Mikko Juvenius nauttivat esitysten lomassa buffetin herkkuja.

”Minä tykästyin kovasti Retards On The Run -bändiin. Heillä oli todella hyvä ote. Olen itse enemmän heavymusiikin kuuntelija, mutta tämä kyllä kolahti. Pitänee etsiä YouTubesta bändin kappaleita”, Mikko Juvenius kehuu.

Yhdessä tekemisen meininki

Rec&Rew -tapahtuma järjestettiin Siilinjärvellä nyt toisen kerran.

”Tarkoituksena on ollut järjestää nuorille päihteetöntä ohjelmaa perjantai-iltaan”, Siilinjärven nuoriso- ja kulttuuritoimen johtaja Tuula Pärnänen selvittää.

”Lisäksi haluamme antaa nuorille mahdollisuuden osallistua itse tapahtuman järjestelyihin. He ovat muun muassa saaneet äänestämällä valita esiintyjät, ja nuoria on mukana paikan päällä hoitamassa narikkaa ja buffetia. Myös audiovisuaalisen kilpailun tarkoituksena on ollut päästää nuorten luovuus ja ääni esiin.”

Pärnänen kiittelee, että paikalliset yrittäjät ovat lähteneet hyvin mukaan tukemaan tapahtumaa.

”Heiltä on tullut mahtavia kilpailupalkintoja.”

”Yhdessä tekemisen meininki on selkeästi paikkakunnan vahvuus”, painottaa myös Siilinjärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kari Kolehmainen.

”Me olemme tehneet pitkään tiivistä yhteistyötä kunnan nuorisotoimen kanssa. Täällä ei ole jakoa seurakunnan nuoriin ja nuorisotalon nuoriin, vaan olemme kaikki samassa veneessä.”