Virsivisaajat eka kerralla voittoon ja finaaliin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Virsivisaajat eka kerralla voittoon ja finaaliin

28.4.2015

Teksti ja kuvat: Seija Rytkönen

Ensi kertaa osallistunut Vehmaskylän koulun joukkue Virsivisaajat eli Sara Hirvonen sekä Ronja ja Lotta Nikki Pieksämäeltä veivät lopulta voiton kotiin. Kouvolan finaalipaikan lisäksi joukkue sai palkinnoksi 300 euroa koko luokalle.

Aluevisaan osallistui kahdeksan kolmehenkistä joukkuetta Kuopion hiippakunnan alueelta eli Nuotit Kajaanista, Visertäjät Kuopion Männistöstä, Virsifanit Pielavedeltä, Virsitytöt Kuopion Alavalta, Ankelit Lieksasta, Virsikisailijat Varpaisjärveltä, Virsivisaajat Pieksämäeltä sekä Pikku Papanat Säyneisistä. Virsitiedon tuntemuksesta kisailtiin keskiviikkona 15.4. Kuopion Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa.

Kisa ratkeaa loppumetreillä

Visassa oli urheilujuhlan tuntua, kun juontajana ollut hiippakuntakanttori Richard Nicholls nostatti tunnelmaa ennen viimeistä kahta tehtävää ja tiedusteli tuomareilta, mikä joukkue olikaan Kimi Räikkösen lailla johdossa. Virsifanit, Virsitytöt ja Virsivisaajat olivat täpärästi tasapisteissä.

Osaavien ja tarkkojen tuomareiden eli kanttori Joona Sarasteen, musiikin lehtori Kaija Matilaisen sekä nuorisotyönohjaaja Marjukka Pakkalan arviointityö ei ollut ihan helppoa hommaa, sillä aluevisassa testattiin koululaisten virsitietoutta kuuden tehtävän voimalla: virsisäkeiden järjestämisellä, laulamalla, virsianagrammeilla, hyräilytunnistuksella sekä vihje- ja kuuntelutehtävällä.

Harjoittelu teki mestarin

Virsivisaajien voittajajoukkueessa kisailleet Sara Hirvonen sekä siskokset Ronja ja Lotta Nikki olivat hieman hämmentyneitä, kun voittajat julistettiin.

”Olihan se hassua ja yllättävää, kun voitettiin. Toisaalta on me kyllä harjoiteltu tosi paljon, sillä välitunnillakin ja kotona ollaan laulettu virsiä. Virsien laulaminen on tosi mukavaa, eikä ollenkaan outoa”, kertoivat Sara, Ronja ja Lotta.

Ja toden totta. Virsivisan voitto pohjautunee tytöillä jo siihen, että he olivat suorittaneet pronssisen virsimerkin viime vuonna Pieksämäen seurakunnan kanttorin kanssa. Merkkiin vaaditaan koululaisilta 10 virren osaamista. Virsivisan aluekisassa vaadittiin jo 25 virren osaaminen, mutta se tuntui olevan Virsivisaajille helppo nakki. Tyttöjen lempivirsi ”Aurinkomme ylösnousi” oli yksi aluekisaan opeteltavista virsistä.

”Viisi ekaa tehtävää oli aika helppoja. Viimeinen eli neljän eri virren tunnistaminen soitetusta laulusta oli jo vaikeampi. Se ei mennyt ihan putkeen”, tytöt harmittelivat.

Opettajakin innostui

Voittajajoukkueella oli yksi valttikortti eli Vehmaskylän koulun luokanopettaja, joka toimi tyttöjen valmentajana ja tsempparina. Virsien laulamista arvostava luokanopettaja Saara Kiviluoto nauroi, miten tytöt olivat tartuttaneet Virsivisa-innostuksen myös häneen. Hän kehui visan hyviä järjestelyitä ja erinomaisia materiaaleja, jotka ovat Virsivisan verkkosivuilta. Niiden avulla oli helppo opettaa ja harjoitella.

”Nuorella opettajalla on aikaa ja innostusta. Kun lapset innostuivat virsien laulamisesta ja Virsivisasta, niin johan siihen innostuin minäkin. Tytöt harjoittelivat Virsivisaa varten muun muassa piirtämällä ja esittämällä virsiä pantomiimina.”

Virret ovat kulttuuriperintöä

Viime keväänä otsikoihin nousi keskustelu, voiko opettaja laulattaa virsiä luokassa vai onko se liian ongelmallista uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kannalta. Nuorella luokanopettajalla on asiaan selkeä näkemys.

”Mielestäni virsien laulaminen ja niiden opettelu kuuluu suomalaiseen kulttuuriperinteeseen ja yleissivistykseen. Ne ovat myös opetussuunnitelmassa uskonnonopetuksen oppiaineksena”, Kiviluoto sanoo.

Hiippakuntakanttori Richard Nicholls nyökyttelee, sillä hän on kiertänyt kouluissa hiippakunnan alueella ja toteaa, että kouluissa halutaan oppia laulamaan virsiä. Etenkin vanhan kunnon jouluvirret ovat suosittuja.

”Voin sanoa rehellisesti, että täälläpäin virsien laulaminen ja niiden opettaminen kouluissa ei ole vielä uhan alla. Se nähdään kulttuuriperinteenä, josta koululainen hyötyy koko elämänsä ajan, kun hän osallistuu vaikka häihin ja hautajaisiin”, toteaa Nicholls.

Lisäksi hiippakuntakanttori näkee, että virsien kautta opitaan monta asiaa: laulamista sekä yhteislaulua, ja virsien kautta voi avautua vielä kokonaan uusi maailma uskonnollisten asioiden pohdiskeluun.

Virsivisan järjestää Seurakuntien Lapsityön Keskus ry (SLK). Virsivisan yhteistyökumppaneita ovat Kirkkohallitus, PTK – poikien ja tyttöjen keskus ja Opetushallitus. Virsivisan toteutusvaiheessa ovat mukana koulut, seurakunnat ja hiippakunnat. Virsivisa järjestetään jo seitsemännen kerran ja visailuun osallistuu 4500 koululaista, 243 eri ryhmää, 143 koulua ja 66 kuntaa tai kaupunkia.

Virsivisan suojelija on Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja hän on mukana finaalissa Kouvolan Kirkkopäivillä 22.5.2015.


Aluevisan tulokset:

Virsivisaajat, Vehmaskylän koulu, Pieksämäki

Virsifanit, Pielaveden yhtenäiskoulu/Rannankylän koulu, Pielavesi

Pikku Papanat, Säyneisten koulu,
Järvi-Kuopio

Virsitytöt, Kuopion kristillinen
yhtenäiskoulu, Alava

Ankelit, Jamalin koulu, Lieksa ja
Virsikisailijat, Paloisten koulu,
Varpaisjärvi

Visertäjät, Kalevalan koulu/
Pohjantien yksikkö, Männistö

Nuotit, Kätönlahden koulu, Kajaani