Diakoniatyöhön lisää innovaatioita
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Diakoniatyöhön lisää innovaatioita

28.4.2015

Teksti: Juhana Unkuri,

Minna Siikaniva

Professori Heikki Hiilamon mukaan seurakuntien diakoniatyö näyttää tilastojen perusteella polkevan paikallaan, vaikka diakonisen hädän tarve on lisääntynyt.

Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorten toimeentulovaikeuksien yleistyminen haastaisivat diakoniatyötä uudistumaan. Diakoniassa ei ole kuitenkaan havaittavissa vastaavaa uudistumista kuin 1990-luvun laman aikana”, professori Heikki Hiilamo totesi Kirkon tutkimuskeskuksen järjestämässä Kirkko etsii paikkaansa -seminaarissa.

Hiilamon mielestä on yllättävää, ettei diakonia ole reagoinut taloudellisen hädän lisääntymiseen asiakaskontaktien määrän kautta.

”Tilastojen perusteella diakoniatyössä on koettu samanlainen hiljainen alamäki kuin Suomen taloudessa. Asiakasmäärät ovat koko maassa laskeneet vuodesta 2007 vuoteen 2013. Avoimien ovien toiminta on vähentynyt, samoin muut diakoniatyön tilaisuudet eli talkoot, myyjäiset, tempaukset, juhlat sekä työttömien kanssa järjestetty toiminta.

Diakoniatyöntekijöiden käynnit kodeissa, kouluissa, laitoksissa ja muualla ovat myös harventuneet.”

”Toisaalta asiakaskontakteissa vastaanottoasiakkuus on yleistynyt, samoin työikäisten kohtaaminen. Näin tapahtui myös 1990-luvun aikana.”

Diakoniatyö pysähdyksissä

Hiilamon mukaan resurssien vähentyminen ei ainakaan kokonaan selitä
tilastojen alamäkeä. Palvelutyönalan menot ovat kasvaneet vuodesta 2007 vuoteen 2013. Diakoniatyöntekijöiden määrä on samana aikana laskenut noin neljällä prosentilla. Vapaaehtoisten määrä on lisääntynyt vuodesta 2007 vuoteen 2013, joskin se oli vuonna 2010 korkeammalla tasolla kuin vuonna 2013.

”Tilastojen perusteella näyttäisi siltä, että diakonia pysyy yhteiskunnassa samassa paikassa, johon se jäi 1990-luvun laman jälkeen”, Hiilamo kiteyttää.

Hänen mukaansa ilman tarkempaa analyysiä on mahdotonta sanoa, miksi diakoniatyö näyttää pysähtyneen.

”Yhtenä syynä voi olla uusien innovaatioiden puute. Seurakunnista ei ole lähtenyt liikkeelle samanlaisia muutossuuntia kuin edellisen laman aikana. Vanhat yhteistyökuviot ovat vähitellen hiipun <eet, eikä uusia ole näköpiirissä. Toisaalta diakoniatyö uudistui 1990-luvulla voimakkaimmin vasta muutama vuosi talouskasvun käynnistymisen jälkeen.”

Kirkon menestystarina

Hiilamo pohti myös sitä, onko innovaatioiden puuttumisen taustalla teologisten voimavarojen ja visioiden etääntyminen hädänalaisten auttamisesta tai koulutuksellinen näkökulma.

”Kirkon sisäisellä keskustelulla voi olla tärkeä rooli diakoniatyön orientaatiolle. Voi myös kysyä, onko diakoniatyöntekijöiden koulutuksessa painotettu riittävästi uusien diakoniatyöntekijöiden roolia seurakuntiensa muutosagentteina.”

Hiilamo määrittelee 90-luvun alun laman merkinneen dramaattista käännekohtaa diakoniatyössä. Siinä alkoi korostua velkaneuvonta ja taloudellinen avustaminen.

”Tuolloin kyse näytti olevan eräänlaisesta innovaatiosta. Kirkon diakoniatyö ei kuitenkaan reagoinut yhtenäisellä tavalla laman aiheuttamiin muutoksiin. Uudenlaiset innovaatiot levisivät seurakuntiin laajasti, mutta epätasaisesti.
Alueelliset erot olivat suuria.”

Hiilamo totesi laman uhreille annetun avun olleen menestystarina muutoin erilaisten kiistojen ja jäsenkadon repimässä kirkossa.

”Vuonna 1990 vain kolmasosa suomalaisista kertoi luottavansa kirkkoon. Vuonna 2005 osuus oli jo lähes kaksi kolmasosaa. Merkittävä tekijä luottamuksen kasvussa oli, että kirkko vetosi laman uhrien puolesta ja otti vastuuta heidän taloudellisesta auttamisestaan.”

Diakonian virka muuttumassa

Kirkkohallitus on antanut kirkolliskokoukselle esityksen diakonian virasta. Se määrittelisi diakonia- ja nuorisotyöntekijät sekä lähetyssihteerit kirkon hengellisiksi viroiksi, joihin liittyisi jonkin verran uusia mahdollisuuksia osallistua kirkon päätöksentekoon.

”Tämä vahvistaisi diakonian hengellistä profiilia. Samalla diakoniatyöntekijöille voisi siirtyä muiden työntekijäryhmien tehtäviä ja heidän roolinsa hädän ääripään lievittäjänä heikkenisi. Uudistus voikin verottaa diakonian kykyä vastata ajankohtaisiin diakonisiin haasteisiin.”

Pääosin henkistä apua

Kuopion ev.lut. seurakuntien diakoniajohtaja Seppo Marjanen muistuttaa, että taloudellinen auttaminen on vain yksi osa diakoniatyötä. 

”On tärkeää pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin. Kenenkään toimeentulo ei voi olla pitkällä tähtäimellä riippuvainen satunnaisista avustuksista. Diakoniatyöstä suurin osa on ihmisten henkistä ja hengellistä auttamista.” 

”Teemme työtä muun muassa työttömien, päihdeongelmaisten, kodittomien, maahanmuuttajien ja muiden erityisryhmien parissa. Kohtaamme työssämme hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Vanhusten yksinäisyys on yksi aikamme suuria ongelmia.”

”Kuopiossa on kehitetty yhteistyötä koulujen kanssa. Nuoria koulutetaan käymään vanhusten luona ja he saavat vapaaehtoistyöstä opintopisteitä. Opiskelijat ovat olleet innostuneita toiminnasta. Lisäksi vapaaehtoisten rekrytointia verkon kautta kehitetään jatkuvasti. Ihmisten on nykyään helpompi tulla mukaan lyhyisiin projekteihin tai lupautua vain yhteen tapahtumaan kerrallaan,” Marjanen kertoo.