Kirkon somessa elämän koko kirjo
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kirkon somessa elämän koko kirjo

Teksti: Kaija Vuorio

Saarnastuoli oli 1800-luvun loppupuolelle saakka myös tiedotusväline ja kansalaismedia, aikansa some. Saarnan jälkeen pappi luki tiedot syntyneistä, kuolleista ja avioliittoon aikovista kuten nykyäänkin, mutta myös uudet lait ja esivallan tiedonannot sekä monenkirjavat kaupalliset ja henkilökohtaiset viestit.

Kirkonkuulutuksista säädettiin vuoden 1571 kirkkolaissa, mutta käytäntö oli sitäkin vanhempaa perua. Ne olivat ainoa paikallismedia ennen sanomalehtien yleistymistä.

Suuri osa kirkonkuulutuksista oli taloudellisia ilmoituksia huutokaupoista, rahdinajoista, kestikievareiden hollimaksujen kannoista, samoin kuin papinsaatavista, vaikkapa ”viininjyvistä”, eli ehtoollisviinimaksuista.

Uutisia oli siis mahdollista kuulla vain sunnuntaisin. Niinpä viikko tapahtuneesta 29.6.1850 saatiin tuomiokirkossa kuulla poliisiasiaa: ”Jos kuka sattus näkemään niitä ihmisten ruumiita, jotka hukkuvat juhannus iltana kaupungin ja Vehmersalmen välille, tekis niin hyvin ja ottas ylös ja ilmottais Ritoniemen kylässä Mustanharjun talossa Sigfried Hartikaiselle, josta sukulaiset saavat tieton.”

Vielä 1800-luvun puolimaissa suomenkielisenkin oli vaikea kirjoittaa asioitaan suomeksi, sillä kirjakieli ja sitä tietä ajattelun kieli oli ruotsi.  Ruotsiksi ajatellun suomentaminen vaati kirkkoherralta ammattitaitoa, jotta nekin ”jotka haluavat ottaa värvinkiä ensimäiseen Suomen Kardi väkeen” osasivat ilmoittautua oikeassa osoitteessa.

Usein peräänkuulutettiin karanneita piikoja ja renkejä, ja palkollislain mukaisesti varoitettiin ketään ottamasta heitä palvelukseen. Kirkon kuulutukset sinetöivät sosiaalisen kontrollin: jos kulkupojalta tavattiin ”yksi kaffipannu”, kirkossa kuulutettiin, keneltä omistaja sen sai periä.

Varsinainen some-osasto liittyi kadonneisiin, varastettuihin ja löytyneisiin tavaroihin.  Hevoset, veneet, hevosten valjaat, pudonneet jauhosäkit ja kadonneet värjättyjen lankojen nyytit olivat omistajilleen elintärkeitä.

Nykyihminen omistaa noin 10 000 esinettä. 1800-luvulla jokainen esine oli niin harvinainen, että kirkossa saatiin kuulla Rissalan rannan jäätieltä löydetystä hopeapislainpiipusta, kadulle pudonneesta puuvillahuivista, nenäliinanyytistä pikkukolikoineen tai silmälaseista – lasisilmät messingi pokain kanssa tehty – saati sitten Jännevirran Hentrik Halosen hautajaispaikassa kadonneesta suuresta hopeaisesta ruokalusikasta. Nimikirjaimet mainiten.