Hautajaisissa virkistymässä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Hautajaisissa virkistymässä

28.4.2015

Teksti: Raili Pursiainen

Kuva: Tuija Hyttinen

Olen tainnut ennenkin kehua, että papin työ on ihan sieltä kärjestä. Saa tavata ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja erilaisissa tunnelmissa, niin toimituksissa kuin muissakin tapahtumissa. Joskus minulta kysytään, että eikö se ole raskasta olla jatkuvasti hautajaisissa. No, tavallaanhan se onkin. Mutta se on myös erittäin mielekäs, ja minulle sekä monelle muullekin papille tärkeä ja voimaa antava osa työstä. Oikeastaan hautajaisissa ihan virkistyy. Saattaa kuulostaa kieroutuneelta, mutta niin se vain on.

Minusta on arvokasta se, että ihmiset ottavat papin mukaan suruunsa. Siunauskeskustelussa käydään läpi vainajan elämää ja yhteisiä muistoja, usein itkun ja naurun säestyksellä. Valitaan virret ja tuumaillaan siunaustoimitusta ja muistotilaisuutta. Sen jälkeen alkaa sitten se oma työ. Kirjoitan siunauspuheen, katselen raamatuntekstit ja rukoukset, ajattelen vainajan elämää ja omaisia, kai sitä voi rukoukseksikin sanoa. Ja kun sitten itse siunaaminen koittaa, on kaikki niin valmiina kuin yleensä siinä tilanteessa voi olla.

Kirkossa sitten kuuntelen kukkalaitteiden värssyt tarkkaan. Ne ovat olleet valitsijoille usein tarkan harkinnan tulos ja kertovat paljon heidän suhteestaan lähtijään. Ja hautausmaalla saan olla mukana ihmisen viimeisellä matkalla tässä maailmassa. Kotimatkalla, niin ajattelen.

Muistotilaisuus on usein se hetki, jolloin kuulee parhaat kertomukset. Ne ovat liikuttavia, iloisia, joskus murheellisia kuvia ihmisen elämästä. Ne kertovat kiintymyksestä, yhteydestä toisiin ihmisiin ja joskus katkeruudestakin. Mutta ne ovat tärkeitä hetkiä omaisille ja papillekin. Ja useimmiten, totta tosiaan, hautajaisista lähtee paljon saaneena ja sillä tavalla virkistyneenä.

Ukki-vainaa sanoi usein hautausmaalla kävellessämme, että ”sitä pitäs koettoo ellee sillä laella, että jos millon sattuu kuolemaan, niin ei jäes kellekkään kovin paha miel”. Tämän viisauden olen ymmärtänyt todeksi. Ihminen, joka on ollut eläessään kohtuullisessa sovussa toisten kanssa, on sitä hautajaisissaankin. Hänelle on hyvä sanoa näkemiin ja toivottaa hyvää matkaa uuteen kotiin. Olisikohan siinä se jokaisen päivän tavoite? Että jälkeenjääneillä olisi sitten virkistävät hautajaiset.