Epätoivosta toivoon
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Epätoivosta toivoon

25.3.2015

Teksti ja kuvat: Hanna Karkkonen

 

Kalterit edessä ja muurit ympärillä. Menetetty vapaus, pelko, ahdistus. Voiko uutta alkua olla, onko minulla toivoa?

Vankilapastori, rovasti Jouko Koistinen tietää, mitä on epätoivo. 17 vuotta Kuopion vankilassa kierrelleenä hän on kuullut monta ihmistarinaa. Hän myös tietää, että toivoa voi löytyä mitä synkimmissäkin tilanteissa.

Ilman toivoa ei voi elää

”Kristinuskossa toivo on yksi keskeisin käsite. Paavali kuvaa toivoksi uskoa, jota ei ole vielä nähnyt. Raamatussa sanotaan myös, että toivo ei saata häpeään. Se on uskoa, että saan avun.”

”Kun on usko Kristukseen, ihminen ei ole silloin ikinä täysin toivottomassa tilanteessa. Saamme rauhan ja luottamuksen. Näin olen ymmärtänyt ja itse kokenut. Haluan luottaa Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon”, Koistinen kertoo.

Usko ei ole automaatti, että apu tulee heti ja niin kuin olemme pyytäneet. Ihmiselämässä on paljon asioita, joihin joutuu odottamaan vastauksia, ja kuka tahansa voi upota toivottomuuden kuiluun.

”Ihminen voi olla 40 vuorokautta syömättä, mutta ilman toivoa hän ei voi elää.”

Jeesuskin oli yksin

Työssään Koistinen on nähnyt ihmisiä, jotka ovat rikoksen tapahtuessa olleet äärettömässä epätoivossa. Silloin ei ole nähty valoa ja siksi on ajauduttu traagisiin ratkaisuihin ja tekoihin.

”Raamatussa täydellinen epätoivo on täysin tuttua. Ensimmäisenä pääsiäisenä opetuslapset olivat menettäneet kaiken Jeesuksen kuollessa. He tunsivat toivottomuuden ja luulivat, että kuolema olisi loppu. He kävivät läpi sen pitkänperjantain, pimeän ajan, jota varmaan meistä lähes jokainen joutuu kokemaan.”

”Omassakin elämässäni on ollut tilanteita, joissa pieninkin toivo on tuntunut kadonneen. Jumalankin suhteen. Mutta kun oma usko horjuu, Jumala on saanut nostaa ja vahvistaa. Voin vakuuttaa, että sieltä laaksoista on mahdollista nousta.”

”Voimme jokainen olla tukena ja rohkaista kanssakulkijaa, mutta ajattelen, että ne kaikista syvimmät ja pimeimmät hetket joudumme käymään läpi yksin. Tähänkin löytyy yhteneväisyys Raamatusta: Jeesuksen viimeinen yö Getsemanessa. Opetuslapset nukkuivat, vaikka olivat luvanneet valvoa. Jeesus oli yksin.”

Rikkirevittyjen aika

”Vankilassakin on useita ihmisiä, jotka ovat tai ovat olleet syvällä kuilun pohjalla. Siellä on usein tunne, ettei kukaan voi tulla rinnalle, lähelle.”

Monesti pahin ja syvin toivottomuuden kokemus on se, jos tuntuu, että Jumalakin on hylännyt. Muistamme, miten Jeesus ristillä huusi ’Jumalani, miksi minut hylkäsit’. Hän on kokenut, miltä hylkääminen ja yksinäisyys tuntuvat.”

Jouko Koistinen kuvaa nykyaikaa rikkirevittyjen ihmisten maailmana.

”Yli 100-vuotias evankelista Hilja Aaltonen oli kertonut haastattelussa, että ei ollut koskaan nähnyt näin rikkirevittyjä ihmisiä kuin tänä aikana. Tässä ajassa on jotain, mikä luo toivottomuutta. Usko itseä tai muita kohtaan katoaa. ”

”Kaikesta huolimatta meitä kehotetaan uskossa toivomaan, rukoilemaan ja luottamaan. Uskomaan, että meille vastataan oikealla tavalla ja ajalla – Jumala ei myöhästy.  Itseäni rohkaisevat Raamatussa olevat lupaukset. Jumala on uskollinen auttaja”, pastori Koistinen toteaa Kuopion vankilan kappelissa.