Muutoksen pitää alkaa minusta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Muutoksen pitää alkaa minusta

25.3.2015

Teksti: Janne Villa

Kuva: Tuomo Manninen

 

 

Haluaisin samaistua Miekkailija-elokuvani päähenkilön eettiseen tiukkuuteen ja kompromissittomuuteen, mutta mietin usein, millainen olisin tosipaikan tullen – eläisinkö niin kuin uskon”, pohtii palkittu elokuvaohjaaja Klaus Härö.

Piispa Jari Jolkkosen johtama Luterilaisen Kulttuurin Säätiö myönsi vuosittaisen tunnustuspalkintonsa Klaus Härölle.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Härö osoittaa, kuinka ihminen on aikakaudesta riippumatta samojen perimmäisten kysymysten ja moraalisten ongelmien edessä. Elokuvaohjaaja ei kysy missä olemme erilaisia, vaan missä voisimme kohdata.

”Kohtaamisen kautta ihmiset voivat halutessaan tulla autetuiksi ja päästä yli menneisyytensä painolasteista. Härön vähäeleiset ja osoittelemattomat elokuvat levittävät armon, anteeksiannon ja luottamuksen evankeliumia.”

Taiteilija itse on toivonut, että häntä voitaisiin kutsua ”tiukkapipoiseksi armon puolestapuhujaksi”. Hän ei halua olla tiukkojen säädösten vaatija, mutta armosta mies ei suostu luopumaan. Kun elää armosta, on hyväksyttävä elämän olevan epätäydellistä.

Miten toimisin tosipaikassa

Lasten ja aikuisten välit ovat olleet yksi kantava teema Härön elokuvissa Näkymätön Elina -esikoisesta lähtien. Äideistä parhain -teos kertoi sotalapsista. Uusi ihminen -elokuvassa puolestaan 17-vuotias tyttö taisteli oikeudestaan äitiyteen.

Myös Miekkailijan syvin teema on aikuisen rooli lapsen elämässä. Uutuuselokuvassa nuori mies Endel saapuu opettajaksi Haapsaluun. 1950-luvulla kommunistihallinto kylvää kuolemaa ja pelkoa Neuvosto-Virossa. Endelistä tulee kuin sijaisvanhempi lapsille, joiden vanhempia on viety vainoissa.

”Lähes jokainen voi muistaa lapsuudestaan aikuisen, jonka läsnäolo tai oikealla hetkellä sanotut sanat ovat kannustaneet ja saattaneet antaa jopa koko elämän kannalta ratkaisevan tönäisyn suuntaan, joka toteuttaa unelman”, Härö kommentoi.

Salaista poliisia pakeneva Endel haluaa ilahduttaa ja auttaa kovia kokeneita lapsia. Hän voi joutua suureen vaaraan, jos toteuttaa lasten toiveen ja vie heidät Leningradiin miekkailuturnauk­seen.

”Oikeasti tärkeät asiat vaativat aina uhrauksia, ponnistuksia ja huolta. Jokaisen meistä on kysyttävä, uhraanko jotain sen edestä, mihin uskon.”

”Mihin minä olisin päätynyt 1950-luvun Virossa? Toivottavasti en olisi ollut pelokas, vaan olisin puhunut rohkeasti siitä, mitä ajattelen elämästä ja uskosta. Olisi kiva sanoa, että olisin tietysti sankari niin kuin Endel, mutta sekin on nähty, että meissä kaikissa on hyvin heikkojakin puolia.”

Pienet ovat aina isompien armoilla

Viiden lapsen isä on miettinyt, miten pienet ovat aina isompien armoilla.

”Moni vanhempi valitsee elämäänsä mukavuussyistä asioita ja mielihaluja, jotka menevät lasten tarpeiden edelle. Lapset jäävät paitsioon.”

”Suhde vanhempiin ei voi olla heijastumatta siihen, pidämmekö itseämme halpoina ja arvottomina vai osaammeko tehdä oikeita valintoja ja luottaa itseemme.”

Omille lapsilleen Häröt ovat antaneet kristillisen kasvatuksen.

”Olemme kumpikin saaneet nuoruudessa kallisarvoisen uskon lahjan. Sellaisen lahjan haluaa antaa perinnöksi myös lapsilleen. Emme voi tuottaa tai herättää lapsissamme uskoa, mutta voimme antaa heille siitä tietoa, joka voi auttaa uskon löytämisessä.”

Klaus Härön suhde isään oli tulehtunut.

”Isä oli mielensäpahoittajien sukupolvea, mies joka ei paljon puhunut eikä pukahtanut. Kannoin hänelle teini-iässä kaunaa.”

”Kerran 19-vuotiaana sätin taas isääni. Silloinen tyttöystäväni sanoi, että tätäkö minun on kuunneltava loppuikäni. Se oli herätys.”

Härö tajusi, että hänen täytyy lopettaa syyttelemästä isäänsä.

”Aloin rukoilla sen puolesta, että voisin antaa isälleni anteeksi. En odottanut hänen muuttuvan, vaan muutoksen piti alkaa minusta.”

Jonkun ajan kuluttua Klaus havaitsi, että muutos oli tapahtunut – hänen omassa asenteessaan.

”Yhtäkkiä huomasin, etten suutukaan samalla tavalla. Sain jättää sen kuorman pois.”

Aikuinen taantuu vihaiseksi teiniksi

Teininä Klaus Härö löysi tiensä luterilaisen seurakunnan nuorisotyöhön.

”Se oli tärkeää aikaa. Saatuani kasvaa pikku hiljaa uskoon aloin miettiä, miten kunnioitan vanhempiani ja kohtelen heitä niin kuin kuuluu.”

Välit isään olivat loppua kohden kohtuullisen hyvät. Taiteilija tuntee ihmisiä, joiden suhde vanhempiinsa on aikuisenakin kuin vihaisella teinillä.

”Toivon, että ihmiset saisivat kokea, mitä anteeksianto voi merkitä suhteessa läheisiin. On ilo nähdä aikuisia, jotka pystyvät kunnioittamaan vanhempiaan vielä kun he heikkenevät ja hapertuvat.”

”Kunpa osaisimme nähdä vanhoissa ihmisissä, hankalissakin, heidän eletyn elämänsä ja arvostaa heidän kulkemaansa taivalta, vaikkei se olisi ollut aina hienoa ja ylevää. Kaikissa meissä on vikoja ja jokaisen täytyisi kasvaa.”

Klaus Härö korostaa, että kristityt tarvitsevat jatkuvasti Jumalan sanaa.

”Minun täytyy muistuttaa päivittäin heikkoa itseäni siitä, mikä on oikea kotini ja mihin olen menossa. Jumala puhuu minulle ihmisissä ja luomakunnassa, mutta ilman Raamattua tulkitsen sitä puhetta oman mieleni mukaan ja olen metsässä.”

Klaus Härö

opiskeli elokuvausta ja käsikirjoitusta Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui sieltä taiteen maisteriksi.

Hänet tunnetaan ennen kaikkea elokuvista Näkymätön Elina (2002), Äideistä parhain (2005), Uusi ihminen (2006) ja Postia pappi Jaakobille (2009).

Härö kuvaa erityisesti ihmisiä, jotka ovat elämässään heikoilla. Elokuvissa tarkastellaan usein lapsen kokemusmaailmaa ja kaipausta sekä lapsuusvaiheen peruuttamattomuutta. Hän kuvaa, kuinka tärkeää ihmiselle on tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

 

 

 

Luterilaisen Kulttuurin Säätiö

Säätiö vaalii suomalaisen luterilaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä ja luterilaisen elämänkatsomuksen kehittämistä. Säätiö järjestää seminaareja, esitelmiä ja muita kulttuuritapahtumia sekä tukee ja harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Säätiö jakaa myös apurahoja ja tunnustuspalkintoja luterilaista kulttuuria edistäneille henkilöille ja yhteisöille.

Säätiön hallituksen puheenjohtajana on Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.