Koulutus on parasta rauhantyötä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Koulutus on parasta rauhantyötä

25.2.2015

Teksti: Kari Kuula

Kuvat: Seija Rytkönen

 

Lähi-idässä ei ole vain yhtä totuutta. Tämän tunnustaminen voisi avata tien pysyvään rauhaan

Eletään 1960-luvun loppua. Nuori palestiinalainen kristitty Munib Younan halusi opiskella ulkomailla, mieluiten Saksassa.

Rahoitus järjestyi kuitenkin kaukaiseen Suomeen. Nuorukainen vierasti ajatusta, sillä suomen kieli, ilmasto ja kulttuuri olivat hänelle täysin outoja.

Äiti neuvoi viisaasti: ”Yritä silti. Jos se ei onnistu, voit aina keskeyttää ja palata kotiin.”

Yrittäminen kannatti. Ahkera Younan oppi suomen kielen, opiskeli diakoniksi ja teologian maisteriksi.

Tie johti Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon palvelukseen ja lopulta sen piispaksi. Häntä voidaan myös kutsua Jerusalemin luterilaiseksi piispaksi.

Lisäksi Younan valittiin vuonna 2010 Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi. Näin hän palvelee koko luterilaista kristikuntaa.

Rauhan resepti

Younan on omassa elämässään nähnyt, miten suuria mahdollisuuksia koulutus avaa ihmisille. Siksi hän pitää koulutusta tärkeänä rauhantyön muotona.

”Pitkään jatkunut palestiinalaisten ja israelilaisten konflikti voitaisiin nimittäin ratkaista viikossa, jos siihen olisi tahtoa”, Younan lupaa painokkaasti.

Hänen mukaan palestiinalaisten ja israelilaisten täytyisi nähdä asiat toistensa näkökulmasta. Ei ole vain yhtä totuutta, vaan kummallakin osapuolella on oma kertomuksensa. Sen tunnustaminen voisi avata tien pysyvään rauhaan.

Mitä tämä olisi käytännössä?

”Sitä että kristityt, muslimit ja juutalaiset ottaisivat vakavasti sen, että Jerusalem on jokaiselle uskontokunnalle pyhä kaupunki”, Younan toteaa.

Kaupunkia ei pitäisi jakaa vaan siitä tulisi tehdä kaikkien yhteinen keskus.

”Lisäksi Israelin olisi tunnustettava vuoden 1967 sovitut palestiinalaisvaltion rajat ja lopetettava siirtokuntien perustaminen palestiinalaisten alueille”, Younan esittää.

”Silloin kaikki osapuolet kokisivat olonsa turvallisiksi.”

Koulua kaikille

Kun Younanilta kysyy hänen kirkkonsa jäsenmäärää, hän vastaa, että kirkon voima ei ole numeroissa vaan toiminnassa. Siinä, kuinka vahva instituutio kirkko on.

Esimerkkinä tästä hän ottaa esiin kirkkonsa ylläpitämät viisi koulua. Niissä palvellaan kaikkia koteja uskontokuntaan katsomatta.

”Muslimivanhemmatkin lähettävät sinne lapsiaan korkeatasoisen koulutuksen vuoksi niin, että jopa puolet oppilaista on muslimeita.”

Kouluissa nuoria ei käännytetä kristityiksi, vaan heitä opetetaan elämään toisten uskontojen läheisyydessä ja ymmärtämään toisten uskoa.

”Minä en tiedä, kuka oppilaistamme on muslimi ja kuka kristitty”, Younan kertoo.

Koulupuvut tekevät sen, ettei uskontokunta näy päältä päin. Huivejakaan ei pidetä. Se poistaa rajamuurit ja auttaa lapsia näkemään toisensa ensisijaisesti ihmisinä, ei jonkin uskon edustajana.

Koulujen saama ulkomainen taloudellinen tuki on ratkaisevan tärkeä. Opettajia on noin 350, oppilaita 3000 ja kiinteistötkin on pidettävä kunnossa.

Siksi Younan iloitsee hänen kirkkonsa, Kuopion hiippakunnan ja Suomen Lähetysseuran kolmikantasopimuksesta. Viralliset kumppanuussopimukset takaavat yhteistyön jatkumisen, vaikka ihmiset ja viranhaltijat vaihtuvat.

”Jos ei ole koulua, ei ole kirkkoakaan”, Younan kertoo.

Niin tärkeää on koulutyö.

Naisten asemaa vahvistetaan

Erään teorian mukaan kirkko on aina vastakulttuurinen voima. Se auttaa vallitsevaa kulttuuria näkemään, mihin suuntaan sen olisi kasvettava, jotta Jumalan valtakunta tulisi paremmin näkyviin.

Yksi Munib Younanin kirkon näky on vahvistaa naisten asemaa. Lähi-idän yhteiskunnat kun ovat hyvin patriarkaalisia.

”Minun kirkkoni on ainoa Lähi-idässä, joka on päättänyt vihkiä naisia papeiksi”, Younan kertoo tyytyväisenä.

”Kirkkoni puhuu avoimesti perheväkivaltaa vastaan. Se pyrkii vaikuttamaan siihen, että Palestiinan ja Jordanian perustuslait edistäisivät sukupuolten välistä tasa-arvoa.”

Lisäksi Younanin kirkko on tunnettu siitä, että se on aloittanut dialogin muslimien ja juutalaisten kanssa.

”Konflikti Israelissa ei nimittäin ole uskonnollinen, vaan poliittinen”, Younan muistuttaa.

”Siksi rauhan luominen on mahdollista. Tarvitaan vain poliittinen tahto siihen. Uskonnot sinänsä eivät ole esteenä.”

 

Lue verkkojuttu piispa Munib Younanin vierailusta

 

Muuri erottaa ystävät

Teologian opiskelija Krista Sutinen suoritti harjoittelujakson Israelissa ja Länsirannalla.

”Kristittyjen kuuluu olla heikoimpien puolella. Heidän tehtävänsä on tuoda toivoa sinne, missä sitä ei ole”, Krista Sutinen pohtii.

Sanat saavat erityistä kaikupohjaa siitä, että hän vietti kolme kuukautta Israelissa ja Länsirannalla Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon palveluksessa. Mukaan lähti myös teologiaa opiskeleva puoliso Juho Kalapudas.

Heidän päätehtävänsä oli toimia nuorten leireillä, jotka kokosivat yhteen 9–20 -vuotiaita nuoria.

Vähemmistönä Israelissa

Arabikristittyjä haastatellessaan Sutinen sai tuntumaa heidän vaikeasta tilanteestaan. Arabeina he olivat pieni ei-toivottu vähemmistö Israelin maassa ja kristittyinä he kuuluivat uskonnolliseen vähemmistöön.

Lisäksi palestiinalaisten alueen ja Israelin väliin rakennettu valtava muuri erotti ystävät toisistaan. Kaikkialla näkyi sotilaita ja valvontaa. Epäilyttävän näköisiä ihmisiä tarkastettiin kaduilla, kysyttiin papereita ja tutkittiin laukut.

Jerikossa vietetty leiri kutsui koolle nuoria kaikkialta Pyhän maan luterilaisten seurakuntien alueelta. Leiri oli monille vuoden kohokohta, koska sinne tultiin erottavan muurin molemmilta puolilta.

Nuoret olivat hirvittävän surullisia yhteiskunnallisesta tilanteesta. Toisaalta he olivat tottuneet siihen, että aina on konflikti päällä.

”Meillä ei ole täällä minkäänlaista tulevaisuutta”, jotkut kertoivat Sutiselle.

Monet kristityt ovatkin muuttaneet ulkomaille.

”Silti nuoret olivat sydämellisiä ihmisiä, kiinnostuneita kaikesta. Myös englannin kielestä, jolla ulkomaalaisten kanssa kommunikoitiin.”

Pyhä huolettomuus

”Luterilaiset jumalanpalvelukset olivat arabiankielisissä seurakunnissa hyvin samanlaisia kuin täällä Suomessa”, Sutinen muistelee.

Pääsoittimena urut ja tuttu luterilainen messukaava.

”Kirkkokansaa oli aika vähän. Suurin osa ikäihmisiä. Messun jälkeen pastori kätteli kaikki ja lopuksi juotiin teetä.”

Eräässä suhteessa kirkon menot poikkesivat suomalaisesta tyylistä. Sutinen kutsuu sitä pyhäksi huolettomuudeksi. Aina ei pastori muistanut, mitä seuraavaksi tapahtuu, tai jokin tarvike oli unohtunut ja se piti toimittaa hänelle kesken palveluksen.

Teksti: Kari Kuula