Seurakuntaan kasvaneet
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Seurakuntaan kasvaneet

28.1.2015

Teksti: Heli Haring

Kuva: Timo Hartikainen

 

Vehmersalmella tammikuinen iltapäivä alkaa hämärtyä. Seurakuntatalo on hiljainen, vain keittiöstä kuuluu kahvinkeittimen kotoisa porina. Väinö Matti Miettinen odottelee kahviseuraksi tytärtään Anu-Kaisa Ruposta.

Tarkoitus on muistella vähän menneitä ja miettiä tulevaa. Jutunjuurta varmasti riittää, sillä Miettisellä on takanaan yhteensä parin kymmenen vuoden kokemus seurakunnan luottamustehtävissä. Ruponen puolestaan on vasta ottamassa ensi askeleitaan uutena valtuutettuna.

”Isän saappaat ovat niin suuret, etten edes yritä niihin hypätä. Jotain käytäntöihin liittyviä neuvoja olen vähän isältä kysellyt. Hän kuitenkin sanoi, ettei lähde minua asioiden suhteen neuvomaan”, Anu-Kaisa Ruponen tuumaa.

Oma osuus tehty

Miettinen on ehtinyt olla monessa mukana seurakunnan luottamushenkilönä: ensin Kontiolahdella, sitten Vehmersalmella ja viimeisimmäksi Kuopion seurakuntayhtymässä.

”Olen saanut nähdä asioita niin pienen seurakunnan kuin suuremman organisaationkin vinkkelistä.”

Päättyneellä kaudella Miettinen toimi yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana. Vuonna 2010 hän luotsasi puolen vuoden ajan puheenjohtajana yhteistä kirkkovaltuustoa. Viime syksyn seurakuntavaaleihin Miettinen ei enää asettunut ehdolle.

”Tuntui, että oma osuus on nyt tehty. Aikansa kutakin.”

Parhaiten mieleen jääneitä asioita kysyttäessä vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

”Aivan päällimmäisenä on päätös seurakuntaliitoksista – niin hyvässä kuin pahassakin.”

”Tiedän, että tästä asiasta on monenlaista mielipidettä. Itse kuitenkin väittäisin, että Järvi-Kuopion seurakunnan muodostaminen on sujunut keskimääräistä paremmin. Siitä iso kiitos kuuluu kirkkoherra Reijo Leinolle, joka on pyrkinyt olemaan hyvin sovitteleva.”

Lapsenlapset etusijalle

Miettisen tiiviimpi yhteiselo seurakunnan kanssa alkoi, kun hänen omat lapsensa olivat pieniä.

”Asuimme Lehmon kylässä Kontiolahdella ja aivan naapuriimme valmistui seurakuntakoti. Oli helppoa viedä lapset sinne päiväkerhoon ja sitä kautta kiinnostus seurakunnan toimintaa kohtaan itselläkin vähitellen syntyi.”

Vaikka luottamustoimet ovat nyt taakse jäänyttä elämää, ei Miettisen seurakuntayhteys mihinkään häviä. Veri vetää vapaaehtoistyöhön.

”Olen vuosien varrella ollut tekstinlukijana jumalanpalveluksissa, vetänyt hautausmaakävelyjä ja toiminut tarvittaessa suntiona. Tämmöisissä olen toki mielelläni mukana edelleen.”

Nyt on aika asettaa ykkössijalle Miettisen kymmenen lastenlasta.

”Toivoisin, että heidän kanssaan ehtisin puuhastella enemmän. Juoksukilpailut pistämme ainakin pystyyn nuorimpien kanssa.”

Luonteva jatkumo

Anu-Kaisa Ruposelle seurakuntavaaleihin ehdokkaaksi lähteminen ei ollut äkillinen päähänpisto.

”Olin miettinyt sitä jo aikaisemmin, mutta lapset olivat vielä niin pieniä, ettei se olisi ollut järkevä ratkaisu.”

Ruponen näkee luottamustoimet luontevana jatkumona elämänkaaressaan.

”Kävin lapsena seurakunnan päiväkerhossa. Teini-iässä olin isosena ja vedin tyttökerhoja. Seurakunta on aina kuulunut jollain tavalla elämääni. Tässä vaiheessa oli sopiva hetki katsoa miten voin vaikuttaa asioihin luottamushenkilönä.”

Ruponen vannoo yhteistyön nimiin.

”Asun itse Riistavedellä, mutta haluan puhaltaa yhteen hiileen. Järvi-Kuopion eri alueilla on kullakin omat vahvuutensa ja voimme oppia paljon toinen toisiltamme.”

”Erityisen lähellä sydäntäni on vapaaehtoistyö ja sitä haluaisin päästä kehittämään. Olen kuullut, että esimerkiksi Vehmersalmella ja Tuusniemellä on aika aktiivista seurakunnan vapaaehtoistoimintaa. Sitä henkeä voisi levittää laajemmallekin.”

Varhain kylvetty siemen

Hauska sattuma on, että myös Ruposen Juvalla asuva sisko tuli nyt valituksi ensimmäistä kertaa seurakunnan luottamushenkilöksi.

”Meidät on varmaan kasvatettu niin kiinni seurakuntaan, että jollain tavalla kuvioissa pitää aina olla mukana”, Anu-Kaisa Ruponen nauraa.

Viime aikoina kirkkoa ovat ravistelleet eropiikit – milloin mistäkin syystä.

”Paljon pitäisi tapahtua, että itse päätyisin eroamaan kirkon jäsenyydestä. Mieluummin vaikutan kirkon sisällä kuin äänestän jaloillani.”

Omassa perheessään Ruponen on jatkanut lapsuudenkotinsa käytäntöä ja kasvattanut lapsensa luontevaan seurakuntayhtey­teen.

”Lapset on vauvasta pitäen otettu mukaan kirkkoon vaikka se ei aina kauhean helppoa ollutkaan. He ovat oppineet pienestä pitäen käymään seurakunnan tilaisuuksissa ja se on kantanut hedelmää.”

”Erityisesti minua ilahduttaa kuulla, että kaksi vanhinta lasta ovat löytäneet seurakunnan opiskelijatilaisuudet. Pienimmät puolestaan käyvät päiväkerhossa, ja se on kuulemma viikon paras päivä!”

Miettisen ja Ruposen kanssa kahvittelemaan on saapunut Riitta Junnila-Savolainen, uusi luottamushenkilö hänkin. Myös hän katsoo, että nuorena on vitsa väännettävä.

”Kun itse lähdin lapsuudenkodistani opiskelemaan, vanhempani olivat huolissaan kuinka pärjään vieraassa kaupungissa. Sanoin, ettei minulla ole mitään hätää, koska onhan siellä kirkko.”

”Kotoaan lähtevät nuoret voivat olla aika eksyksissä. Mutta jos kasvaa jo nuoresta seurakuntayhteyteen, on helppo löytää kiinnekohta mistä tahansa.”