Kiehtova katolinen kirkko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kiehtova katolinen kirkko

28.1.2015

Teksti: Satu Väätäinen

Kuva: Tuija Hyttinen
 

 

 

Viimeisimpien tilastojen mukaan 17,5 % maapallon väestöstä kuuluu katoliseen kirkkoon. Se tarkoittaa, että maailmassa on reilu 1,2 miljardia katolilaista.

Sama kehitys on pienessä mittakaavassa nähtävissä myös omassa maassamme.  Esimerkiksi vuonna 1980 Suomessa oli noin 3000 katolilaista, kun heitä nykyään on noin 12 000. Alle puolet heistä tosin puhuu äidinkielenään suomea.

Suomen katolinen paikalliskirkko hankki yksityisen lahjoituksen turvin omistukseensa Männistön vanhan kirkon Kuopiosta. Kauppahinta oli 800 000 euroa.

Toukokuussa 2014 Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo SCJ vihki kirkon katoliseksi pyhän Joosefin kirkoksi. Kirkko kuuluu Jyväskylän Pyhän Olavin seurakuntaan, jota hoitavat niin sanotun Neokatekumenaalisen tien papit.

Pyhän Joosefin kirkko samoin kuin katolisen kirkon elämä ja toiminta Suomessa laajemminkin on jäänyt kuitenkin vielä melko tuntemattomaksi. Siihen vaikuttavat sekä historialliset syyt että nykytilanne.

Kielletty katolinen kirkko

”Ken ikinä kääntyy paavin oppiin, hänellä ei milloinkaan ole oleva kotia eikä asuinpaikkaa Ruotsin rajojen sisäpuolella. Kaikki katolilaiset lähtekööt hengen ja omaisuuden menetyksen uhalla maasta kolmen kuukauden kuluessa…”

Näin säädettiin Örebron valtiopäivillä Ruotsi-Suomessa vuonna 1617. Katolinen kirkko katosi Suomesta uskonpuhdistuksen myötä, eikä täällä juurikaan asunut katolilaisia.

Kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan, katolinen kirkkokin palasi Suomeen. Viipurin seurakunta perustettiin 1799. Seurakunta koostui käsityöläisistä ja kauppiaista, saksalaisista lasinpuhaltajista ja armeijassa palvelevista puolalaisista sotilaista. Papit olivat aluksi dominikaanipappeja ja myöhemmin puolalaisia sotilaspappeja.

Pyhälle Hyacintukselle omistettu kirkko on Viipurin Vesiportin kadulla vieläkin, tosin muussa käytössä.Vuoteen 1855 saakka kaikki Suomen katolilaiset kuuluivat Viipurin seurakuntaan. Viipurin ja vuonna 1856 perustetun Helsingin katolisen seurakunnan yhteinen jäsenmäärä oli 1900-luvun alussa noin 3 000–3500 henkeä.

Ensimmäinen suomalaissyntyinen katolinen pappi 1500-luvun jälkeen, isä Wilfried von Christierson tuli Helsingin seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1906. Hän pyysi kirjeitse apua Jeesuksen Pyhän Sydämen pappien sääntökunnan (SCJ) perustajalta, ranskalaiselta isä Leo Dehonilta.

Jo seuraavana vuonna 1907 isä Dehon sähkötti Helsinkiin: ”Minulla on joku teitä varten.” Ensimmäinen Suomeen saapunut Pyhän Sydämen pappi oli hollantilaisen isä Jan van Gijsel SCJ. 

Näin alkoi Pyhän Sydämen pappien veljeskunnan jo yli 100 vuotta jatkunut työ Suomen katolisten seurakuntien hoitajina. Näin siitäkin huolimatta, että itsenäisen Suomen hallitus ei halunnut maahan sääntökuntapappeja, koska kansan ennakkoluulot munkkeja kohtaan olivat voimakkaita.

”Rukoilkaamme kirkon puolesta Suomessa, joka on vihdoin vapautunut Venäjän ikeestä,” kirjoitti silloin isä Leo Dehon.

Kasvava katolinen kirkko

Suomen apostolinen vikaarikunta perustettiin 1920 ja yhdeksän vuotta myöhemmin sen nimeksi tuli Katolinen kirkko Suomessa, kun se merkittiin uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin.

Vuonna 1955 Suomessa vietettiin I ristiretken ja piispa Henrikin 800-vuotisjuhlaa. Juhlan kunniaksi paavi Pius XII korotti vikaarikunnan hiippakunnaksi. Silloisesta Suomen vikaarikunnan piispasta Gulielmus Cobbenista SCJ tuli näin Helsingin katolisen hiippakunnan ensimmäinen piispa ja pyhän Henrikin kirkosta katedraali.

Isä Cobben oli nimitetty Suomen apostoliseksi vikaariksi ja vihitty piispaksi vain 36 vuotiaana. Piispan tehtävää Suomessa pidettiin niin vaikeana, että hänen arveltiin ”olevan kuollut muutamassa kuukaudessa.” Hän toimi kuitenkin katolisena piispana maassamme 33 vuoden ajan.

Piispa Guliemus Cobben SCJ luotsasi nuoren apostolinen vikaarikunnan sodan läpi ja johti katolisen kirkon jälleenrakennustyötä sodan jälkeen. Hän työskenteli maassamme yhteensä yli 40 vuotta ja vieraili Suomessa säännöllisesti kuolemaansa 1985 saakka.

Piispa Paul Verschuren SCJ toimi Helsingin katolisen hiippakunnan seuraavana piispana yli 30 vuotta 1967–1998. Hänen tehtäväkseen tuli Vatikaanin II konsiilin päätösten, mm. kansankielisen liturgian ja ekumenian edistäminen katolisissa seurakunnissa ja niiden organisoiminen Suomen katoliseksi paikalliskirkoksi.

Vaikka konservatiivinen ja vaikutusvaltainen katolinen järjestö, Opus Dei (Jumalan työ) saapui maahamme 1987 ja Neokatekumenaalinen yhteisö asettui Ouluun 1986, ei niiden vaikutus piispa Verschurenin kaudella ollut hiippakunnassa näkyvissä. Hänen toimikautensa lopulla puolalaiset ja hollantilaiset Pyhän Sydämen papit hoitivat Oulun seurakuntaa lukuun ottamatta kaikkia Suomen seitsemää katolista seurakuntaa.

Piispa Verschurenin ajoista alkaen Suomen katolisella paikalliskirkolla on ollut poikkeuksellisen vahva ekumeeninen asenne. Suomen kirkkojen keskinäistä kanssakäymistä on kutsuttu jopa Rooman kirkon ekumenian laboratorioksi.

Israelissa Karitsan häitä viettäneitä neokatekumenaaleja valkoisiin vaatteisiin pukeutuneina päämajan kirkossa.

Kutsuva katolinen kirkko

Edelleenkin Katolinen kirkko Suomessa koostuu yhdestä hiippakunnasta, jolla on tällä hetkellä kolme omaa hiippakuntapappia ja muita tehtäviä hoitavat eri järjestöjen tai sääntökuntien papit ja sisaret. Helsingin katolinen hiippakunta on taloudellisesti ja toiminnallisesti riippuvainen ulkopuolista avusta.

Opus Dei palvelee hiippakuntaa mm. hoitamalla sen taloutta ja hallintoa. Sillä on Helsingissä erilliset miesten ja naisten yhteisöt sekä kasvatus ja koulutustyötä tekevä kulttuurikeskus Bulevardi foorumi.

Voimakkaimmin otettaan Helsingin katolisessa hiippakunnassa on vahvistanut ns. Neokatekumenaalinen tie. Se on arkkitehti, taiteilija ja muusikko Kiko Arguellon ja Carmen Hernandezin Espanjasta vuonna 1964 aloittama kirkollinen suuntaus, johon kuuluu sekä pappeja että maallikoita.

Keskeistä siinä on pienissä yhteisöissä tapahtuva kasteen jälkeinen opetus, uskon syventäminen ja liittyminen juutalaiseen traditioon. Neokatekumenaalinen yhteisö valmistelee ja viettää esim. oman liturgiansa mukaista messua sapatin takia lauantaisin.

Useita vuosia kestävä yhteisöopiskelu, neokatekumenaalinen tie, johtaa sen jäsenet eri puolilta maailmaa Tiberiaan järven rannalle Domus Galileaan viettämään ”Karitsan häitä.” Kun yhteyttä juutalaisuuteen ja Israeliin tietoisesti vahvistetaan, voi Suomen katoliselle paikalliskirkolle tyypillinen ekumenia joutua uuteen tilanteeseen.

Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo SCJ on linjannut, että Neokatekumenaalisen tien pappien hoitamissa Oulun, Helsingin pyhän Henrikin ja Jyväskylän seurakunnissa ja myös siis Kuopion pyhän Joosefin kirkossa, työ on nimenomaan katolisen kirkon pastoraalista työtä. Paavi Benedictus XVI on aikanaan myös muistuttanut, ettei kaikista katolilaisistakaan ole tarkoitus tehdä neokatekumenaaleja.

Suomessa Neokatekumenaalinen yhteisö on aloittamassa omaa toimintaansa seuraavaksi ainakin Joensuussa, johon on muuttamassa keskieurooppalaisia suurperheitä tekemään lähetystyötä ja kutsumaan paikallisia ihmisiä neokatekumenaaliselle tielle. Neokatekumenaaleilla on Suomessa myös kansainvälistä koulutusta tarjoava hiippakunnallinen lähetysseminaari Redemptoris Mater, joka on pappiseminaari.

Suomen katolista paikalliskirkkoa palvelleissa vanhoissa sääntökunnissa keskeistä on ollut kirkon kutsumus ja se, mikä on kirkon ominta. Tarvitsemme enemmän tietoa ja uutta ekumeenista ajattelua voidaksemme tutustua lähimmän katolisen kirkon elämään Kuopiossa.


Ekumeenista rukousviikkoa
vietettiin 18.–25.1.

Satu Väätäisen vuonna 2009 valmistunut dokumenttielokuva Yksin Jumala esitetään TV1:ssä su 8.2.2015 klo 10 ja pikauusintana maanantaina 9.2.2015 klo 11.10. Dokumentti seuraa suljetun katolisen Jumalanäidin karmeliittaluostarin kuuden nunnan rukoukseen ja hiljaisuuteen keskittynyttä elämää Espoossa.