Minä uskon! – vai uskonko?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Minä uskon! – vai uskonko?

22.10.2014

Teksti: Sanna Marin

Kuva: Joonas Vähäsöyrinki

”Uskotko oikeasti Jumalaan?” ”Uskotko Raamatun ihmetekoihin?” Nämä kysymykset ovat nousseet vuosien varrella useasti esille rippikoululaisten keskuudesta. Näihin samoihin kysymyksiin palasin tämän evankeliumitekstin äärellä. Kysymykset eivät ole helppoja. Ne haastavat joka kerta pohtimaan oman uskon perustaa.

Evankeliumitekstissä fariseukset kuulustelevat näkönsä saanutta miestä tapahtuneesta. Useaan kertaan he kysyvät tapahtumien kulusta. Tekotapaa tärkeämpänä he pitävät tietoa tekijästä. Kerta toisensa jälkeen mies antaa kunnian tapahtuneesta Jeesukselle: ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni.--Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” (Joh.9:30–32).

Kaikki tietävät, että tulisi toimia juuri sokean miehen tavoin: uskoa ja todistaa omasta uskosta rohkeasti pelkäämättä seurauksia. Useammin kuin ihmiset haluaisivat ehkä myöntää, asettuvat he epäilevien fariseusten joukkoon. Ihmisillä on tapana monesti korostaa oman uskonsa ja mielipiteensä oikeellisuutta. Tätä taustaa vasten erilainen usko koetaan monesti vääräksi tai jopa huonommaksi. Toisen ihmisen vakaumuksen kunnioittaminen on ensisijaisen tärkeää. Ihmisten välisiä uskonkokemuksia ei voi vertailla. Uskoa ei voi asettaa arvoasteikolle. Se on ihmisen sisäinen kokemus siitä, mikä on pyhää.

Toisen ihmisen uskon kunnioittamisen lisäksi on kuunneltava omaa sisimpäänsä. Usko ei ole pysyvä ja muuttumaton tila ihmisessä, vaan se käy jatkuvaa kamppailua uskon ja epäuskon välillä. Kristitty käy sisällään väittelyä samalla tavalla kuin evankeliumitekstin fariseukset ja sokea mies. Toisinaan usko Jumalaan saattaa tuntua vaikealta, jopa mahdottomalta.

Kuinka sitten voisin vahvistaa omaa uskoani? Jos lähden etsimään vastausta tähän kysymykseen itsestäni ja omista teoistani, joudun vain kauemmas Jumalasta. Uskoa ei voi saavuttaa omilla teoilla tai ansioilla. Usko on Jumalan lahja, joka on annettu meille kaikille. Meidän tehtävämme on päättää, otammeko sen vastaan. Tähän minä uskon.
 
”Uskoa ei synny omin voimin.
Ilmaiseksi anova sen saa.
Sitä ansaita ei töin ja toimin.
Jumala sen meille lahjoittaa, lahjoittaa.”

NSV 2010, 63.

SANNA MARIN
Siilinjärven seurakunnan pastori

Joh. 9: 24–38
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.”