"Olen nauttinut Jumalan hyvästä huolenpidosta"
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

"Olen nauttinut Jumalan hyvästä huolenpidosta"

Kuva Erika Suominen

”Jumala on pitänyt minusta huolta: joskus se on ollut kivuliasta ja siinä on ollut tuskaa, mutta vaikeuksissa on myös mukana siunaus”

Näin ajattelee 64-vuotias siilinjärveläinen Kaarina Heikkinen. Hän syntyi Rautavaaralla perheen esikoisena ja sen jälkeen syntyi vielä kahdeksan lasta, joista neljä oli kehitysvammaisia. ”Olen aina pitänyt lapsista ja hoitanut heitä mielelläni. Vaikka kotona riitti työtä, niin minulla oli onnellinen lapsuus.”

Hänellä oli kova halu päästä opiskelemaan. Portaanpään Kristillinen Kansanopisto ei sopinut suunnitelmiin, vaan hän halusi Valkealan Kristilliseen kansanopistoon. Siellä, kaukana kotoa, hän aloitti liiketalouden linjalla ja ohjelmaan tuli myös keskikoulun suorittaminen.

”Valkealassa meni kolme vuotta sisäoppilaitoksessa ja sieltä valmistuin vuonna 1969. Palasin hetkeksi Rautavaaralle ja matkasin Helsinkiin hoitamaan lapsia.” Valkealassa nuoren tytön leveä savon murre herätti hilpeyttä, mutta sitkeästi hän jatkoi sen puhumista. Edelleen lupsakka murre siivittää hänen puhettaan.

Pelkkä lapsien hoitaminen ei riittänyt ja hänestä tuntui, että tällä ei selviä. Kaarina Heikkinen kaivoi Helsingin puhelinluettelon ja heitti arpaa kummasta paikasta kysyisi töitä: Kelalta vai Postipankista. ”Postipankki voitti ja soitin sinne. Sieltä kehotettiin minua tulemaan juttelemaan. Sain paikan ja Postipankki tarjosi työtä monessa elämäni vaiheessa.”

Ensimmäinen poika syntyi vuonna 1972 ja hän kuoli. ”Silloin elämäni muuttui. Suruni oli todella suurta. Opin rukoilemaan. Lupasin, että jos saan lapsia joko omia tai muiden, niin pystyn heistä huolehtimaan ja heitä rakastamaan.”

Vuonna 1973 syntyi toinen poika. Kaarina Heikkinen otti Postipankista virkavapaata, että voi hoitaa poikaa kotona. Oman lapsen lisäksi hän hoiti muitakin lapsia. Häntä painoi huoli, että millainen tulee lapsesta, joka varttuu kaupungin hälinässä.

Perhe muutti vuonna 1975 Kuopioon ja paikka Postipankissa olisi järjestynyt. Lastenhoito kuitenkin jatkui.

”Halusin opiskella. Päivät olin töissä ja illat opiskelin Kallaveden iltaoppikoulussa. Vuonna 1986 kirjoitin ylioppilaaksi. Vain kirjoituksien ajan olin töistä poissa.”

Vuonna 1988 hän aloitti Pieksämäellä kasvattajaopiston ja valmistui kolme vuotta myöhemmin kasvattajaksi.

Kaarina Heikkisen äiti oli hoitanut kehitysvammaisia lapsiaan Siilinjärvellä ja sitten äiti halvaantui.

”Muutimme vuonna 1994 Siilinjärvelle. Kävin elämän korkeakoulun: hoidettavana kaksi omaa murrosikäistä tyttöä, neljä kehitysvammaista veljeä ja yksi halvaantunut äiti.”

Äidin kuolema oli kova paikka eikä elämä meinannut millään sujua. ”Äidin kuolema puhutti minua. Samaan aikaan, kun äiti oli huonona, teki tuloaan ensimmäinen lapsenlapsemme. Kärräsin ensin äitiä eli lähtevää elämää ja sitten lastenlasta; nousevaa elämää.”

Perheellä oli käytössää iso talo. ”Sanoin Jumalalle, että tämä on sinun käytettävissäsi. Tee mitä haluat. Hetken päästä kuopiolainen ystävättäreni soitti ja kysyi voisinko ottaa lapsen huolehdittavaksi. Vastasin, että totta kai hän voi tulla. Koko ajan minulla oli myös päivähoitolapsia.” Koskaan ei lapsia ole tarvinnut anoa mistään, vaan aina ne ovat vaan jostain tulleet ja heitä on tarjottu Heikkisille hoidettavaksi.

Kaarina ja miehensä kävivät myös sijaisvanhemmille tarkoitetun kurssin. Näin perheessä oli päivähoitolapsien lisäksi sijoitettuja lapsia ja perhe toimi myös tukiperheenä. Tällä hetkellä perheessä on viisi ihmistä yötäpäivää ja  viikonloppuisin perhe toimii tukiperheenä.

”Hyvin on Jumala huoltanut ja auttanut minua. Olen oppinut pyytämään Jumalalta apua ja keskustelen hänen kanssaan.”

”Olen yhteiskristillinen ihmisen. Leppäkaarteessa olen pitänyt luterilaista pyhäkoulua 15 vuoden ajan. Osallistun myös pienryhmätoimintaan, jossa tutkitaan Raamattua. Kuulun Israelin Ystäviin, joka on Suomen suurin ja vanhin yhteiskristillinen yhdistys. Olen käynyt kahdesti Israelissa ja toivon pääseväni sinne vielä uudelleen.”

Kaarina Heikkinen kertoo, että hän kuuntelee Radio Deitä, koska sieltä tulee paljon opetusta.

”Iloitsen siitä, että saan olla terve ja jaksan edelleen tehdä tätä työtä. On hienoa katsoa lastenlasten kasvamista ja kehittymistä. Minulla on kolme lasta ja kuusi lastenlasta.” Hän kertoo yhdeksi harrastuksekseen lukemisen.

Hän on kasvattaja henkeen ja vereen. Nyt tahti on hivenen hiljaisempaa kuin vauhdikkaimpina vuosina. Lapset ovat kasvaneet ja nytkin kaksi tyttöä touhusi pyykin kanssa ja leipoi mokkapaloja. He kävivät kysymässä neuvoa Kaarinalta ja taas työt jatkuivat. Dementiaa sairastava Matti-ukki tuli kertomaan omia asioitaan ja oli lähdössä kävellen Nilsiään. Perheen lukiolainen oli juuri tulossa lukiosta kotiin.

Voisi sanoa, että Kaarina Heikkisellä on lehmän hermot. Kasvattajan rooli ei tunnu raskaalta. Työtä riittää ja tulevaisuus on turvattu. Hänellä on käsi tiukasti Jumalan kädessä, joka ohjaa häntä. Ehkä tämä on sitä elämää, joka on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Ilta tummuu ja perhe rauhoittuu yöpuulle. Kädet ristiin ja turvallisesti kohti uutta päivää.

 

ERIKA SUOMINEN