Kirkosta tukea työssä jaksamiseen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kirkosta tukea työssä jaksamiseen

1.10.2014

Teksti ja kuvat: Minna Siikaniva

Kallaveden kirkossa järjestettiin syyskuussa ensimmäistä kertaa työyhteisömessu.

Kirkossa rukoiltiin työn oikeudenmukaisen jakautumisen, työssä jaksamisen, työn jatkumisen ja työttömien puolesta. Messuun oli kutsuttu erityisesti alueen työyhteisöjä.

Messun jälkeen kirkkolounaalla puhunut filosofian tohtori Jorma Räsänen painotti, että työhyvinvointi vaikuttaa moneen asiaan.

Kaikki, mitä tapahtuu työn ulkopuolella vaikuttaa myös työhön. Työpersoonaa ja vapaa-ajan persoonaa ei voi erottaa toisistaan. Kokonaisvaltainen lähestymistapa ihmiseen on Raamatun mukaista. Sielu, ruumis ja henki ovat kokonaisuuden osia. Hengellisyydestä haetaan elämän tarkoitusta”, Räsänen pohtii.

Hän muistuttaa, että myös Jeesus vetäytyi välillä sekä itse, että opetuslastensa kanssa yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen. ”Kirkon yhtenä tehtävänä on antaa tukea työssä jaksamiseen. Levänneet työntekijät ovat innovatiivisempia ja tuotteliaimpia. Ilo ja nauru ovat tärkeitä asioita työyhteisöissä”.

Erikoismessujen syyskuu

Syyskuussa vietettiin monia erikoismessuja. Sairaalasielunhoito järjesti Männistön seurakunnan ja Muistiliiton kanssa yhteistyössä muistimessun 21.9 Pyhän Johanneksen kirkossa. Muistisairaat ja heidän omaiset tapasivat kirkkokahveilla Muistiliiton työntekijöitä.

Kuolleiden lasten muistopäivän musiikkihartaus järjestettiin 23.9 Pyhän Markuksen kappelissa. Muistokynttilät sytytettiin Suurella hautausmaalla lasten muistomerkille. Joukko lapsensa menettäneitä vanhempia on kokoontunut viettämään päivää jo aiemmin Kuopiossa. Hartaus järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa kappelissa.