Toivon ja tekemisen kaipuu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Toivon ja tekemisen kaipuu

Kuva Jone Matilainen

Arvon antaminen ja arvon kokeminen ovat niin keskeisiä perustarpeita, että ne tuovat toivoa niillekin ihmisille, jotka eivät yllä kärkeen yhteiskunnan hyvinvointimittareilla.

Hengelliset ja uskon asiat tuovat tyytyväisyyttä elämään etenkin silloin, kun tilastonikkari, sosiaalityöntekijä tai ministeriön valkokaulusporras näkee ihmiselämässä kirjoituspöydältään vain kurjuutta: ei työtä tai kunnollisia tuloja.

”Silloin hyvinvointierot kaventuvat”, totesi erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diak:ista viime viikolla Pieksämäellä huono-osaisuusseminaarissa.

Hänen kanssaan samaa tutkimusaineistoa on käyttänyt myös Helsingin Diakonissalaitoksen kehitysjohtaja, teologian tohtori Liisa Björklund. He ovat tutkineet haastattelujen perusteella kaikista vaikeimmassa asemassa olevia ihmisiä, jotka ovat lopulta saaneet pysyvän kodin Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluista. Siellä heitä ei häädetä kodistaan heidän käyttäytymisensä, kuten väkivaltaisuuden tai päihteiden käytön vuoksi, vaan periaatteena on ”Asunto ensin”.

”Huono-osaisuus on suhteellista, vaikka on totta, että työ ja tulot luovat onnellisuutta. Koemme olevamme sitä onnettomampia, mitä suurempia hyvinvointieroja näemme lähellämme eli silloin, kun omat asiat eivät ole niin hyvin kuin toisella”, Helsingin Diakonissalaitoksen kehitysjohtaja Liisa Björklund sanoo.

Yhteys kannattelee

Yhteiskunnallinen arvoilmasto korostaa työtä ja itse oman toimeentulonsa hankkimista, niin että sen ulkopuolelle jääneen on helppo kokea epäonnistumisen ja arvottomuuden tunteita. Päihteisiin ja mielen sairauksiin liittyy myös paljon häpeää.

”Taloudellisen epävarmuuden, työttömyyden ja köyhyyden keskellä tärkeitä ovat sosiaaliset suhteet. Ihmissuhteet kantavat, sillä pienelläkin arvostavalla kohtaamisella on ihmeitä tekevä voima”, Liisa Björklund vakuuttaa.

Hyvinvointisosiologian tutkimuksessa on selvinnyt myös, että hyvinvointia ja onnellisuutta lisäävät terveys ja hyvä fyysinen kunto sekä hyvä omanarvontunto tai itsetunto. Ne eivät silti yksistään riitä, vaan ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että myös toiset luottavat häneen, arvostavat häntä ja hän saa käyttää osaamistaan ja kykyjään.

Luottamus rakentaa

”Vaikka ihmisille tarjotut tuet ja palvelut ovat tärkeitä, suoja, turva, ravinto ja sairauksien hoitaminen eivät yksistään riitä. Heräsimme asumispalveluasiakkaan toteamukseen siitä, ettei asumisen arjessa ollut riittävästi tekemistä. Paras mielekäs tekeminen ei kuitenkaan löydy siten, että ohjaaja järjestää tekemistä, ohjelmaa tai harrastusvälineitä, vaan asukkaiden yhteisellä päätöksellä.”

Helsingin Diakonissalaitoksessa on todettu, että kansalaisdemokratian luominen tuottaa pysyvää hyvää. Asukkaiden ja asiakkaiden kykyyn tehdä hyviä päätöksiä luotetaan. Heihin luotetaan kuitenkin myös ihmisinä.

”Viime kesän aikana Tv1:ssa aloitettujen nojatuolikirkkojen yhtenä puhujana oli vapaaehtoisemme, jonka asumisen alku oli vain pelkkää vihaa itseä ja toisia kohtaan. Nyt hän on meidän aarteemme ja asukasyhteisön kantava voima”, Liisa Björklund kertoo esimerkin.

Yhteisöllisyys vahvistaa

Koska ihmiset voivat suuressa kaupungissa tai esimerkiksi köyhyyden, toimeentulo-ongelmien ja häiritsevän käytöksen vuoksi kadottaa yhteyden toisiinsa, yhteisöjä on Helsingissä tietoisesti lähdetty vahvistamaan: Kontulan metroaseman D-asemalla kannustetaan pistämään elämä uusille raiteille, löytämään innostusta arkeen ja tuottamaan mielekästä, yhteistä toimintaa. Uutta ajattelua, näkökulmia ja toisenlaisia tekoja kaipaavat Liisa Björklundin mukaan myös sosiaalialalla työskentelevät.

”Ravistelua ja oppimista kaipaavat asenteet ja toimintatavat. Tavoitteenamme on, ettei asioita tehtäisi kenenkään puolesta, vaan yhdessä. Ihmiset eivät ole kohteita, vaan toimijoita.”

Onnellisuus löytyy

Liisa Björklundille onnellisuuden kasvupohjana on perushyvinvointi ja arjen rakenteet, mutta muuten se on hetkiä.

”Onnellisuus on hetkittäistä. Sen tuntee hetkittäin, kunnes se taas katoaa. Ajassamme onnellisuuden tavoittelusta on tullut pakonomaista. Palveluissa pyrimme mahdollistamaan hyvän ja kestävän arjen. Siitä saattaa seurata onneakin.”

Helsingin Diakonissalaitoksella organisaatio ei rakennu vain ammattimaisesti johdetuista palveluyksiköistä, vaan myös vapaaehtoistoiminnasta. Siihen kuuluvat tapahtumat, vertaistuki, yhteisöjen rakentaminen, taide, kulttuuri, liikunta sekä hengellinen ja henkinen tuki. Tieto mahdollisuudesta sielunhoitoon ja vähintäänkin haudan lepoon siunaamisesta omassa kirkossa on sielun syviä tuntoja koskettava tieto tuen, onnellisuuden ja toivon mahdollisuudesta. Myös lähimmäisyydessä lienee voimaa.

”Meillä on 400 vapaaehtoista, ihmiset haluavat tulla toimimaan yhteisöömme ja toimimaan toisten kanssa. Sosiaaliset etäisyydet katoavat ihmisten väliltä ja jokainen on saajana”, Liisa Björklund kertoo.

Mutta kokevatko juuri nämä vapaaehtoiset onnellisuutta osallistumisesta toisten, esimerkiksi monisukupolvisista ongelmista kärsivien auttamiseen? Tarkan vastauksen voi antaa hyvin strukturoitujen ja kärsivällisesti toteutettujen kyselyjen tulos ja analysointi. Ennen sellaisen valmistumista jokainen voi esittää omia arvioitaan.

 

MIRA PIISPA