Kirkon viestinnässä kuuluviin seurakuntalaisten ääni
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kirkon viestinnässä kuuluviin seurakuntalaisten ääni

1.10.2014

Teksti: Sini-Marja Kuusipalo

Kuva: Mikko Paloniitty

Hampaaton ja virastomainen vai eloisa ja inhimillinen? Viestinnän tutkija Karoliina Malmelinin mukaan nykymielikuvat kirkosta kaipaavat tuuletusta yhteisölliseen suuntaan.

”Seurakunnat olettavat viestivänsä kaikille, niin kuin pitäisikin. Todellisuudessa viestitään niille, jotka tunnetaan, ja se on suppea ryhmä.” Tältä kirkon viestintä näyttää viestinnän tutkijalle ja kouluttajalle Karoliina Malmelinille. Viime vuosina hän on pureutunut seurakuntien viestintään Suomessa sekä tutkinut kristillisten järjestöjen ja kirkkojen viestintää Australiassa.

Malmelin kehuu suomalaista kirkkoa uudistumiskykyiseksi ja nostaa esimerkiksi kirkon työntekijät Facebook-keskustelijoina viestinnän palvelutehtävässä. ”Mutta edelleen ääni on liikaa kirkon johdolla ja työntekijöillä. Kristityn äänenä ei kuulu tavallisen seurakuntalaisen tai lapsen ääni.”

Muutos seurakuntalaisten ääniseksi kirkoksi vaatii Malmelinin mukaan kutsumista, kysymistä ja kuuntelemista. ”Eri ihmisryhmät pitää nähdä tekijöinä, ei vain kohteina. On tunnistettava erilaiset seurakuntalaiset, ei vain ikäryhmät. Elämäntapa ja tila yhdistävät ihmisiä paljon enemmän kuin ikä”, Malmelin painottaa.

”On yllättävää, että viestinnän kohdentaminen ei ole sisällä kirkon toimintamallissa. On järkyttävääkin huomata, kuinka suppealle joukolle kirkko viestii.”

Monien mielikuvien kirkko

”Nyt kirkon viestissä ei ole ydintä”, Malmelin väittää. ”Puhutaan paljon armosta ja erilaisuuden sietämisestä, samalla on esillä tuomitsevia näkemyksiä.” Malmelinin mukaan kirkosta etäällä olevien ihmisten käsityksissä sekaisin menevät niin kirkon ja herätysliikkeiden painotukset, kuin kristinuskon perusteet ja muut uskomukset. ”Kirkon pitäisi tulla ulos perusteistaan käsin. Ihmiset luulevat, että kristinusko on laki- eikä armouskonto. Ei ole ymmärrystä esimerkiksi joulun ja pääsiäisen merkityksestä tai Vanhan ja Uuden testamentin eroista. Näitä ei voi vain kampanjoida vaan viestintä vaatii pohtimista.”

Malmelin muistuttaa, että kirkon sanoma aukeaa Raamatun ja Katekismuksen perustuntemuksen kautta. Arkielämään tarvitaan myös käytännön teologiaa eli puhetta ihmisistä, jotka auttavat muita ja näkyvät kristittyinä katukuvassa.

”Meillä jokaisella on kirkosta jokin mielikuva, kuvien summa. Jokainen kohtaaminen diakonin, pyhäkouluopettajan tai muun kristityn kanssa vaikuttaa siihen. Ei ole sanaa eikä tekoa, joka ei viestisi. Ilman viestintää ei voi myöskään johtaa kirkkoa – tai mitään muutakaan”, Malmelin korostaa.

”Mielikuvat kirkosta rakentuvat monella tavalla, sitä ei hallitse kukaan. On kuitenkin hyvä tiedostaa erilaisia mielikuvia ja niiden syntyä. Miten vaikkapa otamme lapset vastaan? Mikä paikka on seurakuntalaisilla?”

Mielikuvat kirkosta, uskosta ja Jeesuksesta kantavat niin myönteisiä kuin kielteisiä kaikuja. ”On tutkittu, että monelle ihmiselle kirkko on etäinen ja saa kasvot vain kaste-, rippi- ja hääjuhlissa ja hautajaisissa. Monelle kirkko on passiivinen, hampaaton, byrokraattinen.” Malmelinin mielestä tähän on johtanut kirkon taloudellinen vakaus ja hyvinvointi.

”Usko oli ennen hyve, nyt marginaalissa, jotain vähän hassua ja erikoinen valinta”, Malmelin kuvaa. ”Jeesuksesta on nykyisin kiinnostuttu populaarikulttuurissa. Häntä ihaillaan radikaalina ja köyhien ystävänä. Jeesus on myös kompastuskivi ja kirkon maineriski, koska Jeesukseen on pakko ottaa kantaa”, Malmelin väittää. ”Jos kirkko sanoo olevansa Jeesuksen asialla, on sen oltava valmis ottamaan riskejä. Jos taas haluaa miellyttää kaikkia, ei voi käyttää Jeesusta esimerkkinään.”

”Vahvistaisin sitä kuvaa, että kirkko on paikka, jonne voi aina mennä. Usko ilmenee aina suhteessa toisiin ihmisiin, etenkin heikoimpiin.” Malmelinin mukaan muutosta taas kaipaisi käsitys seurakunnasta. ”Seurakunta ei ole virasto, vaan se on alueella asuvien kristittyjen yhteisö.”

Vastuunkanto luo yhteyksiä

Karoliina Malmelin näkee kirkon muuttuvan parinkymmenen vuoden aikana. ”Kirkko muistuttaa järjestöjä niin varainhankinnaltaan kuin työntekijöiltään. Kirkko on dynaamisempi ja kaikin puolin pienempi. Silloin todellakin joudutaan miettimään ydintä: Mitä annetaan ja tarjotaan? Ketä kohdataan?”

”Kristillisen perinteen vetovoima ei katoa. Sanomaan rakastuu yhä. Sen sijaan kirkon henkilöt eivät ole vain työntekijöitä vaan seurakuntalaisten rooli kasvaa. Kristittynä ajattelen, että kun kirkko on kriisissä, ihmisistä nousee aloitteita.”

Malmelinin mukaan seurakunta voi olla paikka, jossa voi rakentua turvallisessa verkostossa ilman pätemistä ja voi samalla tehdä mielekkäitä asioita. ”Kaikki seurakuntalaiset eivät ole joko yleisöä tai luottamushenkilöitä. Jokainen seurakuntalainen voi tarjota osaamistaan ja osallistua niin kampanjoihin ja keräyksiin kuin vastuuryhmiin. Sitä kädenojennusta tarvitaan. Seurakunta on sinun seurakuntasi, sinä olet seurakunta”, Malmelin sanoo kannustaen.

”Australiassa näin, kuinka koko seurakunta ottaa vastuuta tapahtumista ja esimerkiksi uusien kirkossa kävijöiden vastaanottamisesta. Myös lapset huomioitiin hienosti ikäryhmittäin. Pyhäkoulua vetivät vapaaehtoiset, jotka saivat työhönsä opastuksen ja tuen. Seurakuntalaisten vastuunkanto luo yhteyksiä heidän välilleen. Ehkä suomalaisetkin voisivat löytää uutta seurakuntayhteyttä yhdessä tekemällä.”

”Kyllä kirkko puhuttelee. Parhaiten silloin, kun saa ihmisen kasvot ja kädet. Toisaalta kirkko puhuttaa joskus pelottavan paljon. Jos kirkosta ei välitettäisi, ei olisi puhettakaan. Ei pidä lakata osallistumasta eikä toivoa hiljaisuutta. Vaan toivoa kirkkoa, joka on niin merkityksellinen, että siitä jaksetaan väitellä.”

Karoliina Malmelinin haastattelun voi kuunnella Radio Kantin nettiradiosta.

Karoliina Malmelin

Valtiotieteiden tohtori, tutkinut yhteisöviestintää Helsingin yliopistossa ja Sydneyn teknillisessä yliopistossa

Kouluttaja ja konsultti Seurakuntaopiston Agricolassa, erikoistunut seurakuntien ja järjestöjen johtamiseen ja viestintään

Viimeisin kirja Seurakuntien viestintäkirja (Kirjapaja 2013), joka käsittelee kirkon ja seurakuntien viestinnän kysymyksiä