Koululaisten olohuoneessa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Koululaisten olohuoneessa

17.9.2014

Teksti: Heli Haring

Kuva: Tuija Hyttinen

Leikkejä, läksyjä ja ulkoilua. Alakoululaisten toimintatuvalla iltapäivä kuluu kuin siivillä.

Pyhän Johanneksen kirkon kerhotiloissa käy iloinen kikatus ja kiljahtelu. Toista luokkaa käyvä Emilia Mensonen ilahduttaa muita lapsia tekemällä tyylipuhtaan spagaatin.

”Harrastin aikaisemmin sirkusta”, tyttö selvittää.

Emilia ja kymmenisen muuta alakouluikäistä lasta ovat tulleet Männistön seurakunnan järjestämään toimintatupaan viettämään aikaa koulupäivän jälkeen.

”On kiva, ettei tarvitse olla yksin kotona. Tänne on aina mukava tulla”, Emilia kertoo.

”Kaikkein hauskinta on, kun pääsee piirtämään. Joskus teen läksytkin täällä.”

Toimintatupa on avoinna 1.–4. -luokkalaisille aina tiistaisin ja torstaisin.

”Käyn yleensä molempina päivinä.”

Välipala maistuu

Sisarukset Sofia Hynynen ja Karoliina Ignatovich istuvat rinta rinnan läksykirjojen äärellä.

”Kävin toimintatuvalla jo viime talvena. Olen saanut täältä yhden uuden kaverinkin”, tokaluokkalainen Karoliina kertoo laskuharjoitusten lomassa.

Koulupäivän jälkeen leikkiminen ja lautapelien pelaaminen on tyttöjen mukaan parasta ajanvietettä.

Ekaluokkalaiselle Sofialle toimintatuvalla käyminen on vielä uutta – siitä huolimatta hän on jo kuin vanha tuttu muiden kävijöiden kanssa.

”Ihaninta on kuitenkin se, että saa olla yhdessä siskon kanssa.”

Läksyjen jälkeen sisarukset odottelevat jo malttamattomina välipalaa.

”Mulla on aina koulupäivän jälkeen kova nälkä”, Sofia selittää.

Mehu ja voileipä tekevätkin hyvin kauppansa koko porukalle.

”Meidän mielestä tämä voisi olla auki vaikka joka päivä”, Sofia ja Karoliina summaavat kokemuksiaan toimintatuvasta.

Toimintatupa koettu tärkeäksi

Männistön seurakunnan toimintatupa käynnistettiin viime vuoden syksyllä.

”Aluksi vähän jännitimme, että tuleeko tänne ketään. Viime vuosi mentiin kokeiluperiaatteella. Kävijöitä alkoi kuitenkin ilmaantua ja nyt toiminta on jo vakiintunutta”, lastenohjaaja Tiina Tiainen kertoo.

Vanhemmilta on tullut pelkästään positiivista palautetta.

”Tätä pidetään tosi tärkeänä palveluna. Tarve alakoululaisten iltapäivätoiminnalle on kova, sillä monet tokaluokkalaiset eivät enää mahdu koulujen iltapäiväkerhoihin.”

”Männistön seurakunta on pitkään tehnyt yhteistyötä alueen koulujen kanssa, siitä sitten luontevasti kumpusi ajatus käynnistää toimintatupa.”

Toimintatuvalle voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista ja palvelu on perheille maksutonta.

”Emme myöskään kysele kenenkään kirkkoon kuulumista, vaan kaikki halukkaat ovat tervetulleita”, Tiainen painottaa.

Vastaavanlaista toimintaa on tarjolla myös Puijon ja Kallaveden seurakunnilla.