Hiljentymisen vaikeus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Hiljentymisen vaikeus

17.9.2014

Teksti: Minna Siikaniva

Kuva: Tuija Hyttinen

Näin aikoinaan ilmoituksen arkiretriitistä. Innostuin ja ilmoittauduin mukaan yksilöohjaukseen. Ensimmäisessä kokoontumisessa sain tehtävät ja huomasin, että niitä olikin joka päivälle omansa. Jakso osui hyvin kiireiseen elämänvaiheeseen ja ensimmäisen viikon olin vielä matkoilla. Tuntui haasteelliselta löytää jokaiselle päivälle aika hiljentymiseen.

Tarkkanäköinen ohjaajani kysyi ensimmäisessä tapaamisessamme ”Haluatko jatkaa arkiretriittiä?” Vastasin rehellisesti ”En, mutta jatkan silti. Minusta tuntuu, että tämä on minulle tällä hetkellä hyvin tarpeellista.” Retriitti nousee aina tarpeesta, ei pakosta. Koin voimakkaasti, että minulla oli tarve pysähtymiseen, vaikka se tuntui vaikealta. Niin alkoi oma kahdeksan viikkoa kestävä taipaleeni. Aavistukseni osui oikeaan, hiljentyminen oli minulle todella hyödyksi.

Alussa oli vaikea keskittyä. Tuntui, että ajatukset karkasivat väkisinkin elämän kiireisiin. Minulle oli tärkeää toistuva rytmi. Lopetin oman mietiskelyni aina Isä meidän -rukoukseen, uskontunnustukseen ja Herran siunaukseen. Opin olemaan suorittamatta tehtäviä ja hyväksyin sen, että ajatukseni leijailivat välillä muualle. Kirjasin hajanaiset ajatukseni päiväkirjaan.

Antoisinta olivat keskustelut ohjaajani kanssa. Päiväkirjamerkintöjä kerratessa tuntui, että punainen lanka kaiken keskeltä alkoi löytyä. Oli tärkeää saada sanoitettua kärsivälliselle kuulijalle ajatusteni vyyhti. Puhuessa ajatukset saivat selvemmän sävelen. Mieleeni jäi erityisesti, että ajatuksiini nousi alussa paljon laulujen sanoja. Myös sakramentit: kaste ja ehtoollinen muodostuivat merkityksellisiksi. Vesi oli usein läsnä pohdinnoissani.

Arki on arkea. Juuri siksi on tärkeää löytää arjen keskellä hiljentymisen, raamatunluvun ja rukouksen hetki. Jo ennen arkiretriittiä minulla oli tapana aloittaa aamuni lukemalla minulle tärkeitä kirjoja, jotka sisältävät kullekin päivälle omat rukouksensa ja raamatuntekstinsä.

Päivän päättävä hiljentyminen ei ole vieläkään täysin onnistunut, mutta sain arkiretriitistä uskon siihen, että voin kehittyä. Toivon, että löydän oman hiljentymisen muotoni.

”Tie valmis on voin löytää sen, keskellä kysymyksien.” (virsi 511).

 

MINNA SIIKANIVA
**@**