Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii

3.9.2014

Teksti: Hanna Karkkonen

Kuva: Tuija Hyttinen

”Hei, anna voimaa”, hihkaisee Veikko ”Vexi” Poutiainen. Eli hän kysyy: Saanko halata? Positiivinen posetiivari haluaisi joskus järjestää halaustempauksen torilla.

Olohuoneessa on rivissä puuhevosia. Yhden kaulaan on pujotettu kukkapunos. 6-vuotias lapsenlapsi Ella on ollut asialla. Puinen junarata on taas 2-vuotiaan Einon lempilelu, poljettavalla puuautolla huristelee 7-vuotias Jere. Vexi nappaa hyllyn päältä jotain ja kantaa tuvan pöydälle puisen veneen, jossa on ikkunoita. Se on Nooan arkki. Sisällä on edustettuina eläimet linnuista karhuun ja kirahviin.

Idea välähti päähän lapsuudessa nähdystä ja kuullusta Raamatun kertomuksesta ja puuseppäserkku Reijo auttoi nikkaroimaan ajatuksen konkreettiseksi.

”Voihan nykyään ostaa muovisen arkin, mutta halusin puulelujen ystävänä omani lapsuuden ajan näköisenä ja tuntuisena. Ihmeenä meillekin, lehtisahamallien joukosta löytyi 50-luvun piirustukset, joista nämä on rakennettu. 12-vuotias Ella ja taiteilija Marjatta auttoivat eläinten maalaamisessa.”

Posetiivari Poutiainen on käynyt niin päiväkodeissa, kouluissa kuin palvelutaloissakin kertomassa vanhankansan leluista, mitä milloinkin mukanaan. Pieni Hyvä Hetki starttaa taas koulujen alettua ja uusi Nooan arkki lähtee kiertueelle mukaan.

”Puulelut ovat päiväkodeissa kova sana. Joskus teen niin, että jätän lelut leikittäväksi muutamaksi päiväksi. Leikin ja lelujen avulla on helpompaa kuvittaa tarinoita lapsille. Kertoa kulttuurista, jossa me elimme, ja juurista, joista heidänkin isovanhempansa ovat kasvaneet.”

Täällä ollaan vaan käymässä

Kuopion keskustassa, Hapelähteenkadun ja Puusepänkadun kulmassa puukortteliyhteisöllisyydessä kasvanut Veikko miettii tämän ajan nuorten ja lasten elämää. Onko heillä tarvittavaa turvaa ja eväitä tulevaisuuteen? Onko töitä tai saako apua, jos elämä ei menekään suunnitelmien mukaan?

”Ennen jos jonkun äiti sairastui, joku pihan vanhemmista otti perheen lapset hoiviinsa kunnes taas äiti oli tervehtynyt. Pidettiin toisistamme huolta.”

”Elämä on muuttunut hetkelliseksi. Kenelläkään ei tunnu olevan aikaa.”

”Loppujen lopuksi kiire kuitenkin loppuu. Ajattelen, että aina on aikaa, jos sitä haluaa. Sitä pitäisi ottaa enemmän perheelleen ja läheisilleen. Itseänikin muistutan, että täällä ollaan vaan käymässä”, Vexi pohtii.

”Minunkin piti aikoinaan olla joka paikassa. Nyt voin antaa jo toisillekin tilaa. Olen oppinut, että ulkoisilla asioilla ei ole lopulta merkitystä.”

Tilalle on tullut vaatimattomampi elämä. Asenne on muuttunut.

”Sitä miettii, mitä elämältään haluaa, miten aikansa viettää. Nyt iloitsen siitä, että pääsen aamulla sängystä ylös ja että aurinko paistaa. Yritän toteuttaa viisasta ohjetta: elä elämäsi hymyillen.”

Ilma, joka yhdistää posetiivia ja ihmistä

Vexi tunnetaan niin toimittajana kuin muusikkona. 1950-luvun loppupuolelta alkanut kova viihdemaailma tanssilavoineen on vaihtunut nykyiseen leppoisaan posetiivin pyörittämiseen. Samalla saa tarinoida ihmisten kanssa, kuunnella huolten painamaa tai antaa pienen pojan kokeilla ihmeellistä vekotinta.

Kuljetettavan elektronisen posetiivin kanssa hän kulkeutuu pihoille soittamaan vanhaa musiikkia.

”Palvelutaloihin on helpompaa ottaa mukaan sylissä pidettävä posetiivihaitari”, muusikko näyttää ja vetää muutaman sävelen näytteeksi.

Satoja kappaleita sisältävä kapistus saa soidessaan hyvälle tuulelle. Se kaipaa ilmaa, niin kuin mekin.

Mitä ihminen loppujen lopuksi tarvitsee?

”No posetiivin”, nauraa soittaja. ”Ei vaan, arvostan terveyttä, hyvää mieltä ja sitä, että kavereista pidetään huolta. Ystävää ei saa unohtaa”, Vexi tuumaa.