Kristillinen kasvatus kunniaan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kristillinen kasvatus kunniaan

”Valitkoot lapset aikanaan vapaasti vakaumuksensa ja arvonsa, kun ovat siihen kyllin kypsiä”, tuumivat tätä nykyä monet vanhemmat. Sellaisetkin, jotka mieltävät itsensä kristityiksi. He jättävät arvokasvatuksen väliin tai ulkoistavat sen koulun tehtäväksi.

Uusin villitys on aloittaa arvoneutraali ja katsomukseton kasvatus siitä, ettei lasta kasteta. Ongelmana ajattelumallissa on se, että arvotyhjiöt täyttyvät aina. Jos vanhemmat eivät anna arvopohjaa, se tulee muualta.

Vai pystyykö jo polvenkorkuisena internetiin kytkeytynyt media-ajan lapsi ihan yksin valitsemaan virikkeiden tulvasta vain terveet, psyykeään ja elämäänsä rakentavat vaihtoehdot?

Kaikki käy -hengessä operoivat kaverivanhemmat sysäävät lapsensa arvotyhjiöön ajatellessaan, että lapset ratkaiskoot elämänkatsomukselliset ja eettiset kysymykset itse. Ikään kuin he olisivat historian ensimmäiset lapset, jotka kykenevät ratkaisemaan perimmäiset kysymykset puhtaalta pöydältä.

Vähän vanhempana moni henkisesti tuuliajolla oleva kysyy, mitä tässä tuulen tavoittelussa on järkeä. Kun touhuilun tarkoitus on kadoksissa, (työ)elämä uuvuttaa. Materiaalinen hyvinvointi ei paikkaa henkistä köyhyyttä.

Vanhempien tulisi tarjota lapsilleen jonkinlainen käsitys hyvän elämän mielestä. Mikäli merkityshorisontti hämärtyy, emme ehkä näe, että se tärkein hetki ja ihminen on tässä ja nyt, eteen annettuna. Emme osaa olla aidosti läsnä, jos vilkuilemme kelloa ja ympärille peläten, pitäisikö kicksiensä maksimoimiseksi tehdä jotakin tärkeämpää.

Iltarukous lasten kanssa on hieno perinne, jonka jatkaminen onnistuu yhä monelta meistä. Ehkäpä nämä pyhyyden hetket arjen keskellä helpottavat myös vanhemman sisuskaluja jäytävää levottomuutta ja vähentävät pelkoa siitä, että parhaat bileet ovat muualla.

Jos vanhempi sisäistäisi sen, että tämä yhteinen hetki ja pieni ihminen on pyhä, hän voisi työntää lastenvaunuja vähän rauhallisemmin ja vastata hetkeen heittäytyen lasten loppumattomiin kysymyksiin kokemistaan ihmeistä. Iltarukouksella ryyditetty nukkumaanmeno merkitsisi kiitosta koetusta päivästä – ja luottamusta seuraavaan.

Hyvä elämä ei olisi toisaalla, vaan tässä.

 

JANNE VILLA