Pysäkiltä näkee parhaiten
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Pysäkiltä näkee parhaiten

3.9.2014

Teksti: Kari Kuula

Kuva: Tuija Hyttinen

Kristinusko muodostuu kolmisäikeisestä köydestä: hengellisyydestä, etiikasta ja opista, sanoo teologian tohtori Pauliina Kainulainen.

Kuopion keskellä seisoo kaunis talovanhus, vanha pappila nimeltään. Eräänä keskiviikkona sinne kokoontui joukko ihmisiä viettämään hiljaisuuden iltaa.

Hiljaisuus ei ole äänettömyyttä, vaan kuuntelemisen tila. Siksi aluksi juotiin teetä ja vaihdettiin kuulumisia. Tasainen puheensorina kertoi tilanteen levollisuudesta.

Illan vieraaksi oli kutsuttu teologian tohtori Pauliina Kainulainen. Hänen mukaansa kristinusko on alusta alkaen muodostunut kolmisäikeisestä köydestä. Hengellisyys, etiikka ja oppi kulkevat yhdessä. Jos joku niistä otetaan irralleen, ne kaikki käyvät käsittämättömäksi.

Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa hengellisyys on nyt marginalisoitu, joten sitä on syytä korostaa uudella tavalla. Kainulaisen mukaan luontohengellisyys voisi olla tällainen lähde, sillä suomalaisilla on aivan erityinen syvä suhde luontoon ja metsään.

Jeesus itse tarjoaa tästä esikuvan. Hän lähti yksin vuorelle ja vietti siellä yön rukoillen. Hän meni siis luonnon keskelle hiljaisuuteen. Sen jälkeen hän jaksoi jälleen kohdata ihmisten suuret kysymykset.

Jokainen on teologi

Hengellisyyden kautta rakkauden teot ja uskon oppi saavat uutta voimaa. Kainulainen poimii Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiasta tärkeän pointin. Oppi ja teologia eivät kuulu vain eksperteille, vaan jokainen on teologi, sillä jokainen on oman jumalasuhteensa asiantuntija.

Onpa vapauttavaa, moni varmasti pohti mielessään. Saan ajatella itse ja omalla tavallani. Sitähän hiljaisuuden teologia on. Ei paineta mieleen ulkoapäin annettua opetusta, vaan kuunnellaan sitä mitä omasta sisimmästä nousee.

Hengellisyyden harjoittamista voi toki oppia toisilta. Silti minulle jää täysi vapaus olla Jumalani edessä sillä tavalla kuin itse osaan.

”Toisaalta teologia on yhteisöllinen juttu”, Kainulainen jatkaa.

”Ei niin että kukin pohtii asioita vain omien korviensa välissä, vaan ajatuksia on hyvä jakaa toisten kanssa.”

Totta tämäkin. Kun omaa löytöä tai kysymystä sanoittaa toiselle, sitä ymmärtää itsekin paremmin.

Sanoista tekoihin. Ihmiset jaettiin porinaryhmiin ja puheensorina täytti huoneen. Kun yhteistä keskustelua kuunteli, oli todettava että joukossa viisaus lisääntyy. Sitä koottiin fläppitauluna toimivalle pinkopahville.

Muutos alkaa pysähtymisestä

Viisautta totisesti tarvitaan, sillä Kainulaisen mukaan koko länsimainen elämäntapa tarvitsee syvää muutosta. Tasapaino luonnon kanssa on tärkeämpi tavoite kuin jatkuva kasvu. Mutta miten suuntaa muutetaan?

Se alkaa pysähtymisestä. Jos mennään kohti tuhoa, ensimmäiseksi täytyy pysähtyä.

”Sitten voisi ottaa esiin kaksi hengellisyyden aarretta”, Kainulainen ehdottaa.

Ensimmäinen on kontemplaatio, joka tarkoittaa suomeksi katselua. Hiljainen katselu, kuuntelu ja havainnointi auttavat näkemään, minkälainen elämänsuunta on otettava. Kiire sumentaa näköpiirin.

Katselusta seuraa toiminta. Tähän yhteyteen Kainulainen liittää yllättävän sanan askeesi. Se on yksinkertaiseen elämään pyrkimistä ja oikeudenmukaisuuden tavoittelemista. Joskus askeesi voi olla hyvinkin aktiivista maailman muuttamista.

Maailmaa voi muuttaa

Työ maailman hyväksi ei ole turhaa, sillä Kainulaisen mukaan kristinusko antaa hyvän tulevaisuuden lupauksen. Odotamme uusia taivaita ja uutta maata. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuutta ei ole etukäteen määrätty. Maailmaa voi muuttaa, ei ole syytä lamaantua epätoivoon.

Joskus uuden taivaan lupaus on tulkittu niin, että Jumala hoitaa asiat puolestamme. Onpa sanottu niinkin, että kristillinen tuonpuoleisuustoivo on vaarallista, koska se houkuttelee passiiviseen sivustaseuraamiseen.

Kainulainen on toista mieltä. Meidän sydämemme ja kätemme halutaan mukaan työhön. Uuden taivaan lupaus kertoo, että työllämme on paljon suurempi siunaus kuin osaamme odottaakaan.

Kainulainen käyttää monta kertaa puutarhaa tarkoittavaa sanaa paratiisi. Se viittaa Vanhan testamentin luomiskertomukseen, jossa ihminen luodaan maan tomusta ihanaan puutarhaan. Ihminen ei siis ole irrallaan luonnosta, vaan osa sitä.

Ihmisen ja eläinten luominen samana päivän kertoo Kainulaiselle ihmisen syvästä yhteydestä eläimiin. Ihmisten hellä suhde eläimiin paistaa läpi Vanhan testamentin. Sama linja jatkuu kristillisissä pyhimyskertomuksissa, joissa pyhät ihmiset ovat keskustelleet eläinten kanssa.

”Ihmisellä on kuitenkin oma erityinen suhde Jumalaan”, Kainulainen toteaa.

Toisaalta emme tiedä eläinten sisäisestä elämästä.

Metsä kirkkoni olla saa

Ulkona alkaa sataa. On kuin luonto liittyisi Kainulaisen puhdistavaan viestiin.

Kotimatkalla mietin hänen sanojaan pysähtymisestä ja katselemisesta. Vauhdissa ei tosiaan näe selvästi. Syvempi ymmärrys syntyy rauhasta ja hiljaisuudesta.

Päätän että seuraavalla kerralla en ota lenkille korvakuulokkeita. Otan seurakseni vain sen mitä minussa itsessäni on.

En kuitenkaan anna mieleni vaeltaa vapaasti, vaan annan sille tehtävän. Mietin itsekseni, mitä minun pitäisi nähdä paremmin. Ehkä tämäkin on sitä hengellisyyden harjoittamista.

”Metsä kirkkoni olla saa -ajattelu kun ei ole mitään sekundahengellisyyttä”, Kainulainen muistutti.