Turvapaikka kylän keskellä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Turvapaikka kylän keskellä

20.8.2014

Teksti ja kuva: Hanna Karkkonen

 

Riitta Junnila-Savolainen haluaisi olla sytyttämässä nuoria mukaan seurakunnan toimintaan. Alueen nuoret ovat edelleen entisen opettajan sydäntä lähellä.

Mynämäkeläisen Riitta Junnila-Savolaisen ensimmäinen kosketus Kuopioon oli, kun hän saapui ottamaan vastaan opiskelupaikkaa vuonna 1973. Matka Mynämäeltä Helsingin kautta Kuopioon taittui junalla.

”Minulta kysyttiin, että miten sinä pärjäät, kun ei siellä ole tuttuja ja olet kaukana kotoa. Sanoin, että onhan siellä kirkko. Se oli ja on edelleen turvapaikkani. Tiesin, että jos tulee hätä, voin mennä seurakuntaan ihmisten luo, heiltä saan varmasti apua.”

Nyt Junnila-Savolainen seisoo Vehmersalmen kirkon käytävällä ja silmät hakevat tuttuja kauniita yksityiskohtia kirkon seiniltä.

”Tämä minun nykyinen kotikirkkoni on monessa suhteessa sopusuhtainen. Riittävän pieni ja riittävän suuri. Täällä on lämmin väritys. Arkkitehtuurisesti tila mahdollistaa paljon”, hän kuvailee. Kirkon miljöö miellyttää esteettisesti erikoistekniikoiden opettajaa.

Ehtoollisen jakaminen ainutlaatuinen kokemus

Riitalla on läheinen suhde kirkkoon ja hän on aktiivisesti mukana Järvi-Kuopion seurakunnassa.

”Jäin eläkkeelle viime kesänä ja nyt on aikaa osallistua enemmän kirkonkin toimintaan. Iloitsen yhdessä tekemisestä.”

Riitta oli äskettäin ensimmäistä kertaa ehtoollisavustajana. Hän muistelee sitä rauhoittavana, ainutlaatuisena kokemuksena.

”Mietin aikani, että voisinko olla se, joka jakaisi ehtoollista. Olisiko se uskottavaa? Sitten uskaltauduin avustajakoulutukseen ja palvelutehtävän osuttua kohdalle, tunsin alttarilla olevani Jumalan työn välittäjänä”, Riitta jakaa tunnelmiaan.

Tiekirkon vapaaehtoisena esittelijänä hän on toista kesää.

”On mukava näyttää ihmisille mielenkiintoisia paikkoja. Urkujen takana ovat polkimet, jotka olivat käytössä ennen urkujen sähköistämistä. Bravuuripaikkani on ylhäällä, holviston yläpuolella”, osoittaa Riitta parven suuntaan ovelle, josta kavutaan kapeita rappusia ylös torniin.

Meihin luotettiin

Riitan mies Veikko täytti viime kesänä 60 vuotta. Suureksi ihmeekseen itselleen, Veikko esitti syntymäpäiväjuhlassaan Vehmersalmen kirkossa yhdessä laulaja Jaana Turusen ja kanttori Riikka Tuuran kanssa teoksen, johon kuului Eino Leinon runoja lausuttuna ja laulettuna. Riitta rohkaisi miestään toteuttamaan haavettaan.

”Minua on koskettanut se, että meihin seurakuntalaisiin luotettiin ja saimme järjestää juhlan runoesitykseen kotikirkossamme. Kirkkoherramme Reijo Leino suhtautui asiaan sydämellisesti.”

Riitta kertoo, miten teos hahmottui ja esityksen harjoituksia muistellessaan ilon kyynel vierähtää silmäkulmaan. Hän pitää koko tarinan kehityskulkua monin tavoin koskettavana. Esitys tuli sukulaisille ja juhlan ollessa avoin kaikille, monelle kyläläisellekin yllätyksenä.

Kirkko täyttyi ääriään myöten ja juhlan jälkeen sähköpostiin tuli kiitoksia ja pyyntöjä nähdä esitys uudestaan. Kuluneena kesänä Sepittäjä ja Runotar -esitys onkin vieraillut useassa kirkossa. Eino Leinon ja Megrijärven Anjan tarinasta on tehty myös CD -kirja.

Nuorten ääni kuuluville

Nuorten kanssa Savonia-ammattikorkeakoulun opettajana elämäntyönsä tehnyt Riitta haluaisi olla sytyttämässä nuoria mukaan seurakunnan toimintaan.

”Mitä he haluaisivat tehdä? Mitä voisimme heille tarjota?”

”Olin itse nuorena esittämässä kirkossa näytelmiä, joita porukassa harjoittelimme. Voisiko tämän päivän nuoret tehdä draamaa vaikka omasta elämästään raamatunkertomusten pohjalta?”

Mitä useampi on rakentamassa kirkkoa, sitä elävämpi se on.

”Jokainen voi ehdottaa, minkälaista toimintaa he haluaisivat ja voisivat itse tulla toteuttamaan. Sain syntymäpäiväjuhlista sellaisen kokemuksen, että seurakuntalaiset ovat tervetulleita ideoineen.”

Junnila-Savolainen pohtii sakraalitilan käyttöä ja heittääkin ilmaan kysymyksen, missä kulkee raja?

”Olisiko harrasteryhmillä ja järjestöillä mahdollisuutta pitää vaikka osaa kirkkoa kokoontumistilanaan?”

Haaveet – elettäväksi ja toteutettavaksi

Riitta puhuu kirkosta ja sen sanomasta elämänsä turvana.

”Olen saanut kasvaa hyvän auringon alla. Olen nähnyt, että on rakastava Taivaan Isä, joka pitää huolta. Monta tilannetta on jälkeenpäin ajateltuna mennyt parhain päin.”

”Jokainen ihminen saa murheita kannettavakseen, mutta on mentävä eteenpäin. On hyvä todeta, että tilanne on tämä, mutta ei kannata jäädä murehtimaan eikä katsomaan vain taaksepäin.”

Riitta puhuu luottamuksesta, joka kantaa. Tämän rauhan hän on saanut perintönään isältään.

”Isäni muun muassa näki pihaltaan tulipalon, jossa osa hänen yrityksensä rakennuksista tuhoutui. Hän nojasi rauhallisena seinään ja mietti, miten järjestää kaikkien työt korvaaviin tiloihin. Isäni katsoi eteenpäin ja luotti elämässään Taivaan Isään.”

Haaveita lentää ja uusia hahmottuu sydämessä. Elettäväksi ja toteutettavaksi.

”Paljon on ideoita ennen kaikkea omaan osaamiseeni liittyen. En ole ihan suoraviivainen tekijä vaan annan ajatusten virrata. Toiveena on myös, että kylän keskellä sijaitseva turvapaikka olisi joskus meidän kaikkien kotoinen kirkko ja kohtauspaikka.”