Mielensäpahoittajien maa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Mielensäpahoittajien maa

20.8.2014

Teksti: Raili Pursiainen

Kuva: Tuija Hyttinen

Tuomas Kyrön kirjasarja mielensäpahoittajasta on noussut ihan kulttimaineeseen. Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen ukon jääräke, jonka vaimo on palvelutalossa muistisairauden vuoksi ja joka tarkkailee maailmaa tarkalla silmällä, mutta jokseenkin pessimistisesti. Ensimmäiset tarinat olivat olevinaan yleisönosaston kirjoituksia, jotka alkoivat sanoilla ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”, ja monesta asiasta on mies-poloinen kerennyt mielensä pahoittaakin. Kyllä ei ole helppoa mielensäpahoittajankaan elämä, voisi sanoa Kyröä matkien.

Taitaa olla monelle suomalaiselle se sananvapauden huippu siinä, kun jonkin epäkohdan havaittuaan kirjoittaa lehteen nimimerkillä syyttävän kirjoituksen surkeutensa syypäälle. Joskus tulee mieleen, haluaako kirjoittaja edes parantaa tilannetta vai vain valittaa ja saada vastavuoroisesti jonkun toisen mielen pilalle. Mopopojat eivät lakkaa rälläämästä, koirat eivät lakkaa kakkaamasta tai haukkumasta, kerrostalokyttääjät kyttäämästä tai juoppo juomasta, jos heitä lehdessä haukutaan ja moititaan. Vielä ikävämpää on vihjailu siihen tyyliin, ettei ihan saa selvää, kenestä on puhe, mutta voi aavistaa, että Tötterötien joku asukas siellä vie naapurin aamulehden, mutta sinut on nähty! Terv. nim. Soitanko poliisille.

Totta kai jokaisella on oikeus kirjoittaa lehteen mitä hyvänsä ja haukkua ja moittia asioiden tilaa, mutta reilumpaa olisi ottaa vastuu omista mielipiteistään ja tehdä se omalla nimellä. Jos ihan oikeasti haluaisi tilanteen paranevan, olisi uskallettava ottaa asia puheeksi sen kanssa, jota asia koskee. Kaikki mopopojat eivät huudata yökausia mopojaan, aika moni koiranomistaja kerää koiransa jätökset ja vie koiransa yöksi sisälle, jottei se louskuttaisi yökausia ikävissään ulkona, monella ei ole muuta hupia elämässään kuin seurata pihan tapahtumia ja useimmista juopoistakin on vain esteettistä haittaa herkkäsilmäiselle tai välillä ohimenevä meluhaitta. Jos näille ei uskalla mennä itse sanomaan, voisi aina pyytää mukaan kaverin tai ilmoittaa virkavallalle, jos tilanne on sietämätön.

Tässä on vähän sama kuin myös meidän hengellisessä elämässämme. Parannusta ei älyä itse tehdä, jollei jostain saa tietää, mitä tekee väärin ja miten se vaikuttaa jonkun toisen elämään. Useimmiten kun on niin, ettei omaa ärsyttävyyttään itse huomaakaan. Ja lehteä tulee harvemmin luettua sillä silmällä, että tämä se nyt koskee varmaan minuakin.

Niin – ja voisihan joskus laittaa lehteen kehujakin. Ruveta tietoisesti mielensähyvittäjäksi ja kehua estottomasti hyviä asioita. Niin kuin nyt vaikkapa niitä 26 nuorta, joiden kanssa oltiin viikko riparilla. Ihastuttavia, lahjakkaita, fiksuja ja äänekkäitä nuoria, mopoilla ja ilman. Rovastin mussukat!